Ensivaikutelmia Roomasta

Eikös näillä jo?

Kun selvisi hämmentävästä Rooman lentokentästä, jossa en ollut ainoa, joka ajautui väärään suuntaan matkatavaroita etsiessään, alkoi jo muodustumaan jonkinnäköistä kuvaa siitä mitä olisi edessä. Vuokranantaja oli luvannut tulla juna-asemalle vastaan ja matkasin alkuunsa sen noin kolmisenkymmentä minuuttia kohti Terminin asemaa. Asemalle päästessä minua odotti ihanaakin ihanampi alkuperältään urugualainen Irene ja hänen kikkarapäinen, hyperaktiivinen Leonardo-poikansa, joka heti ensi töikseen hautasi minut halailuunsa. Voisiko Roomaan muutto paremmin alkaa?

Heti ensi töikseen Irene opetti minulle, että casino tarkoittaa kaaosta, sillä se olisi tärkeä sana tietää Roomassa. Toisena oppituntina lienee tieto, etteivät roomalaiset välitä säännöistä, pieni tuhahdus ja miniauton kääntäminen väärään suuntaan yksisuuntaista. Parkkeeraminen Italiassa osui taas heti ensimmäisenä silmään erikoisuuksista. Autoja parkkeerataan hätävilkut päällä tuplasti vierekkäin ja isoja kuorma-autoja pieniin käännöksiin, jotta äkkiseltään ihmetyttää miten näiden autojen ohi pääsee kulkemaan.

Ilta oli jo laskeutunut Roomaan saapuessani ja suurta osaa nähtävyyksistä ei ole valaistu, mutta pienen autokiertoajelun aikana näin kuitenkin hyvän osan nähtävyyksistä ja aloin saamaan ensimmäistä kuvaa Rooman rakennelmista. Irene toimi myös loistavana oppaana tarinoineen ja kaiken hämmennyksen keskellä muistan nähneeni mm. vatikaanin avaimenreiästä, colosseumin. aquaducteja, kasan kirkkoja ja aukioita. Matkaaja oli kuitenkin väsynyt edellisen illan aivan loistavan Katatonian keikan seurauksena, sillä tähän malliin ei ollut hius pyörinyt sitten miesmuistin, ja totesi tyytyväisenä että Irenen asunnon kyljestä vuokratussa miniasunnossa odotteli onneksi edes jotain mutusteltavaa suuhun laitettavaksi!

Illan ratoksi Irenen mies kävi vielä tosiaan kyselemässä kaiken ymmärrykseni mukaan espanjaksi (?) mitä kieliä mahdan puhua ja emme ikävä kyllä löytäneet yhteistä kieltä.

Seuraavana päivänä odottivat uudet työt, jonne saapuakseni minulle myös neuvottiin google streetviewn avustuksella mihinpäin suunnata. Seuraavana päivänä kyllä kiittelin kyseisen kapistuksen olemassaoloa!

San Giovannin bussipysä

Ylläolevan pytingin nähtyäni (kuvassa se käsittääkseni vaatimattomampi seinä) minun siis kuului vaihtaa bussia ja yllättävän kauniisti löysinkin töihin. Työkaverit osoittautuivat supermukaviksi heti alkuunsa ja heti ensialkuun kävimmekin Francescon kanssa kiertelemässä ja hän selkeytti hieman työnkuvaani. Selkeni, että työssäni tulen käyttämään tutkimusvälineenä uudenkarheaa 3n Teslan magneettikuvantamislaitetta ja nimenomaan pääosin syöpäpotilaiden hoidon suunnitteluun tai lähinnä hoidon suunnittelun tutkimiseen/parantamiseen. Kyllähän siinä sitten riittääkin jo kolmeksi vuodeksi.

Heti ensimmäisenä päivänä minulla oli funktionaaliseen magneettikuvantamiseen liittyen ensimmäinen oppitunti meidän laitoksen johtajan kera. Selvisi myös, että tammikuussa on suunniteltuna ensimmäinen kolmen päivän työ/opiskelureissu Toulouseen.

Jossain vaiheessa ensimmäistä päivää vielä selvisi työsopimusta allekirjoitettaessa, että virastoneidit luulivat minun aloittavan vasta joulukuussa ja kipakoiden italiaksi käytyjen keskustelujen jälkeen, tämä päivämäärä saatiin muutettua ensi maanantaihin ja sitä ennen ei sitten palkka juokse. Eli näin Italiassa. Francesco jo kehotti lomalle ja aloin jo suunnittelemaan mielessäni irtiottoa Roomasta, mutta taitanen ottaa nämä päivät esim. joululomana myöhemmin.

Työporukkaamme kuuluu suurimmaksi osaksi italialaisia, mutta mukaan mahtuu myös jenkki, japsi ja kinukki sekä huonetoverinani espanjalainen tyttö. Työpäivät paljastuivat onneksi kokonaisuudessaan vain 8 tuntisiksi ja saapuminen ja lähteminenkin tuntuu olevan jotakuinkin joustavaa.

Eilisen päätteeksi olimme sopineet bussipysäkkitreffit Irenen kanssa ja hän saapuikin motollaan noutamaan minut ja ajaahurjastelimme sitten ympäri Rooman katuja hoitaen minulle sim-kortin ja vielä siihen kylkeen toimivan puhelimen. Tämä hyvä, sillä nyt minulla sitten on toimiva mp3-soitin, jota ilman varmaan tulisin hulluksi. Ei siitä puhelimesta vielä niin väliä, kun eihän minulla ole ystäviäkään kelle soitella.

Ensimmäinen päivä uuvutti ja painuinkin hyvissä ajoin pehkuihin. Seuraavana aamuna aloitimme sitten aamun taas hurjastelulla Rooman kaduilla ja nautimme yhteisen aamukahvin corneton (makea croissantti) kera jossain Rooman monista kahviloista. 

Tänään töissä pläräsin läpi projektiiini liittyviä papereita ja niitä olikin jo aikalailla. Selvisi, että kaiken koulutuksen ohella kolmen vuoden projektiini liittyy omalla kohdallani vaihto kuukauden ajan Wienissä ja toinen kuukausi Toulousessa. Lisäksi joka kesä järjestetään ainakin projektin yhteiset kesäkoulutuspäivät ja tähän kylkeen sitten kasa muitakin vierailuja. Täytynee yrittää vihjailla, että minua ei haittaisi myöskään pidennetty vaihto Wienissä... Rupesin ymmärtämään ihan vain jo kielitaitoni pohjalta, miksi minut lienee valittu. Heh, vaikka ilmeisesti minun pestin täyttämisessäni oli ollut enemmän kuin ongelmia, minkä tiedon myös löysin projektin paperitöistä. Ensimmäinen kaveri olikin ilmeisesti vastaanottanut kaksi työpaikkaa ja toisella yrittämällä valittu olikin paljastanut aivan eri henkilöksi kuin Skype-haastattelussa saavuttuaan. Onni onnettomuudessa, rekrytointiprosessi oli heidän kannaltaan siis myöhästynyt ja minun onneni oli että pääsin siis vielä mukaan valintaprosessiin, vaikka löysinkin projektin sivut vasta myöhemmässä vaiheessa.

Työpäivän päätteeksi, kun huokaisin että suurinpiirtein kaikki paperit on nyt katseltu, "pomoni" tepasteli sisään ja nakkasi koneeni täyteen julkaistuja papereita, jotka liittyvät minun osaani projektia. Että niistä jatkanen sitten huomenna.

Kotimatka kesti odotettua kauemmin, sillä bussivaihto ei aivan osunut kohdilleen ja päätepysäkille päästyäni totesin, etten oikeastaan edes tiedä missä asun. Olihan Irene noutanut minut edellisenä iltana. Kiertelin isomman kadun väärää puolta alunperin suuntavaistoni selvästi ollessa hukassa ennen kuin tajusin kokeilla toisen puolen sivukatuja, jotka rupesivat yksi kerrallaan vaikuttamaan etäisesti tutuilta. Jotenkin päädyin väärälle puolelle kotikatuani, mutta tämä ei varsinaisesti haitannut, sillä olinkin ajatellut vierailla siellä sijaitsevassa piadina-raflassa. Piadina on vuokranantajan mukaan ei pizzamainen pizza, mutta omasta mielestäni lähinnä täytetty räyskäle. Tulipa kokeiltua, kaipa näitä toistekin voisi. Ainakin nappasin kylkeen tuon ruokalistan, jonka avulla ajattelin alkuunsa opetella pizzantäytteitä päästäkseni alkuun italian opinnoissani. Nyt kun varsinkin vaikuttaa, että jossain vaiheessa työtäni pitäisi olla ihan potilaidenkin kanssa läheisissä tekemisissä. Kyllähän noilla erilaisilla ruoka-aineilla varmaan niidenkin kanssa pääsee alkuun?

Italian oppitunti: lähiraflan ruokalista

Vuokranantajan mies kävikin tuossa taas höpöttelemässä tälle päivälle sopimastamme (lue:hänen sopimastaan) tanssitunnista (lisää tähän mies pantomiimaamaan tangontapaista) ja ilmeisesti se onkin nyt siirtynyt perjantaille. Mutta en nyt taas menisi vannomaan.