Kirjoitan nyt kertoakseni, että lähiaikoina tuskin löytyy mitään sen eriskummallisempaa kirjoitettavaa, sillä tämänhetkinen reissailu lienee ohi lukuunottamatta erinäisiä kiipeilyreissuja Victoriassa.
Paikalleen jumittaminen tietänee sitä, että tulee panostettua hieman enemmän varsinaiseen urheiluun. Heti alkuun tämä lähti liikkeelle siitä, että kulkupeliksi hankittiin fillarit. Australia on hieman edistynyt onneksi pyöräreiteissä sitten viime käynnin ja fillarilla ajelu on itseasiassa nykyseltään jopa aika kätevää.
Käytiin piipahtamassa parisen yön verran Kynetonissa, joka on noin tunnin junamatkan päässä Melbournesta ja meidän kunniaksi oli järjestetty viikon kestävät narsissifestarit, jotka huipentuivat villiin pikkukaupungin paraatiin. Elämä Ausseissa on siis aika hurjaa!
Tämän lisäksi ollaan käyty parisen kertaa Immortal Fitness -kuntosalilla hieman boulderoimassa ja muuttamassa reittejä. Omistaja on Heikun kaveri ja salilla on siis pienen pieni boulderiseinä varustettuna ihoa kirvelevillä otteilla. Omistaja on personal traineri, muttei varsinaisesti ole päässyt sisälle kiipeilyn tekniikoihin, mutta käyttää seinää sarjoissaan. Ollaan todettu, että pitäisi viedä hänet vähintäänkin boulderoimaan, sillä lihaskunnon puolesta sällin pitäisi heittää boulderit vähintäänkin mennen tullen, mutta esimerkiksi kohtuullisen helpoksi väkäämäni traverse oli kuulemma liian vaikea. Kyse lienee vain tekniikasta.
Melbournen sisäseiniä en ole sen enempiä kerennyt vielä käydä tarkastelemassa. Paikallinen boulderiluola Lactic Factori ei kuulemma ole niin hyvä. Tätä en jaksa uskoa, sillä miten boulderluola voisi epäonnistua? Täytyy karata sinne joku päivä, kun polvi antaa enemmän myöten. Sen sijaan käytiin urbaanikiipeilemässä yksi ilta läheisellä junanratasillalla ja näitä siltoja isosta kaupungista tietysti löytyy. Jonkun paikallisen sillan alla on myös ihan väkästetty boulderiseinä, joka myös kaipaa tarkastamista.
Tämän lisäksi onnistuin pienen metsästämisen jälkeen löytämään hyvää ajanvietettä ilmoittamalla meidät vapaaehtoisiksi työmyyriksi Hardrockin liidauskisoihin. Tämä piti sisällään yhden illan liidaus/varmistuskoulutuksen keskustan kiipeilyseinällä ja lisäksi eilinen vietettiin aamuvarhaisesta Nunawadingin kiipeilykeskuksessa. Toimittiin siis varmistajina kisoissa ja palkkioksi saatiin ruokaa ja kiipeilypasseja sisäseinälle. Fiksuna tyttönä otin myös kengät mukaan ja vietin lounastaukoni boulderoiden. Pirun polvi vaan tenää (tätä ei auttanut se, että varmistin itseni päin seinää teloen myös saman polven toisen puolen tuossa männä iltana) ja boulderivoimat on muutenkin tipoteissään. :(
Noin muuten kisat oli kaikenkaikkiaan miellyttävä kokemus ja kisat voitti paikallinen ladonovi James ja naisten puolesta Ash. Tai olihan noita kisaluokkia moneen otteeseen ja osa junioreista pääsi aika helposti kisapalleille ollessaan ainoa kisailija luokassaan.
Että näinkin villiä elämää täällä. Aurinko rupeaa pikkuhiljaa paistelemaan täällä kesään päin mentäessä ja hieman on ollut puhetta ulkokiipeilystä Melbournen ulkopuolella ehkä jopa ensi viikolla. Enimmäkseen Victoriassa on trädikiipeilyä, mutta löytyy kallioilta jokunen ihan pultattukin reitti, joten eiköhän niitä kallioita ylös pääse. Ja mikäli ei niin onhan meillä nyt jokunen sisäseinäpassi, että pääsee sinne kokeilemaan taitojaan.
Niin ja niin, töitä on tullut haettua urakalla vähän sieltä sun täältä, mutta mikäli ei onnaa, niin ei kai sitä auta kuin ottaa lennot Kiinan Yangshuohon, kun täällä loppuu viisumi ja varmistaa paikkansa siellä kallioilla! Varmistin jo paikalliselta kielikoululta, että tarvitsisivat kuukauden varoitusajan, mikäli lähden sinne puhelemaan englantia parisen tuntia viikossa majoitusta ja ruokaa vastaan. Noin loistavalla sijainnilla varustettu kyläpahanen houkuttelee kovasti... enää tarvitsisi varmistaa edes jonkunnäköinen rahantynkä taskun pohjalle, varata lennot ja varmistaa, että joku haluaa myös varmistaa! Mikäli innokkaita varmistajia löytyy, minulle voi ilmoittautua suoraan! Tällaisia ajatuksia tällä kertaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti