26. helmikuuta 2013

Jorinaa Rooman nähtävyyksistä

Kaipa sitä voisi kirjoitella jokusesta katsastamisen arvoisesta näyttelystä/nähtävyydestä Roomassa, vaikka kovin typerästi olenkin unohtanut kantaa kameraa mukanani lähiaikoina.

Ensimmäinen lukeutuu taidenäyttelyksi: Brueghel-näyttely. Käytiin katsastamassa tuo näyttely ystäväni Felixin kanssa jokunen viikko sitten ja pystyn lämpimästi suosittelemaan. Kohde sijaitsee jossain historiallisen Rooman kaduilla, jonne minut johdateltiin ja koska olen jokseenkin käsi vielä keskustassa suunnistamisen suhteen kehottaisin ihmettelemään sijaintia paremmin linkin takaa. Näyttely pitää sisällään taideteoksia laaja-alaisesti milloin kultakin hollantilaiselta Bruegheliltä ja maalatessa värejä ja muotoja ei ole säästelty, joten lopputulokset ovat erittäinkin mukavia. Lisäksi näyttelyssä on myös mainitsemisen arvoisesti Hieronymos Boschin teos. Näyttely on paikallaan vielä ihan kesäkuun alkuun, joten aikaakin riittää.

Tämän lisäksi kävimme seikkailemassa sunnuntain kunniaksi Porta Portesen "kirpputorilla". Omaan makuuni joka sunnuntainen ulkoilmamarketti ei kyllä ollut kirpputoria nähnytkään. Ehkä olin jokseenkin sokea, mutta suuri osa tavaroista oli kyllä aika uutukaisia. Kyllähän tuolta varmasti vanhaakin tavaraa löytyi, mutta ei mitenkään erityisen mielenkiintoisesti.. Onnekseni löysin kuitenkin tässä eräänä päivänä tylsistyttyäni ratikalla matkaamiseen ja taittaessani osaa kotimatkaa kävelleen Porta Maggioren kulmilta aivan ihka oikean kirpparin! Paikka oli täynnä mitä ihanimpia tavaroita ja välttämättähän sieltä lähti mukaan maailman ehkä herttaisin vintage-laukku!


Okei, tämähän on siis meikkilaukku, mutta en voinut vastustaa, kun ulkopuolelta se oli jo niin herttainen ja sitten sisältä paljastui nämä kaikki härpäkkeet! Laukku sai siis uuden omistajan ja kirpputori uuden asiakkaan! Suosittelen! Paikasta löytyy kaikkea huonekaluista vaatteisiin!

Tämän lisäksi tässä männä sunnuntaina tuli vierailtua Cripta dei Cappuccinissa, joka saa myös kunnian tulla lisättyä suosittelemieni kohteiden listaan. Aikoinaan Kutna Horan luukirkossa vierailtuani odotin jotakin vastaavaa, sillä kuulin, että jonkinnäköistä luista rakenneltua muodostelmaa olisi tiedossa, mutta kohde kyllä yllätti "taiteellisuudellaan". En voine sanoa kuin, että tämä on itse nähtävä, niin kuin vuokranantajanikin minulle suositteli oman vierailunsa jälkeen. Kohde sijaitsee ihan Barberini-metroaseman vieressä, joten sinne on erittäin helppo löytää. Museon nettisivuilla ei mainita oikeastaan mitään itse criptasta, mutta ilmeisesti nettisivu ei ole ihan ajan tasalla, sillä jos oikein ymmärsin kohde ei ole ollut italian ajanlaskulla vielä kauhean kauaa auki.

Ja niin, kerkesimmehän me käydä tänä sunnuntaina myös tutustumassa museo Palazzo Massimoon, joka sijaitsee aivan päärautatieaseman Terminin vieressä. Samalla lipulla pääsee tutustumaan neljään eri kohteeseen (Palazzo Massimo, Palazzo Altemps, Baths of Diocletian ja Crypta Balbi), joista kerkesin tänään toisena kohteena käydä ihmettelemässä Diocletiania, sillä lippu on voimassa nelisen päivää. Palazzo Massimo piti sisällään kasan roomalaisia patsaita ja mosaiikkeja ja sekä mielenkiintoistakin mielenkiintoisemman roomalaisen rahakokoelman (tai sitten ei). Mutta mosaiikit olivat vähintäänkin vaikuttavia! Ja paikan päällä on yksi aivan käsittämättömän makea sargofakikin. Harmillista, ettei ollut kameraa mukana todistamaan näitä ihanuuksia.

Terme Dioclezianoksessa oli suuri määrä hautakiviä ja sargofaageja vanhan Rooman ajalta patsaiden lisäksi, mutta mielestäni mielenkiintoisin kohde oli siellä sijaitseva itse kylpylähalli. 


Caracallan kylpylään verrattuna täällä sai parempaa kuvaa kylpylästä, sillä katto-osa oli katettu, joten käveltiin varsinaisessa hallissa ulkonaoleilun sijaan. Toki suosittelisin näistä raunioina pikemminkin Caracallaa vierailun kohteena laajuutensa takia, mutta tämäkin kohde kyllä valloitti minut!


Nähtäväksi jää ehdinkö huomenna töiden ohessa vielä vierailemaan lipuissa esitetyissä Cryptassa ja museossa, toivottavasti! Lisäksi tänään kuulin tästä: Kalevala Roomassa, jonka aion ehdottomasti käydä lähiviikkoina tarkastamassa!

Ei kommentteja: