Vatikaanin valloitus!

Olen ollut hirvittävän huono blogi-opas sitten viime turistikierroksen. Taisin jopa viimeksi luvata kirjoittelevani pian jotain Cecilia Metellan hautarakannelmasta, mutta lopulta se osoittautui aika pieneksi ei kovinkaan niin mielenkiintoiseksi kohteeksi, etten sitten kirjoitellut siitäkään mitään. En tiedä onko Cecilia Metellan yläkerroksiin mahdollista joskus päästä, mutta minun vieraillessani ei ainakaan, joten vierailu jäi hyvinkin lyhyeksi.

Rooman ympäristössä on tullut pari kertaa käytyä kiipeilemässä hieman etelään sijoittuvassa Bassianossa. Bassianon rinteelle voi vaeltaa kivan mutapolun läpi ja päästä siten nauttimaan aivan kohtuullisen kivoista kiipeilyistä. Itse olen vielä joutunut pysyttelemään helpohkoissa reiteissä, mutta niiltäkin avautuu ihan mukavat maisemat laaksoon.

Ajattelin nyt kuitenkin kirjoitella hieman tarinaa taas, kun on tullut tutustuttua hieman enemmän taas kaupunkiin ja omatkin kotikonnut Pignetossa alkavat käymään niin tutuiksi, että harkitsen jopa seuraavan asunnon hankintaa samoilta mestoilta. Asunnon etsimiseen en ole laittanut mitenkään runsaasti energiaa vielä, mutta pikkuhiljaa pitäisi kai harkita jotain järkevämpää vähintäänkin kunnon keittiöllä ja pesukoneella varustettua asuntoa.

Viime viikonloppuna kävin siis tarkastamassa Vatikaanivaltion ihmeitä, sillä joka kuukauden viimeinen sunnuntai vatikaanin museot tarjoilevat ilmaista sisäänpääsyä ja ajattelin tammikuun pitävän ainakin suurimmat turistimassat karkuteillä. Matka Vatikaaniin ei sujunut aivan oletunlaisesti, sillä kuvittelin pääseväni paikan päälle metrolla, mutta luonnollisesti linja ei ollutkaan toiminnassa tuntemattomasta syystä. Hyvin normaalia Roomassa, etteivät asiat sujukaan aivan niin hyvin kuin kuvittelisi. Löysin kuitenkin kulkupeliksi bussin, mutta linja-auton ollessa kovinkin täynnä moni muu turistiperhe matkan varrella ei mahtunut kyytiin ja saivat siis suunnitella toisen keinon päästä perille.

Julkisten käyttö Roomassa on joskus erityisenkin mielenkiintoista. Itselläni kuluu työmatkaan vähintään 40 minuuttia suunta joka päivä ja suoritan matkan junan, ratikan ja bussin yhdistelmällä. Yleensä varsinkin käyttämäni juna on pahimpaan ruuhka-aikaan niin täynnä, että ovet mahtuvat juuri ja juuri kiinni ja hengittämisellekin jää kovin vähän tilaa. Siinä saa sitten jokapäiväiset läheisyystarpeet kyllä tyydytettyä. Ihmisillä on myös kovin mielenkiintoisia käyttäytymistapoja julkisissa. Ensimmäisenä mainittakoon se, että vaikka keskikäytävät olisivat kuinka tyhjiä jokikinen ukkeli jää seisomaan juuri siihen ovien eteen, vaikka on ilmiselvää, että suurin osa näistä ihmisistä on kuitenkin jäämässä suosituimmilla pysäkeillä pois ja täten on aivan helppoa päästä ulos myös, vaikka olisikin kulkenut hieman pidemmälle matkaa käytävää. Tietenkin, kun henkilö Noora tulee esim. junaan sisään ja tahtoisi täten suunnistaa sinne keskikäytävälle, missä on tilaa, hän joutuukin jäämään ihmisten tiivistelmään siihen ovien eteen. Toinen mielenkiintoinen seikka on ihmisten mahdoton kiire saada se istumapaikka juuri itselleen. Joskus olen todistanut tyhjän junan ilmestymistä täpötäydelle asemalle, ja voi taivas sitä etuilun ja tuuppimisen määrää. Henkilökohtaisesti en ainakaan jaksa taistella kyynärpäiden kanssa yhden istumapaikan takia. Kai näitä julkisten liikenteen tarinoita olisi lisääkin, mutta tässä nämä ensiksi mieleeni tulevat.

Takaisin kuitenkin Vatikaaniin. Saavuin siis paikalle hieman oletettua myöhemmin ja löysin pienten harhailujen jälkeen jononpään, joka oletettavasti suuntasi kohti museoita. Jono oli pitkä, mutta kulki kohtuullisen nopeasti ja lopulta kulutin takanajonottavan kellottamisen perusteella 20 minuuttia. 

Museot olivat tietenkin aika tupaten täynnä väkeä ja vuokranantajani ehdotuksen mukaan kiiruhdin vain ihmisten edelle, jotta pääsisin nauttimaan Sistuksen kappelista kohtuullisen väljissä tunnelmissa. Museoisssa riittää kyllä katseltavaa varmasti moneksikin tunniksi ja varmasti kyllästymiseen saakka. 

Itse tarkastelin tällä kertaa tarkemmin vain Rafaelin huoneet, kappelin ja Pinoteca-museon, jotka mielestäni ovat kaikki vierailun väärtejä. 

Tämän jälkeen valuin Pietarin aukiolle ja ihmispaljoudesta aloin päättelemään, että olisi aika nähdä paavi ikkunassa. 

Kello lähenteli kahtatoista ja jäin ihmettelemään torille toimintaa ja lähtölaukausujen lukemista ja pääsin kuin pääsinkin näkemään paavin ikkunassa.Uujea!

Tämän jälkeen päätin mennä vierailemaan Pietarinkirkossa ja heti ensimmäiseksi sinne päästyäni kyltti toivotteli sisään katolla komeilevaan kupoliin, joten päätin vierailla siellä. Katolle kipuaminen jalkasillaan maksoi viitisen euroa ja parisen euroa lisää, mikäli halusi säästää jokusen sadan porrasaskelman ja kulkea hissillä. Luonnollisesti valitsin portaat. Lipulla pääsi ihmettelemään itse kupolin alaosasta maalauksia ja näkymiä Pietarinkirkon sisäpuolelle.

Tämän jälkeen kivuttiin vielä korkeammalle itse kupolin sisässä ja aika ajoin seinäkin kaartui tämän takia. Ylhäällä pääsi ihmettelemään maisemia vielä kupolin ulkopuolelta. Mielestäni tämäkin ihan kokemisen arvoinen kohde.

Kupolista minun pitikin kiiruhtaa alas sopimilleni treffeille, joten itse Pietarinkirkkoa en ehtinyt sen enempiä ihmetellä sisältäpäin pientä vilausta lukuunottamatta.

Loppupäivän seikkailin ympäriinsä parin kreikkalaisen ja ukrainalaisen kanssa aika päämäärättömästi pitkin Rooman katuja. Kävimme ihmettelemässä maisemia mm. aikaisemmin mainitsemani Vittoria Emmanuelin rakennuksen panoraamakerroksesta, mutta ihan ylimpään kerrokseen pääseminen olisi kuvitelmista huolimatta maksanutkin seitsemisen euroa, vaikka muistin lukeneeni jostain, että se olisi ilmaista.

Tässä lienee taas tärkeimmät tämän kerran turistikierroksesta. Saanee taas nähdä, koska tarinat jatkuvat, sillä jotenkin saan aikani kyllä täällä töiden, harrastusten ja parin hassun ystävän kera kulutettua aika mallikkaasti.

Voisin kirjoittaa vielä hieman tästä kotini lähihuudeista, vaikka kuvia minulla ei taida vielä olla todisteeksi alueesta.

Pigneto on siis aikoinaan ollut lähinnä työläisluokan korttelia, mutta joidenkin viimeisten vuosien aikana muuttunut hieman “trendikkäämmäksi” alueeksi. Kuulin tarinaa jostain parin ulkomaalaisryhmän pahastakin tappelunujakasta, jossa meinasi käydä pahastikin, jonka jälkeen Pignetoon päätettiin hieman panostaa ja nyt Via del Pigneto on muutettu suureltaosalta kävelykaduksi, jossa päivisin on vihannes/ostostori, ja kadun molemmin puolin toimii erilaisia kahviloita, ravintoloita, kuppiloita ja pikkuputiikkeja. Kaikki parhaimmat istuskelupaikat olen kuitenkin löytänyt täysin ystävieni avustuksella. Yleensä ne ovat vain metallinen ovi, jossain sivukadulla, joka jäisi aivan huomaamatta. Pari mukavinta paikkaa mihin olen käynyt tutustumassa vaativat “jäsenkortin” ostamista, joka on sitten voimassa vuoden ja sitä täytyy näyttää aina sisään tullessa. Kortti sinänsä ei maksa kuin 10 euroa, joten ei tuo ainakaan paikalliselle ole paha hinta. Tietysti turistille, joka kaipaa vain yhden oluen aikaista istumista saattaa olla hieman liikaa. Tosin tuolla hinnalla saattaakin jo päästä katsomaan elävää musiikkia, kuten esimerkiksi minä tein ensimmäisellä kerralla vieraillessamme 30 formice:ssa (=30 muurahaista).

Ikävä seikka Roomassa on kaipaamani livekeikat. Niitä kyllä on hyviltäkin bändeiltä, mutta nyt olen tullut todenneeksi, että keikoille päästääkseen olisi hyvä joko omistaa auto tai vähintäänkin tuntea henkilö, joka omistaa auton. Keikkapaikat ovat siis jokseenkin kaukana keskustasta. Ne ovat kyllä oman asuntoni huomioonottaen juuri sillä oikealla laidalla kaupunkia, mutta esimerkiksi hyväksi havaitsemani Traffic Live Club on vielä viitisen kilometriä kotoani. Tähän lieneen haen korjausta hankkimalla pyörän. Ilmeisesti ja varmasti italialaiset eivät juo yhtä kaljaa enempää (eivät siis juhli samaan tapaan kuin suomalaiset) suunnatessaan ulos tai sitten ajavat humalapäissään ja heille keikkapaikan sijainti ei täten aiheuta ongelmia. Paikan päälle ilmeisesti kulkee myös jonkin sortin yöbussi, mutta tästä en tiedä enempää. Ja tämä ei todellakaan ole ainoa keikkapaikka, jonka olen havainnut sijaitsevan kaupungin laidalla, joten minun täytyy vielä hieman ihmetellä miten tulen ratkaisemaan nämä ongelmat. Viime kerralla pääsin sinne italialaisen tuttavani kyydillä, mutta hän ei oikein tuntunut innostuvan psykedeelisestä sludgesta samaan malliin kuin minä, joten epäilen hänen halukkuuttaan seurata minua vielä uudemman kerran kyseiseen kohteeseen... ;)

Olen kuitenkin kuullut huhuja, että Roomassa toimii useita pyörävarastoja(?), joissa on mahdollista, joko ostaa valmiiksi kasattu pyörä 30 eurolla tai sitten kuluttaa esimerkiksi hyvä viikonloppu pyörän rakentamisen kimpussa ja lunastaa täten pyörä ilmaiseksi. Yksi tällainen pitäisi sijaita aivan jossain kotinikin lähestöllä. Himottaisi käydä itse väkästämässä pyörä, mutta luulen että aikarealiteetit iskevät tällä tytöllä vastaan.

Toinen kohde, joka on listalla on vallatut talot, jotka toimivat jonkin sortin sosiaalisina keskuksina ja niissä on kuulemma kovinkin tavallista käydä juomassa lasillinen viiniä tai olutta. Näitäkin löytyy useita ympäri Roomaa. Itse asiassa yhdessä näistä kohteista olisi ensi viikolla jotkut suuremmatkin elektronisenmusiikinkemut tulossa perjantain kunniaksi ja vaikken ole yhtään varma soitetusta musiikista olin huomaavina, että yksi deejiistä soittelisi ihan electroswingin tapaista, joten täytyy katsoa lähtisikö joku kanssani jorailemaan.

Vielä mainitsisin sunnuntain sompailujeni perusteella, että Roomasta löytyy niin mahdottoman suuria huviloita, joita ei edes pääse ihastelemaan kuin porttien takaa Trasteveren perukoilta kuin sitä toista äärilaitaa, johon pääsin tutustumaan juoksulenkkini varrella. Pelätessäni, että jään lukituksi puistoon, jonka portit suljetaan iltayhdeksän maissa kieputtelin ympäri katuja ja päädyin ns. slummialueelle, jossa ihmiset asuvat rakennustyömaakopeissa. Jotenkin en jaksa uskoa, että yhdessä kopissa myöskään asuisi vain yksi henkilö vaan luultavasti kokonainen perhe. Varsinaisia asunnottomiakin Roomassa näkee jonkun verran, esimerkiksi lenkkipolkuni varrella eräällä miehellä on tapana pystyttää joka ilta pahvihuoneensa erään kirkontapaisen portaille ja näinpä jonkun joskus nukkuvan patjallaan myös ratikkapysäkkini vieressä aivan aqvaduktien vieressä. Työllisyystilanne ei luonnollisestikaan ole kovin hyvä Italiassa, varsinkaan Roomassa. Näin täällä!