Phnom Penhin hulinassa

Phnom Penhissa olemme viettaneet aikaa Heikun vanhan koulututun Clementinen ja hanen poikaystavansa Sebastianin kanssa ja he osasivat ohjata meidat ensimmaisena iltanamme paikalliseen kahvilaan katsomaan dokumenttielokuvaa Khieu Samphanista, joka toimi punakhmerien johtajana aikoinaan. Jarkyttavaa katsoa, kuinka han yha kieltaa tietaneensa mitaan massamurhista ja kieltaa osallisuutensa kaikkeen.

Ensimmaiseksi vierailukohteeksemme Phnom Penhissa valitsimme koodinimikkeen S-21 vankilamuseon. Kohde muuntautui punakhmerien valtakaudella koulusta kidutusvankilaksi tuhansille sinne kuljetetuille cambodialaisille ja myos ulkomaalaisille. Paikka toimii nykysellaan museona ja pitaa sisallaan vankileirilta seitseman selviytyneen vangin karmaisevia kertomuksia ja punakhmerien paajehujen taustoja seka oikeudenkayntitietoja.

Punakhmerit kuvasivat ja raportoivat jokaisen vangin ja epaonnistuivat tuhoamaan arkistot ennen pakomatkaansa ja taten vankien kuvat mukaanlukien lukuiset kidutuskuvat ovat esilla Tuol Slengissa.

Museossa esitetaan myos dokumenttielokuvatarinaa punakhmerien aikaisen pariskunnan kohtalosta. Materiaalia oli hieman vaikea seurata, silla aaninauha oli hieman vanha ja aanilaitteistot eivat olleet aivan karkiluokkaa. Tuol Sleng lukeutuu paikkoihin, joissa on syyta vierailla Phnom Penhin vierailun aikana.

Seuraavana paivana vierailimme ensin venalaisella torilla, joka sai aikoinaan nimensa ulkomaalaisena torina ja suurin osa vieraillesta turisteina tuohon aikaan oli venalaisia. Tori on laaja ja siella myydaan kaikkea silkkihuiveista budhapatsaisiin ja ankerioihin. Kuullut huhuja, etta siella pitaisi pystya ostamaan namupalaksi tarantelloja, njam. Itsellani tarttui mukaan ainoastaan huivi, silla edellinen huivini katosi mysteerisesti jo Kuala Lumpurissa.

Taman jalkeen suuntasimme Choeung Ekin kuolemankentille kaupungin ulkopuolelle tuktuk-kyydilla. Paikan paalla meidat yllatti hieman vesisade ja suuren osan aikaa pidimme suojaa sateelta katoksessa ja kuuntelimme kuolemankenttien tarinoita audio-oppaan avustuksella. On hieman vaikea kasittaa paikan historiaa, ja etta paikka pitaa vielakin sisallaan useita joukkohautoja luineen paivineen.

Kohteen keskella sijaitsee muistokappeli, joka pitaa sisallaan tuhansien paikalle haudattujen uhrien kalloja.

Phnom Penh itsessaan on ihanan elavainen kaupunki, jossa voi nautiskella siirtomaa-ajalta periytyneista taytetyista patongeista ja kierrella lukuisissa pikkuputiikeissa ja toreilla shoppailemassa ihanaakin ihanempia vaatteita. Valikoima on mielestani loistava, vaikka viela ei olekaan uusia mekkoja tarttunut mukaani. Mysteerisesti rinkassa kantamani matkavaatteet koostuvat pelkastaan jokusesta kiipeilyvaatteesta ja loput vaatteet ovatkin mekkoja.

Ihanaa Phnom Penhissa ovat myos tuktukit, joiden kayton laajentaisiin kaikkiin mahdollisiin kaupunkeihin maailmalla.

 
Tosin liikenne taalla on hieman hitaampaa ja tuktukin kulkuun sallivampaa kuin esimerkiksi Suomessa, vaikka noin muuten vaikuttaakin hieman kaoottisemmalta. Itse asiassa kaikki ajajat ovat paljon tietoisempia jokaisesta ymparilla ajavasta mopedista ja jokaiselle annetaan tieta. Paluumatkalla kuolemankentilta nappasimme motskarikyydin hotellille ja tama oli jokseenkin mielenkiintoinen reissu. En kuitenkaan ajelisi tahan malliin kauhean usein...

Paikallisiin herkkuihin olemme paasseet tutustumaan muun muassa sirkkojen ja sammakoiden muodossa valipalana.

Pari paikallista Barbeque-herkkua olemme myos kayneet tarkastamassa ja naita voin myos suositella kaikille. Paikalliset ihmiset ovat luultavasti ystavallisimpia kaikista maista mita tahan mennessa olemme ehtineet kiertamaan.

Kavimme myos tarkastamassa kansallismuseon, joka ei ole kovinkaan iso, mutta pitaa sisallaan mielenkiintoisia muun muassa Angkor Watin aikaisia hindu/budha-patsaita.Taman lisaksi kaupungissa ei ole runsaasti muuta katseltavaa, silla kuninkaallisen palatsin jatimme suosiolla valiin sen jalkeen, kun kavimme yhtena paivana kolkuttelemassa sen lippuluukkua ja minua ei paastetty sisalle hartiahuivini kera :).

Sen sijaan kaytiin tarkastamassa Wat Phnom ja vapautettiin samalla pikkulinnut parempaa jalleensyntymistamme varten.

Pikkuhiljaa alkaa tuntumaan, etta Phnom Penh on nahty ja olisi aika siirtya toiselle paikkakunnalle. Jokunen paiva kaupungissa on tullut vietettya tekematta kaytannossa mitaan, joten maaseudulle siirtymisella saisimme varmaan aikaan enemman paikalliseen kulttuuriin tutustumista.

Ajatuksissa siintaa rannikolle ja sielta Kho Rong -saarelle siirtyminen, jonka kauneudesta olemme kuulleet vain kehuja. Tietysti pohjoisessa on nakematta viela Angkorin temppeli, jossa pitaisi varmaan viettaa jokunen paiva. Katsellaan mita lahipaivat tuovat tullessaan...

Erinaisia bussitarinoita matkalta

Huooh, nyt on kylla kohtuullisen vasynyt olo. Paadyttiin nappaamaan kolmisen pitkan matkan bussia paastaksemme ulos Thaimaasta ja tavataksemme Heikun frendia Cambodiassa. Aikamoinen reissu.

Viimeinen viikko Tonsaissa oli ohiajaneen myrskyn jaljilta pelkkaa auringonpaistetta ja ei satanut yhden yhta kertaa. Sinansa ikavasti pidin nelisen lepopaivaa, joiden aikana kavin ottamassa tehosterokotteet pariin tautiin ja iski sitten kunnon kuumeen ja vatsan veti sekaisin, joten kiipeilyt jai hieman hiljaiseksi vaikka saa suosikin.

Piti paasta ulos Thaimaasta 20. paiva mennessa ja viimeisena yona Ton Sain jaljilta kaytiin viela pyorahtamassa Ao Nang Bayn jo tutuksi tulleen hotelliketjun Resort and Spassa hajoittamassa yksi sahkosauna viimeisimmilla lahjakorteillamme. Pikkasen teki hyvaa yopya paikassa, joka oli varustettu uima-altaalla ja lampimalla suihkulla, silla luonnollisesti Tonsai ei jaellut naita ylellisyyksia. Ja ollapa taas langattoman ulottuvilla. Taidan kuitenkin olla aika mukavuudenhaluinen?

Mita kiipeilija tekee ensitoikseen tahtiluokan hotellissa?

Ripustaa varusteet kuivumaan

Mita sille saunalle sitten kavi? No luonnollisesti skandinaavikyltitkin neuvoivat heittamaan vetta kiukaalle ja saunassa oli meille valmiina ampari kuuppineen paivineen. Hyvinhan se meni ja nautiskeltiinkin oikein kunnon saunasta ja varmaan ihan saunasaantojen mukaisesti oikeaan vuorokauden aikaan eli kello neljan ja kuuden valilla, jolloin keho on otollisimmillaan tahan aktiviteettiin? (Rakastan saunasaantoja!)

Mentiin viela lojumaan altaalle ja hetken paasta saunasta myos nauttinut enkku tulee ulos punaisena ja kertoo, etta yhtakkia sauna rupesi lyomaan kipinoita ja loi liekkeja ja han kiireella juoksi ulos sammuttamaan saunan.

Allasbaarin tarjoilija osasi kertoa, etta joku oli heittanyt kiukaalle vetta, vaikka vesi olikin tarkoitettu heitettavan keholle. Tieda sitten... sahkoasentajaahan siina sitten tilailtiin saunaa korjaamaan. Ja tama siis tapahtui paikassa, joka oli ilmiselvasti ruotsalaisten tayttama hotelli ympari vuoden.

Ao Nangista nappasimme sitten yobussin Bangkokkiin. Pirulaiset ajatuttavat busseja paikasta toiseen eri ravintoloihin, jotka luultavasti ovat heidan tuttaviensa paikkoja ja matka ei yleensa edisty niin nopeasti kuin kuvittelisi. Matka Bangkokkiin sisalsi ensiksi kolmisen tuntia minibussilla ajelua ja sitten pysahdyttiin jossain randomissa paikassa kamaseen ravintolaan, joka on ylihinnoiteltu ja ateriat liian pienia. Tunnin paasta tulee toinen minibussi, joka vie meidat viisi minuuttia tieta etiapain toiseen kamaseen ravintolaan odottamaan viela puoleksi tunniksi. Taman jalkeen samannakoinen bussi, joka oli jo Ao Nangissa hotellimme edustalla noutaa meidat ja kuljettaa meita loppuyon Bangkokkiin pitaen sisallaan tietysti asianmukaiset turhat pysahdykset. Kaikista typerinta on, etta Ao Nangista lahdettiin jo kolmelta paivalta ja Bangkokkiin paadyimme yolla kello puoli viisi. Voisi kuvitella, etta aikataulut voisi luoda vahan inhimillisemmiksi? Off the record, en todellakaan tilannut mitaan heidan typerissa ravintolavalinnoissaan.

Bangkokissa loysimme tiemme pohjoiselle bussiasemalle, josta tietomme mukaan bussi rajakaupunkiin Aranya Prethat kulki. Tiedossa oli neljan tunnin (lue: 5,5 tuntia) bussimatka raja-asemalle, jossa bussi ei tietenkaan pysahdy rajalla olevalle bussin kaantopaikalle vaan toiseen paahan tieta tuktuk-kuskien iloksi. Kavelimme mieluusti taman kilometrin.

Rajalla kaytiin lapi viisumi ja leimausprosessi ja ei jaksettu taistella rajavartioiden itse lisaamista jokusesta dollarista hinnanlisaa... Cambodialainen "turistiopas" lyottaytyi seuraamme ja oli kaytannossa todella rasittava eika paastanyt meita olemaan rauhassa. Samaisia kavereita oli  kymmenisen ja jokikinen heista oli napannut jonkun turistin silmatikukseen. Paadyttiin kuitenkin ottamaan heidan ilmainen kuljetuksensa bussiasemalle, mika varmaan kaytannossa tarkoitti, etta varsinaisesta bussimatkasta Phnom Penhiin veloitettiin meilta tuplahinta, silla yllattaen talla bussiasemalla ei ollut lainkaan paikallisia vaan he ottivat bussin jostain muualta. Oh well, pankaamme tama matkarasitusten piikkiin.

Oltiin Heikun kanssa ainoat, jotka jatkoivat matkaa Phnom Penhiin, silla kaikki muut matkasivat laheisempaan Seam Reeppiin. Bussimatka oli aanekas ja bussi oli taynna paikallisia, joista osa joutui istumaan kaytavalla koko matkan. Onneksi heilla oli katevat lankut, jotka asettaa penkkien valille. Tama kuuden tunnin (lue: 8,5 tunnin) bussimatka paattyi katevasti lahempana kahta yolla jonnekinpain Phnom Penhia taman tietenkaan olematta lahellakaan mitaan missa voisi yopya. Onneksi hata ei ollut tamannakoinen vaan maaranpaassa odotti kasa tuktuk-kuskeja, joilta napata kyyti, silla hehan tietavat vuorenvarmasti missa juuri nimeamasi hotelli sijaitsee. Tai sitten ei.. Tiesi han kuitenkin, missa joku toinen hotelli sijaitsi - sinne siis. Kaiken kaikkiaan puolitoista vuorokautta myohemmin olimme kuitenkin jo oikeassa kaupungissa ja paasimme painamaan paan tyynyyn. Ei niin huono juttu? Nyt sitten odottelemme, mita yllatyksia Phnom Penhilla on meille tarjota seuraavien paivien aikana.

Tonsain kallioilla

Harvinaisenlaatuinen hiljaisuus blogirintamalla johtuu tyystin siitä, etten ole ollut varsinaisesti internetin äärellä ja olemme tosiaan jumiutuneet Ton Saillle kiipeilemään tämän hetken laskelmien mukaan viimeisimmät puolisen toista viikkoa (ehkä?). Olen kadonnut päivistä jo kuukausi takaperin joten ei mitään käryä mikä viikonpäivä tai muuta vastaavaa. Päivämäärästä yritän pitää tiedon, sillä Thaimaan viisumi menee umpeen 20. päivä ja ennen sitä pitäisi jatkaa matkaa.

Tonsailla mieliala on vaihdellut vuoristoradan lailla. Oikeasti tämä on aivan ihana rantapahanen, jota ympäröi kauniit, ihanat, loistavat kalkkikivikalliot joka ilman suuntaan, joten kiipeiltyä on tullut jokusen verran.

 En tiedä luotanko näihin kalliogreidinkeihin, mutta tämä tyttö kiipeää nykyseltään 6B+:aa. 

Mielialan vaihtelut ovat seuranneet lähinnä sään vaihteluja aika tarkasti. Kun sataa kolme-neljä päivää putkeen ja kaikki vaatteet, korut ja tietokoneet mukaanlukien rupeavat muuttumaan kasaksi hometta ei aina naurata varsinkin kun sade vielä tietää että jumitamme täällä pääsemättä edes kiipeilemään. 

Tosin osa kallioista on kiivettävissä overhangin takia jopa sateella mutta nuokin kalliot muuttuvat kosteiksi parin kolmen sateisen päivän jälkeen. Sitten yhtäkkiseltään taivaat muuttuvat yhtenä aamuna sinisen sävyyn ja tulee olotila, ettei koskaan halua lähteä ja kuukauden turistiviisumi alkaa tuntumaan aivan liian lyhyeltä Thaimaassa. Oi miksi miksi, emme hakeneet pidempää viisumia? 

Kiivettävää riittää heti Ton Sain rannalla laskuveden aikaan ja lisää kiivettävää on Railayssa, jonne pääsee viidakkoreittejä myöten sekä lasku- että nousuveden aikaan. 

Nykyisen majoituksemme vieressä on kallio ihan parin hassun metrin päässä. Ekat yöt majoituimme bungalowissa, mutta sateiden alettua kohde rupesi tuntumaan vähän hieman liian hämyiseltä ja kostealta omaan mieltymykseeni.

Kyläpahanen kuhisee kissoja, joiden näkeminen ei tällä hetkellä kauheasti paranna mielialaa, kun huoli omasta moccasiinista kotosuomessa on suuri. Eilen illasta houkuttelin yhden kissan meidän kuistillemme rapsutuksia hakemaan ja tänä aamuna heräsin kissanpennun huutoon oven takana. Ilmeisesti edellisillan kissa koki luottamusta meitä kohtaan ja päätti adoptuttaa pentunsa meille. Ikävä kyllä, pentuja on enää yksi, sillä ilmeisesti metsiköissä asustavat kommodore-liskot tykkäävät hyvästä suupalasta. Toivotaan, että tämä pentunen selviää hengissä, vaikka emme olekaan katsomassa sen perään koko ajan. Itseasiassa yksi kiipeilypariskunta on adoptoinut yhden pikkuisen kissanpennun, joka lähti yhtenä aamuna seuraamaan heitä ja nyt he kantavat sitä jokaiselle kalliolle mukanaan pienessä kassissa. Edellisessä majapaikassamme oli aika monta kissaa pyörimässä myös ja ehkä maailmankaikkeuden suloisin kissanpentu (olen aika varma tästä). 

Tällaisessa paikassa ollessa suurimmat paikalliset huolenaiheet ovat onko aamupalalla saatavilla jogurttia, koska kookospähkinä tipahtaa päähän, astunko käärmeen päälle ja mahtaako taivaalta sataa sitä kuuluisaa vettä enemmän kuin kaksi kertaa päivässä. Viimeiset kolme päivää on ollut kaunista ja olemme saaneet hyvän määrän kiipeilyä tehtyä ja tänään otetaan iisisti ja toivotaan, että sää jatkuu vastaavana vielä jokusen aikaa. Sateet täällä saattavat alkaa kovinkin yllättäen. Ensiksi näet tummat pilvet taivaanrannassa ja kaksi sekuntia myöhemmin juokset henkesi edestä sateensuojaan vaakasuoraan tippuvilta isoilta pisaroilta. Käärmeistä ja kookospähkinöistä sellainen kommervenkki: näimme majoituksemme edustalla kissan sohivan vihreää käärmettä, joka oli pyydystänyt sammakon vesisateen jäljiltä. Käärme karkasi kissan kynsistä ja hetkeä myöhemmin motskarilla ohiajavat thait pysähtyivät tappamaan käärmeen kivenmurikalla. Jatkoivat matkaa ja kookospähkinä tipahti jokusen senttimetrin päästä tielle. Karmaa?