Tonsain kallioilla

Harvinaisenlaatuinen hiljaisuus blogirintamalla johtuu tyystin siitä, etten ole ollut varsinaisesti internetin äärellä ja olemme tosiaan jumiutuneet Ton Saillle kiipeilemään tämän hetken laskelmien mukaan viimeisimmät puolisen toista viikkoa (ehkä?). Olen kadonnut päivistä jo kuukausi takaperin joten ei mitään käryä mikä viikonpäivä tai muuta vastaavaa. Päivämäärästä yritän pitää tiedon, sillä Thaimaan viisumi menee umpeen 20. päivä ja ennen sitä pitäisi jatkaa matkaa.

Tonsailla mieliala on vaihdellut vuoristoradan lailla. Oikeasti tämä on aivan ihana rantapahanen, jota ympäröi kauniit, ihanat, loistavat kalkkikivikalliot joka ilman suuntaan, joten kiipeiltyä on tullut jokusen verran.

 En tiedä luotanko näihin kalliogreidinkeihin, mutta tämä tyttö kiipeää nykyseltään 6B+:aa. 

Mielialan vaihtelut ovat seuranneet lähinnä sään vaihteluja aika tarkasti. Kun sataa kolme-neljä päivää putkeen ja kaikki vaatteet, korut ja tietokoneet mukaanlukien rupeavat muuttumaan kasaksi hometta ei aina naurata varsinkin kun sade vielä tietää että jumitamme täällä pääsemättä edes kiipeilemään. 

Tosin osa kallioista on kiivettävissä overhangin takia jopa sateella mutta nuokin kalliot muuttuvat kosteiksi parin kolmen sateisen päivän jälkeen. Sitten yhtäkkiseltään taivaat muuttuvat yhtenä aamuna sinisen sävyyn ja tulee olotila, ettei koskaan halua lähteä ja kuukauden turistiviisumi alkaa tuntumaan aivan liian lyhyeltä Thaimaassa. Oi miksi miksi, emme hakeneet pidempää viisumia? 

Kiivettävää riittää heti Ton Sain rannalla laskuveden aikaan ja lisää kiivettävää on Railayssa, jonne pääsee viidakkoreittejä myöten sekä lasku- että nousuveden aikaan. 

Nykyisen majoituksemme vieressä on kallio ihan parin hassun metrin päässä. Ekat yöt majoituimme bungalowissa, mutta sateiden alettua kohde rupesi tuntumaan vähän hieman liian hämyiseltä ja kostealta omaan mieltymykseeni.

Kyläpahanen kuhisee kissoja, joiden näkeminen ei tällä hetkellä kauheasti paranna mielialaa, kun huoli omasta moccasiinista kotosuomessa on suuri. Eilen illasta houkuttelin yhden kissan meidän kuistillemme rapsutuksia hakemaan ja tänä aamuna heräsin kissanpennun huutoon oven takana. Ilmeisesti edellisillan kissa koki luottamusta meitä kohtaan ja päätti adoptuttaa pentunsa meille. Ikävä kyllä, pentuja on enää yksi, sillä ilmeisesti metsiköissä asustavat kommodore-liskot tykkäävät hyvästä suupalasta. Toivotaan, että tämä pentunen selviää hengissä, vaikka emme olekaan katsomassa sen perään koko ajan. Itseasiassa yksi kiipeilypariskunta on adoptoinut yhden pikkuisen kissanpennun, joka lähti yhtenä aamuna seuraamaan heitä ja nyt he kantavat sitä jokaiselle kalliolle mukanaan pienessä kassissa. Edellisessä majapaikassamme oli aika monta kissaa pyörimässä myös ja ehkä maailmankaikkeuden suloisin kissanpentu (olen aika varma tästä). 

Tällaisessa paikassa ollessa suurimmat paikalliset huolenaiheet ovat onko aamupalalla saatavilla jogurttia, koska kookospähkinä tipahtaa päähän, astunko käärmeen päälle ja mahtaako taivaalta sataa sitä kuuluisaa vettä enemmän kuin kaksi kertaa päivässä. Viimeiset kolme päivää on ollut kaunista ja olemme saaneet hyvän määrän kiipeilyä tehtyä ja tänään otetaan iisisti ja toivotaan, että sää jatkuu vastaavana vielä jokusen aikaa. Sateet täällä saattavat alkaa kovinkin yllättäen. Ensiksi näet tummat pilvet taivaanrannassa ja kaksi sekuntia myöhemmin juokset henkesi edestä sateensuojaan vaakasuoraan tippuvilta isoilta pisaroilta. Käärmeistä ja kookospähkinöistä sellainen kommervenkki: näimme majoituksemme edustalla kissan sohivan vihreää käärmettä, joka oli pyydystänyt sammakon vesisateen jäljiltä. Käärme karkasi kissan kynsistä ja hetkeä myöhemmin motskarilla ohiajavat thait pysähtyivät tappamaan käärmeen kivenmurikalla. Jatkoivat matkaa ja kookospähkinä tipahti jokusen senttimetrin päästä tielle. Karmaa?