Villa dei Quintili

Jos olisin elänyt antiikin Rooman aikana, olisin mieluusti asunut täällä! Se mikä eilen vielä oli "joku ihme huvila Caracullan kylpylän lipun kyljessä" oli jo tänään "Wouh, mitä helvettiä?!" Todellakin pienen bussimatkan väärtti! Alla siis kuvaa siitä "pikkuhuvilasta". Kuvassa ei näy taka-alalle jäävät rauniot. Mieletön arkeologinen kohde, jonne matkaamista suosittelen kaikille! Arkeologisen alueen lisäksi paikanpäällä on myös pienen pieni museo patsaineen ja läski, pelokas koira, johon voi yrittää tehdä tuttavuutta huonolla menestyksellä!

Mikä tästä kohteesta tekee erityisen ihanan, on fakta että paikan päältä avautuu myös tämmöisenä viileänä sunnuntaipäivänä kauniit näkymät joka ilmansuuntaan vuorille ja Rooman kaupunkiin! Viileänä päivänä (lienee myös kohteen sijainnilla jotain osuutta asiaan) saa myös kierrellä ympäriinsä aika rauhassa. Alkuun luulin olevani kohteessa ypöyksin, mutta olihan siellä raunioiden takana muitakin turisteja piilossa.

Kohde oli huomattavasti laajempi kuin olin odottanut ja alkuun kiersin tämän etualalla olevan osan ennen kuin tajusin, että pytinkejähän on vielä pellon toisellakin laidalla. Wouh!

Allaolevassa kuvassa esiintyvä lattia myös aiheutti allekirjoittaneessa jonkun tason Wouh!-huudoksia! Tuntuu tyhmältä kävellä yksinäänsä ympäriinsä ja huudella kummastuneita huutoja. Tämänkaltainen toiminta on kuitenkin osoittautunut kovin usein tapahtuvaksi lähiaikoina, joten tähän lienee totun ajan kanssa.

Sunnuntai-iltapäivän vietin vielä parin työkaverini kanssa Rooman keskustassa kierrellen ja vieraillen erinäisissä kahviloissa, joista alla esitettynä eräs Creperie Trasteveren alueella.

Ensi viikolla ajattelin vielä käydä joku aamu tarkastamassa kylpylänlipun kylkeen kuuluvan Mausoleumin, sillä kohde sijaitsee aika pitkälti työmatkani varrella, joten postailen lienee lähiaikoina vielä siitä vierailusta.

Caracallan kylpylä (Terme di Caracalla)

Tänä viikonloppuna olin päättänyt olla hieman parempi turisti ja lähdin lauantaiaamuna kohtuullisen ajoissa liikkeelle ajatuksenani mennä tarkastamaan työpaikkanikin lähellä sijaitsevia Katakombeja vanhan roomalaisen "Appia Antica" valtatien varrella. Nappasin heti aamusesta tietenkin perunapizzan matkaan ja kerkesin juuri ajattelemaan, kuinka se kovin etäisesti muistutti lörtsyä, kun sitten törmäsin San Giovannin joulutorilla pariin savolaiseen. Olin päättänyt pysähtyä matkalla katakombeille parilla joulutorilla, sillä olin liikkeellä juuri lounasaikaan, kun kombit olivat kiinni. Joulutorin seurauksena eksyin taas hieman matkan varrella ja päädyinkin sitten jotenkin Caracallan kylpylöiden äärelle ja otin tämän vastaan iloisesti, sillä olinkin harkinnut vierailevani näillä raunioilla jo jonkun aikaa.

Ihmettelin kylpylää audio-oppaan avustuksella! Yllä kuvattuna palanen mielettömästä mosaiikista ja alla jokunen muu palanen kylpylän sisätiloista!

Allaolevassa kuvassa näkyy muun muassa vasemmassa laidassa antiikin roomalaisten aikainen saunatila. Mielikuvitus saanee lisätä marmoria ja merihirviöillä kuvioidut mosaiikkiseinät päällystämään näitä kylpylätiloja!

Näitä kylpylätiloja alettiin rakentamaan vuonna 212 AD ja niitä rakennettiin parhaimmillaan 9000 miehen voimin suurinpiirtein viiden vuoden ajan. Vedet johdatettiin aquaductin kautta paikalle ja kylpijöitä mahtui parhaimmillaan noin 1600 kerralla.

Mahdoton paikka! Tämän jälkeen lähdin vielä vierailemaan San Calliston katakombilla. Sieltä en tullut ottaneeksi kuvia, sillä seurasin kieltokylttejä tunnollisesti. Roomassa on useita katakombeja ja San Calliston katakombi on niistä suurin ja lienee turistikkain. Katakombit toimivat hautauspaikkoina kristityille, sillä Rooman muurien sisään ei ollut aiheellista haudata ruumita. San Callisto hautasi sisäänsä 500.000 ruumista ja tutkitut käytävät ovat pituudeltaan päältä kaksikymmentä kilometriä! Luonnollisesti suurin osa näistä käytävistä ei ole avoinna normituristeille vaan avoinna pidetään vain puolisen kilometriä (?) käytäviä. Katakombin ovelta pääsee sisään vain oppaan mukana. Mielenkiinnosta haluaisin vielä tutustua muihinkin katakombeihin myöhemmin, mutta siihen lienee aikaa.

Matkalla kotiapäin lueskelin turistikirjaani ja tajusin, että Caracalla kylpylälippuunhan sisääntyy vielä pari muutakin kohdetta ja tämä varmisti minulle, että sunnuntaistakin tulisi turistipäivä, sillä samainen lippu olisi voimassa 7 päivän ajan ja viikolla tuskin töiden ohessa hirveästi ehdin turistoimaan.

Viimaavan illan (Roomassa on kosteaa!) päätti suklainen kaakao. En tiedä, olenko mahtanut koskaan mainita, mutta Italiassa on omaan makuuni maailman parhaat kaakaot, ja minähän en oikeasti ole mikään suklaahirmu! Joten luulisi suklaahirmujen menevän näistä juomista sekaisin. Niin paksua, niin suklaisen hyvää!

Vauhtia ja villejä tilanteita!

Okei, myönnetään. En ole ollut asetuttuani tänne mikään maailman paras turisti. Viikot on kulunut kauniisti töissä, sillä kokopäiväinen työskentely/opiskelu vaatii veronsa. Toisena Rooman viikonloppuna taisin lojua enimmäkseen kotosalla mitä nyt ensimmäistä boulderointihallikierrosta lukuunottamatta. Tosin tähän vaikutti myös se, että sen viikon torstaille osui Thanksgiving ja jenkkiläinen työkaverini halusi lähteä yhdessä ulos syömään tämän kunniaksi, viettihän hän ensimmäistä kiitospäivää poissa perheensä luota. Pienten suunnitelmien muutosten jälkeen päädyimme viettämään kiitospäivää kuitenkin Villa Massimon saksalaissävytteisiin bileisiin. Villa Massimo on jonkinasteinen taideakatemia, jonne valitaan taiteilijoita eri aloilta vuoden ajaksi ja tapahtuma, johon me päädyimme kuokkimaan oli jonkin tason multihuipentuma tälle vuodelle.

Kun rohkeasti kävelimme ensiksi kutsumattomina tarkasti varjellulle portille sanomaan, että lähetimme kyllä sähköpostia ja sisäänpääsyn piti olla ookoo, pääsimme ujuttautumaan 10 hengen seurueinemme näihin kemuihin. Loistavaa! Kukaan ei luonnollisesti ollut lähettänyt mitään sähköpostia ja tajusimme vasta portilla, että tapahtuma näytti enemmänkin kutsuvierastapahtumalta.

Kemuihin sisältyi tietysti kaljat ja makkarat ja niiden ohessa katsoimme jokusta hämmentävän omalaatuista taideteosta... Illan kruunasi joku berliiniläisittäin kuuluisa deejii ja kuviot tanssilattialla! Ei pahemmin. Tosin illan venyminen tuntui ikävästi seuraavan päivän ensimmäisessä kovin italiaiskielipainotteisessa tapaamisessa meidän MRI-laite-ekspertin kanssa. Bene bene! Noora luonnollisesti osui paikan päälle tapaamisen "alkamisaikaan" heti yhdeksältä. Italialaisittain tämä tarkoitti tällä kertaa lähempänä puoli yhtätoista...

Illan saldona tutustuin johonkin berliiniläiseen säveltäjään, joka kutsuikin meidät sitten taas myöhempään konserttiinsa, jonka kävin pari päivää sitten kuuntelemassa parin työkaverini kanssa. Kovin hämmentävää klassista säveltämistä. Osin kävi mielessä, että jos minua häiritsee kuunnella tämä nyt tämän kerran, niin sääliksi käy orkesteria, joka on tosissaan harjoitellut osaa soitannoista useamman kerran...

Mutta niin, tämän lisäksi en suoraan sanottuna ole oikeastaan ehtinyt kiertää Roomassa sitten pätkän vertaa, jossei oteta lukuun kertoja, kun rakas vuokranantajani on käynyt kierrättämässä minua ympäriinsä mopedilla! Ulkoapäin olen nähnyt huomattavasti enemmän kuin sisältä!

Viime lauantaina otin tehtäväkseni kiertää ympäriinsä tässä lähistöllä Pignetossa ostosreissun muodossa. Kumma kyllä kiipeilyköydellä ja hellemekoilla ei italialaisessakaan syksyssä pitkälle pötkitä! Varsinkin jos heittää vahingossa syövyttävää Mr Muskelia toisten housujensa päälle! Siis niistä kaksista housuista! Kyseinen ostosreissu helpotti huomattavasti päivittäistä vaaterepertuaarista valikoimista!

Ja sunnuntaille olin sitten sopinut kiipeilyrehvit Andrean kanssa lähikallioille! Sää ei suosinut ja italian kielitaito ei ollut myöten. Huomasin olevani reissussa 9 italialaisen kiipeilijän kanssa! Siinä vaiheessa kielimuuri vähintäänkin tulee eteen, kun varmistettava roikkuu kalliossa ja huutelee italiaksi. Joku ystävällinen kävi minulle maatasolla hihkaisemassa, että "Corda e contrario!" Noni, no ei kai siinä sit auta! Tämän kokemuksen jälkeen yritin hienovaraisesti kysellä yleisimpiä termejä Andrealta..

Italialaisittain myös tämän katoksen takana voi kiipeillä!

Tämän kaiken lisäksi olen syönyt enemmän kuin laki sallii pizzaa. Kuinka helppoa onkaan kävellä töistä näihin joka kadun kulmassa oleviin pizzerioihin, joissa useita eri pizzaunelmia odottaa valmiina? Liian helppoa, sanon minä! Yritin eilen salavihkaa kysellä toiselta kiipeilykaveriltani Mattialta, että mikähän olisi semmoinen sopiva määrä syödä pizzaa noin niin kuin viikkotasolla...! Vastausta yhä etsiskelen. Mikäli Suomeen reissaa tavallista pöhöttyneempi Noora joululomalla haluan kuulla totuuden säästelemäti!

Noin muuten, töiden puolesta olen yrittänyt luoda itselleni viiden (siis viiden!) vuoden urasuunnitelmaa. Harvinaisen yllättävä veto tytöltä, joka ei hetki sitten vielä tiennyt mitä tekee kuukauden päästä! Elämme jännittäviä aikoja! Pidin myös töiden puolesta ensimmäisen esitelmän tällä viikolla. Mielenkiintoista tihrustaa ajatuksenjuoksua powerpoint-slideille ja yrittää selvittää muille mistä tutkimuksessani on kyse, kun itsellänikin on asiat vielä hieman hakusessa aiheen ja uutukaisuutensa puolesta! Selvisin kuitenkin kunnialla ja toivottavasti asiat selkenivät, jos eivät nyt muille niin ainakin itselle. Aihe tuntuu alkuunsa ylitsepääsemättömän laajalta, mutta kaipa se asia kerrallaan! Ja ensi kuun puolessa olisi sitten ensimmäinen työreissu Toulouseen kolmen päivän ajan! Työreissuihin liittyen olen myös yrittänyt samaan aikaan itsetoimisen opiskelun oheen selvittää, mitkä konferenssit liippaisivat sen verta läheltä omaa tutkimusaihetta, että niihin kannattaisi lähteä osallistumaan. Ei kai niin yllättävästi, suuri osa aiheeseen liippaavista konferensseista löytyy jenkkilän puolesta, joten aikatauluihin sopimisen mukaan saattaisin reissata jo pikemmitenkin sinne erääseen lääketieteellisen kuvantamisen konffaan. Katsotaan!

Romuamassa antiikin Reemassa

Lauantaina nukuin tyytyväisenä pitkään ja päästyäni Colosseumille asti päätin skipata pitkiltä näyttävät jonot osallistumalla englanninkieliselle turistikierrokselle, kun sitä ei-niin-yllättävästi oltiin vielä ovensuussa minulle tyrkyttämässä. Kierros alkoi heti ja piti sisällään pienen kierroksen kolosseumin ulkopuolella ja opastukset vielä sisäpuolella.

Piazza di Colosseo

Colosseumin rakentaminen alkoi vuonna 72 ja tässä allakuvatulla areenalla ne gladiaattorit sitten aikoinaan taistelivat ja lautalattiat täyttyi verestä! Valmistumisen alkuaikoina täällä pidettiin myös mm. meritaisteluita, mutta sitten huomattiin esiintymislavalle täytetyn veden rikkovan rakenteita.

Colosseumi olikin kohtuu pian vierailun jälkeen vielä menossa kiinni, mutta kävin pikaseltaan kävelemässä läpi vielä sisällä sijaitsevan museon ja olin iloinen tiedosta, että samaan hintaan voisi seuraavana päivänä vielä osallistua saman firman toiselle kierrokselle Palatinossa. 

Uskottava se on :/

Colosseum-kierroksen jälkeen kävin vielä käppäämässä ympäriinsä kohtuu sattumanvaraisesti seuraten isoja pytinkejä. Ensimmäisenä forumin jälkeen osui muun muassa tämä Emmanuelin monumentti. Tämän monumentin päältä olisi tiettävästi hyvät (ellei jopa parhaat) näkymät ympäri Roomaa, joten pitääpä käydä vielä joku kerta se tarkastamassa, kun ei kuulemma kustannakaan latin latia.

Viktor Emanuel II:n monumentti

Ravitsevan pizzan ja punaviinin voimalla (suomalaittain kittasin hyvän puoli litraa viiniä iltapalaksi) jaksoin jatkaa tepustelua vielä Trevin suihkulähteen äärelle. Paikalle olikin jaksanut jokunen muukin turisti. Tänne voi sitten heittää ne Emmanuelin monumentilla säästetyt lantit. Ensimmäisellä heitolla kuulemma varmistaa, että palaa vielä Roomaan, toisella rakastuu italialaiseen ja kolmannella menee naimisiin italialaisen kanssa. Tiettävästi rahat kerätään lähteen pohjalta hyväntekeväisyyteen (/kirkolle?) ja kuullut myös huhua jostain tallaajasta, joka oli päivittäin kerännyt lantteja omiin tarkoituksiinsa pitkän aikaa tehden varmaan hyvääkin tienestiä. Itse jätin lantit vielä heittämäti enkä ruvennut sen enempiä myöskään onkimaan!

Trevin suihkulähde

Ihmeteltyäni matkan varrella vielä Tiber-jokea, joka käväisi viime viikolla aika ennätyskorkealla (olimme kuulemma katastrofin partaalla), mutta ei sitten ollut enää samoissa mitoissaan minun sinne ehdittyä, eksyin toiselle puolelle Forumia sattumalta ja löysin kukkulan laidalta aivan mielettömän antiikin Rooman tsiigailukohteen, josta kuvaa alla. Parempi tietysti livenä!

Tämä maisema vei heti sydämeni Rooman ykköskohteena!

Seuraavana päivänä olin pirteänä tyttönä aikaisin liikkeellä ehtiäkseni heti ensimmäiselle puoli yhdentoista turistikierrokselle, mutta kuinka ollakaan bussini ei ollutkaan samaa mieltä ja myöhästyin ensimmäiseltä kierrokselta ja odottelin seuraavaa alkavaksi sitten parisen tuntia. Kulutin aikaani istumalla Colosseumin kulmalla kuunnellen musiikkia ja ihmetellen menoa.

Ja yhtäkkiä paikalle kirmasi 60 hepoa

Viime viimein turistikierroskin sitten alkoi ja Palatino vakuutti minut kyllä Forumin kera täysin. Täällä olisi voinut kierrellä vaikka kuinka kauan ja jätin suosiolla osan kiertämättä, koska käytännössä olin myöhässä sovitusta tapaamisesta Irenen kanssa ja totesin varmasti tulevani tänne vielä uudestaan yhden sun toisen vieraan kanssa toivottavasti! 

Tuntui jotenkin mahdottomalta ajatella kaikkia Forumin raunioituneita temppeleitä todellisessa loistossaan aikoinaan. 

Maxentiuksen basilika

"Nopean" Forum-kierroksen jälkeen suuntasin kohti kotia hetkeksi lepäilemään, ennen kuin Irene kuljetti minua parisen tuntia motollaan ympäri Rooman katuja kaiken maailman nähtävyyksien läpi. En oikeastaan tiennyt lähtiessämme mihinkä olimme menossa, mutta Irene oli mielessään ilmeisesti laskeskellut mitä turistikohteita hän on jo minulle näyttänyt ja mitä itse olen nähnyt ja kehitellyt näiden mukaan sitten jonkinnäköisen uusien kohteiden kierroksen. Reittimme alkoi oikotiellä Rooman muurin viertä, ja jatkui katsomaan ihmisten aukiota (?).

Pyhää Pietaria Vatikaanissa

Pantheon

Matkan varrelle mahtui myös monia muita aukioita, kasa suihkulähteitä, egyptiläisiä obeliskeja, Vatikaani, maisemat Villa Borghesen puutarhasta, Medicien huvila, Pyhän enkelin linna, espanjalaiset portaat yläpuolelta, pikkukatuja, Pantheon, Augustuksen mausoleumi... Nimetäkseni kohteita, jotka muistan.

Kuva ei tee oikeutta maisemalle puutarhasta!

Koska ikinä ehdin nähdä täällä kaiken? Ehkä se kolme vuotta Roomassa ei ollutkaan niin hullu idea?

Hulluja nuo roomalaiset!

Aikamoinen viikko tosiaan ollut! Nyt heti kärkeen tähän täytyy mainita, että roomalaiset ovat yllättäneet minut mukavuudellaan! Ehkä se on kun tuolta jöröpohjolan pimeästä vuodenajasta matkaa tänne lämpimiin maihin vai mikä lienee, mutta ihmiset ovat todella lämpimiä. Tai ehkä mä vaan nyt elän jonkinnäköistä vaaleanpunaisten lasien aikakautta!

Tuli tossa yksi päivä laitoksen pomon kanssa puhetta mun italian oppimisesta (osaanhan jo pari sanaa), kun tilasin primavera (=kevät)-vesipullon ja totesin tyytyväisenä, että tämä ei suinkaan ollut ensimmäinen käyttämäni sana vaan, että olen jo käyttänyt sanaa casino! Tuli sitten siinä opittua samalla, että casino-sanan kanssa pitäisi olla varovainen, sillä se tarkoittaa myös ilotaloa. Kaaos kuin kaaos kai sitten! Ja sitten se toisenlainen kasino painatetaan sanan loppuun ja sielläkin saa rahaa kulumaan. Nyt en osaa kyllä mennä enää vannomaan näiden sanojen kirjoitusasuista, joten herrasmiehet siellä voi suorittaa tutkimustyön, mikäli yhteen näistä kasinoista haikailevat!

Noin muuten töissä olen uppoutunut opiskelun pariin ja läpi on tullut käytyä useampia tutkimusartikkeleja lähinnä aivokasvaimien kuvantamisesta fMRI:llä. Artikkeleja lukiessa tulin todenneeksi, että en oikeastaan taida tietää mitään kasvaimista (siis vielä ;) ) ja ei taida kovin moni muukaan laitoksella olla asiaan erikoistunut, sillä käsittääkseni täällä on lähinnä kuvattu alzheimer/aivoverenvuodonjälkeisiä potilaita yms. Lueskellut myös paria opusta neurotieteistä ja magneettikuvantamisesta yleensä, joten ei ainakaan aika ole käynyt pitkäksi. Eikä tarvii iltasella enää miettiä mitä tekisi, kun on sen verta uupunut pänttäämisestä. :)

Mutta työt siis vaikuttavat yhä loistavilta ja näin poispäin! Asunnon vaihtamista pitäisi lienee tässä jokunen kerta miettiä, sillä matkoihin menee tällä hetkellä aika paljon aikaa, mutta en ole jaksanut paneutua aiheeseen sen enempiä vielä. "Pomon" tuttavalla ois työpaikan kyljessä joku asunto vapautumassa, josta en tiedä mitään muuta. Sijainti töihin nähden olisi loisto ja henkilökohtaisesti minua ei  muuten haittaisi asua siellä skutsissa (keskellä katakombialuetta ja viheriöitä), mutta todellisuudessa olisi kai fiksua vähintäänkin hankkiutua jonkun kiipeilykeskuksen viereen. Ehkä sitä tulisi jopa tavattua joskus muitakin ihmisiä, jos ei asuis ihan "landella". Molemmissa aina puolensa. Tämmönen juuri hippeydestään riistetty sielu kuitenkin kaipaisi sitä vihreätä ympärilleen. Kaipa sitä voi aina istuttaa ruukkukasveja. Nyt kun niitä varsinkin sitoutuisi kasvattamaankin kolme vuotta!

Mutta tosiaan siitä työmatkan kestosta puheenollen. Kerkesin tossa just myöhästymään vaihtobussista yhtenä päivänä ja kun se pysäkki tosiaan oli San Giovannin Basilicalla niin päätin sitten piruuttani kävellä ihan sisään asti ihmettelemään aikani kuluksi, kun en noin muuten Roomassa olekaan vielä mitään turistoinut.

Johanneksen pytingin päälaiva

Joku apostoliheebo posettaa

Barokkifasaadi

Nyt kun on päästy viikonloppuun asti niin luultavasti huomenna ja sunnuntaina kiertelen ihan oikeastikin katsomassa kaupunkia. Irenen kanssa oli puhetta, että jotain pitäisi tehdä ja Irene toimi nyt tulkkina minun ja Totonkin välillä yhtenä päivänä, kun ei siitä kommunikoinnista tullut mitään ja selvisi, että Totolla on ilmeisesti joku kuubalainen bändi, jonka parissa voisi sitten tanssia? Jospa sitä sunnuntaina ehtisi jonnekin boulderiluolaankin! Mutta katsellaan näitä! Tulkaahan kylään ;)

Ensivaikutelmia Roomasta

Eikös näillä jo?

Kun selvisi hämmentävästä Rooman lentokentästä, jossa en ollut ainoa, joka ajautui väärään suuntaan matkatavaroita etsiessään, alkoi jo muodustumaan jonkinnäköistä kuvaa siitä mitä olisi edessä. Vuokranantaja oli luvannut tulla juna-asemalle vastaan ja matkasin alkuunsa sen noin kolmisenkymmentä minuuttia kohti Terminin asemaa. Asemalle päästessä minua odotti ihanaakin ihanampi alkuperältään urugualainen Irene ja hänen kikkarapäinen, hyperaktiivinen Leonardo-poikansa, joka heti ensi töikseen hautasi minut halailuunsa. Voisiko Roomaan muutto paremmin alkaa?

Heti ensi töikseen Irene opetti minulle, että casino tarkoittaa kaaosta, sillä se olisi tärkeä sana tietää Roomassa. Toisena oppituntina lienee tieto, etteivät roomalaiset välitä säännöistä, pieni tuhahdus ja miniauton kääntäminen väärään suuntaan yksisuuntaista. Parkkeeraminen Italiassa osui taas heti ensimmäisenä silmään erikoisuuksista. Autoja parkkeerataan hätävilkut päällä tuplasti vierekkäin ja isoja kuorma-autoja pieniin käännöksiin, jotta äkkiseltään ihmetyttää miten näiden autojen ohi pääsee kulkemaan.

Ilta oli jo laskeutunut Roomaan saapuessani ja suurta osaa nähtävyyksistä ei ole valaistu, mutta pienen autokiertoajelun aikana näin kuitenkin hyvän osan nähtävyyksistä ja aloin saamaan ensimmäistä kuvaa Rooman rakennelmista. Irene toimi myös loistavana oppaana tarinoineen ja kaiken hämmennyksen keskellä muistan nähneeni mm. vatikaanin avaimenreiästä, colosseumin. aquaducteja, kasan kirkkoja ja aukioita. Matkaaja oli kuitenkin väsynyt edellisen illan aivan loistavan Katatonian keikan seurauksena, sillä tähän malliin ei ollut hius pyörinyt sitten miesmuistin, ja totesi tyytyväisenä että Irenen asunnon kyljestä vuokratussa miniasunnossa odotteli onneksi edes jotain mutusteltavaa suuhun laitettavaksi!

Illan ratoksi Irenen mies kävi vielä tosiaan kyselemässä kaiken ymmärrykseni mukaan espanjaksi (?) mitä kieliä mahdan puhua ja emme ikävä kyllä löytäneet yhteistä kieltä.

Seuraavana päivänä odottivat uudet työt, jonne saapuakseni minulle myös neuvottiin google streetviewn avustuksella mihinpäin suunnata. Seuraavana päivänä kyllä kiittelin kyseisen kapistuksen olemassaoloa!

San Giovannin bussipysä

Ylläolevan pytingin nähtyäni (kuvassa se käsittääkseni vaatimattomampi seinä) minun siis kuului vaihtaa bussia ja yllättävän kauniisti löysinkin töihin. Työkaverit osoittautuivat supermukaviksi heti alkuunsa ja heti ensialkuun kävimmekin Francescon kanssa kiertelemässä ja hän selkeytti hieman työnkuvaani. Selkeni, että työssäni tulen käyttämään tutkimusvälineenä uudenkarheaa 3n Teslan magneettikuvantamislaitetta ja nimenomaan pääosin syöpäpotilaiden hoidon suunnitteluun tai lähinnä hoidon suunnittelun tutkimiseen/parantamiseen. Kyllähän siinä sitten riittääkin jo kolmeksi vuodeksi.

Heti ensimmäisenä päivänä minulla oli funktionaaliseen magneettikuvantamiseen liittyen ensimmäinen oppitunti meidän laitoksen johtajan kera. Selvisi myös, että tammikuussa on suunniteltuna ensimmäinen kolmen päivän työ/opiskelureissu Toulouseen.

Jossain vaiheessa ensimmäistä päivää vielä selvisi työsopimusta allekirjoitettaessa, että virastoneidit luulivat minun aloittavan vasta joulukuussa ja kipakoiden italiaksi käytyjen keskustelujen jälkeen, tämä päivämäärä saatiin muutettua ensi maanantaihin ja sitä ennen ei sitten palkka juokse. Eli näin Italiassa. Francesco jo kehotti lomalle ja aloin jo suunnittelemaan mielessäni irtiottoa Roomasta, mutta taitanen ottaa nämä päivät esim. joululomana myöhemmin.

Työporukkaamme kuuluu suurimmaksi osaksi italialaisia, mutta mukaan mahtuu myös jenkki, japsi ja kinukki sekä huonetoverinani espanjalainen tyttö. Työpäivät paljastuivat onneksi kokonaisuudessaan vain 8 tuntisiksi ja saapuminen ja lähteminenkin tuntuu olevan jotakuinkin joustavaa.

Eilisen päätteeksi olimme sopineet bussipysäkkitreffit Irenen kanssa ja hän saapuikin motollaan noutamaan minut ja ajaahurjastelimme sitten ympäri Rooman katuja hoitaen minulle sim-kortin ja vielä siihen kylkeen toimivan puhelimen. Tämä hyvä, sillä nyt minulla sitten on toimiva mp3-soitin, jota ilman varmaan tulisin hulluksi. Ei siitä puhelimesta vielä niin väliä, kun eihän minulla ole ystäviäkään kelle soitella.

Ensimmäinen päivä uuvutti ja painuinkin hyvissä ajoin pehkuihin. Seuraavana aamuna aloitimme sitten aamun taas hurjastelulla Rooman kaduilla ja nautimme yhteisen aamukahvin corneton (makea croissantti) kera jossain Rooman monista kahviloista. 

Tänään töissä pläräsin läpi projektiiini liittyviä papereita ja niitä olikin jo aikalailla. Selvisi, että kaiken koulutuksen ohella kolmen vuoden projektiini liittyy omalla kohdallani vaihto kuukauden ajan Wienissä ja toinen kuukausi Toulousessa. Lisäksi joka kesä järjestetään ainakin projektin yhteiset kesäkoulutuspäivät ja tähän kylkeen sitten kasa muitakin vierailuja. Täytynee yrittää vihjailla, että minua ei haittaisi myöskään pidennetty vaihto Wienissä... Rupesin ymmärtämään ihan vain jo kielitaitoni pohjalta, miksi minut lienee valittu. Heh, vaikka ilmeisesti minun pestin täyttämisessäni oli ollut enemmän kuin ongelmia, minkä tiedon myös löysin projektin paperitöistä. Ensimmäinen kaveri olikin ilmeisesti vastaanottanut kaksi työpaikkaa ja toisella yrittämällä valittu olikin paljastanut aivan eri henkilöksi kuin Skype-haastattelussa saavuttuaan. Onni onnettomuudessa, rekrytointiprosessi oli heidän kannaltaan siis myöhästynyt ja minun onneni oli että pääsin siis vielä mukaan valintaprosessiin, vaikka löysinkin projektin sivut vasta myöhemmässä vaiheessa.

Työpäivän päätteeksi, kun huokaisin että suurinpiirtein kaikki paperit on nyt katseltu, "pomoni" tepasteli sisään ja nakkasi koneeni täyteen julkaistuja papereita, jotka liittyvät minun osaani projektia. Että niistä jatkanen sitten huomenna.

Kotimatka kesti odotettua kauemmin, sillä bussivaihto ei aivan osunut kohdilleen ja päätepysäkille päästyäni totesin, etten oikeastaan edes tiedä missä asun. Olihan Irene noutanut minut edellisenä iltana. Kiertelin isomman kadun väärää puolta alunperin suuntavaistoni selvästi ollessa hukassa ennen kuin tajusin kokeilla toisen puolen sivukatuja, jotka rupesivat yksi kerrallaan vaikuttamaan etäisesti tutuilta. Jotenkin päädyin väärälle puolelle kotikatuani, mutta tämä ei varsinaisesti haitannut, sillä olinkin ajatellut vierailla siellä sijaitsevassa piadina-raflassa. Piadina on vuokranantajan mukaan ei pizzamainen pizza, mutta omasta mielestäni lähinnä täytetty räyskäle. Tulipa kokeiltua, kaipa näitä toistekin voisi. Ainakin nappasin kylkeen tuon ruokalistan, jonka avulla ajattelin alkuunsa opetella pizzantäytteitä päästäkseni alkuun italian opinnoissani. Nyt kun varsinkin vaikuttaa, että jossain vaiheessa työtäni pitäisi olla ihan potilaidenkin kanssa läheisissä tekemisissä. Kyllähän noilla erilaisilla ruoka-aineilla varmaan niidenkin kanssa pääsee alkuun?

Italian oppitunti: lähiraflan ruokalista

Vuokranantajan mies kävikin tuossa taas höpöttelemässä tälle päivälle sopimastamme (lue:hänen sopimastaan) tanssitunnista (lisää tähän mies pantomiimaamaan tangontapaista) ja ilmeisesti se onkin nyt siirtynyt perjantaille. Mutta en nyt taas menisi vannomaan.

Varo, mitä toivot...

Heikku tuossa joskus lähimenneisyydessä sanoi jotain viiden vuoden välimerisuunnitelmasta. Otin asian ilmeisesti sitten hieman liian kirjaimellisesti ja nyt lähdetään sitten toteuttamaan vähintäänkin sitä kolmea vuotta Roomassa.

"Jokseenkin" randomilla tuli haettua pestiä, kun omat taustat vastasi haettavaa henkilöä. Totta puhuen en liittänyt mukaan sitä kuuluisaa hakukirjettä vaan lähinnä lähetin CV:n kera kyselyä, että mitenkäs nää mun taustat sopis teille. Ilmeisesti kysymyksen asettelu sopi kohdilleen ja ennen kuin huomasinkaan rattaat pyöri matkalla Roomaan.. Tai ei ne varsinaisesti vielä pyöri, varsinkin kun on kyseessä italialaiset. Tuntuu rooman renkaat olevan hieman ruosteessa, mutta eiköhän meillä tässä ole aikaa tottua erilaiseen aikakäsitykseen.

Henkkohtaisesti tuntuu hieman typerältä, että tässä nyt pitäisi sitten ruveta opettelemaan italiaa. Kai se noilla ranskan taidoilla kohtuullisen nopeasti rupeaa taipumaan, mutta kun mielessä pyörii, että tarvianko mä nyt tähän kylkeen vielä yhden uuden kielen? Mutta näillä mennään.. onneksi sitä ei työnkuvaan varsinaisesti vaadita.

Itse työstä olen jokseenkin innoissani, vaikka ei olekaan aivan tyystin selvää mitä teen. Aihealue kuitenkin liippaa niin pitkälti sitä mitä haluan omalla alallani tehdä, että odotukset on korkealla jopa sen suhteen, että saattaisin viihtyä töissä! Siis mitä? No nyt se on vedellyt jotain nappeja? Ehkä karu totuus paljastuu kovinkin pian ja sitten kituutellaan se kolmisen vuotta matkakassaa kartuttaen! Töistä luultavasti lisää hamassa tulevaisuudessa...

Matkakassasta puheenollen. Sopivia matkaehdotuksia on jo tippunut sinne kolmen vuoden päähän, joten onpahan bloginkin lukijoilla jotain mitä odottaa ja jännittää yhdessä! Ja odottavan aikahan on tunnetusti pitkä..

Rooma, ikuinen kaupunki, jossa en ole ikinä vieraillut. Minulle on kovasti ja paljon vannoteltu suunnasta sun toisesta kuinka iiiihana Rooma on, ja sivulauseeseen mutistu jotain kaoottisuudesta ja siitä kuinka mikään ei toimi. Tätä odotellessa..

Lennot on varattu Suomeen kuun alkuun ja heti kohta siitä sitten Roomaan. Miniasunnon bongasin itselleni kuukaudeksi jonkin matkaa töistä, jotta pääsen vähintäänkin alkuun paikan päällä. Vuokranantaja on ehdottanut minulle tämän hetken laskujen mukaan (vasta!) kolme kertaa skootterin ostoa! Lisäksi hän lähetti minulle kartan, johon oli merkitty kaikki läheiset kiipeilyluolat <3 nbsp="nbsp" p="p">

Mutta niin, näin se elämä yllättää! Melbourne kuittaa!

Reissuraakile muistiin

• 31.08. Melbourne, Australia
• 30.08. Kuala Lumpur, Malesia
• 12.8. Vang Vieng
• 07.08. Luang Prabang
• 06.08. Pakbeng
• 03.08. Gibbon experience, Bantu
• 01.08. Houay Xay, Laos
• 30.07 Chiang Mai
• 26.7. Mae On
• 24.7. Chiang Mai
• 18.7. Bangkok, Thaimaa
• 10.7. Siem Reap
• 9.7. Phnom Penh
• 5.7. Kampot
• 4.7. Sihanoukville
• 29.6. Koh Rong
• 28.6. Sihanoukville
• 19.6. Phnom Penh, Cambodia
• 18.6. Bangkok
• 17.6. Ao Nang
• 29.5. Railay / Ton Sai
• 26.5. Ko Phi Phi
• 22.5. Phuket / Karon Beach, Thailand
• 18.05. Miri
• 15.05. Mulu-kansallispuisto
• 13.05. Sipadan
• 09.05. Semporna
• 06.05. Sandakan
• 04.05. Sukau / Kinabatangan-joki
• 03.05. Sandakan
• 30.4. Kota Kinabalu
• 28.4. Kuala Lumpur
• 26.4. Pangkor Island
• 22.4. Kuala Lumpur, Malaysia

Seuraa blogiani Bloglovinin avulla

Arapiles:n kiipeilyparatiisi

Kevään kunniaksi päätimme lähteä kolmen yön pituiselle telttaretkelle noin neljän tunnin päähän Melbournesta Arapiles-kalliomuodostelmien juurelle sijaitsevalle leirintäalueelle. Arvannette, että matkaan pakattiin myös köysi jatkoineen.

Tuolla puiden takana siintää Taivas!

Arapilesia voisi luonnehtia trädikiipeilyn mekaksi, vaikken hirveästi muissa vastaavissa kohteissa olekaan vieraillut. Meidän hyvin kattava opaskirja piti sisällään parisen tuhatta reittiä vaatimattomasti ja mukaan oli valikoitu vain ihan parhaat reitit ja oli suosiolla jätetty muun muassa kallioiden toisella puolella sijaitsevat tai muuten vain kaukana olevat reitit listaamatta.

Rakkautta ensi silmäyksellä

Trädi on siis kiipeilyn perinteinen muoto, jossa kallioon itseensä ei ole kiinnitetty metallihärpäkkeitä valmiiksi vaan kiipeäminen varmistetaan kallionkoloihin ujutetuilla kiiloilla/heksuilla/frendeillä/kamuilla, jotka kiipeäjä itse kantaa paikan päälle mukanaan valjaissaan ja noukkii mukaansa lähtiessään. Perinteisessä kiipeilyssä korostuu myös turvallisuus-, solmu- ja ankkurinrakennustaidot.

Viikonlopun kohokohtiin lukeutui muun muassa Chrisin kiipeily allaolevalla reitillä, jossa hän oli roikkunut jo jokusen hetken käsi varmistettuna kallionkoloon yrittäessään varmistaa, että koloon asetetut camut myös pitäisivät hänet seinällä. Hän oli juuri tyytyväinen aikaansaannoksiinsa, kun luultavasti kuolemanhädässä pakeneva Rosella-papukaija, joka oli majoittunut kyseiseen koloon päätti lentää ulos hipoen Chrisin päätä. Lintu-parka värjötellyt kolossa ja pohtinut eikö se koskaan lopeta sörkkimästä kädellään!

Toisenlainen kohokohta oli, kun (vihdoin viimein!) päädyimme tekemään yhden Arapileksen multipitcheistä! Ja en todellakaan liidannut, sillä trädi ei vielä oikein iskostu päähäni vaan aloiteltiin ihan vain kepeästi yläköydellä. Köydenpituuksia tuli kiivettyä ylöspäin lienee neljä ja voin vannoa, että korkeudet kammotti ensikertalaista! Asiaa ei auttanut se, että typeryyksissäni olin unohtanut ostaa leirikahvia ja pää jumitti, sekä säätila oli jokseenkin kolea. Mainitsematta sitä saakelin toisen pitchin helvetin epämukavaa traversea! Ei samperi, ikinä ole kiivennyt mitään niin epämukavaa. Keräilin siis viimeisenä kiipeäjänä kaikki välineet kallionkoloista ja tällä samperin kakkospitchillä oli sitten reitti, joka kulki oikealta vasemmalla pikemmin kuin ylöspäin. Siinähän ei sinänsä mitään, mutta liikkuminen suoritettiin pää kallionkolossa perse sojottaen ulos kalliosta ja kädet jossain kallion uumenissa eli suurinpiirtein niin epämukavassa asennossa kuin voit kuvitella. Tämän lisäksi pää kolossa oli mahdotonta nähdä seuraavia otteita, joten tuntui kuin olisi kiivennyt pää paperipussissa. Nämä seikat yhdessä eivät luoneet minun kofeiininpuutoksestä kärsivälle mielelleni mitään maailman mieluisimpia mielikuvia multipitchingistä. Luojan kiitos, loput reitit kulkivat vertikaalimmin!

Kaikki karmaiseva päättyy kuitenkin aikanaan ja tältä terassilta sitten lopunviimein ihailimme maisemia noin 100 metrin korkeudesta.

Reitin päätteeksi laskeuduimme vielä kalliolta alas köyttä pitkin omin avuin, joka sekin jostain syystä oli jäänyt aikaisemmin kokonaan kokematta yksinkertaisuudessaan. Päivän saldona tuli siis ylitettyä itsensä ja pelkotilansa ja vaikken kyseistä multipitchiä enää tekisikään voisin kyllä muita reittejä kokeilla jokunen toinen kerta.

Vaikka Arapilessä on paljon trädikiipeilyä, jätin sen kokeilun henkilökohtaisesti vielä seuraavaan kertaan, sillä pääni ei vielä oikein osaa sulattaa trädiä vaan kokee sen jotenkin vaarallisena. Tästä mielentilasta pääsee lienee eroon ajatuksella leikkimällä ja kokeilemalla enemmän tai vähemmän kuinka kiilat ja kamut toimivat ennen kuin säntää kalliolle. Vähän samanlainen tunne, kuin ensimmäiset liidaukset toivat mukanaan. Pää ei usko ja jalat alkaa tutista!

Pysyttelin siis allaolevan kuvanmukaisessa tilanteessa, jossa enemmänkin roikuin yläköyden varassa! ;)

Vikana päivänä pitäydyttiin lähinnä myös paikan päältä löytyvien boulderikivien varassa, jottei mennyt ihan köysittelyksi! Ei voi kuin sanoa, että uskomaton paikka! Sinne leirintäalueelle oisi voinut jäädä miltei asumaan lukuunottamatta seikkaa, ettei siellä ole suihkua. Tosin törmättiin yhteen alunperin englantilaiseen 65-vuotiaaseen heppuun, joka oli kiivennyt 50 vuotta elämästään (arvannetta että vaikka missä ja vaikka kenen kanssa) ja hän tarjosi aurinkosuihkua käyttöömme hätätapauksessa! Aina kiva tunne, kun 65-vuotias kiipeää paremmin kuin minä itse. Mikäli kykenen, tänne palaan! Mutta sitä ennen lienee seikkailuja muille läheisille kallioille!

Ja jottei unohdettaisi missä sitä ollaan niin alla vielä kuva yhdestä pomppujalasta!

Treenailua?

Kirjoitan nyt kertoakseni, että lähiaikoina tuskin löytyy mitään sen eriskummallisempaa kirjoitettavaa, sillä tämänhetkinen reissailu lienee ohi lukuunottamatta erinäisiä kiipeilyreissuja Victoriassa.

Paikalleen jumittaminen tietänee sitä, että tulee panostettua hieman enemmän varsinaiseen urheiluun. Heti alkuun tämä lähti liikkeelle siitä, että kulkupeliksi hankittiin fillarit. Australia on hieman edistynyt onneksi pyöräreiteissä sitten viime käynnin ja fillarilla ajelu on itseasiassa nykyseltään jopa aika kätevää.

Käytiin piipahtamassa parisen yön verran Kynetonissa, joka on noin tunnin junamatkan päässä Melbournesta ja meidän kunniaksi oli järjestetty viikon kestävät narsissifestarit, jotka huipentuivat villiin pikkukaupungin paraatiin. Elämä Ausseissa on siis aika hurjaa!

Tämän lisäksi ollaan käyty parisen kertaa Immortal Fitness -kuntosalilla hieman boulderoimassa ja muuttamassa reittejä. Omistaja on Heikun kaveri ja salilla on siis pienen pieni boulderiseinä varustettuna ihoa kirvelevillä otteilla. Omistaja on personal traineri, muttei varsinaisesti ole päässyt sisälle kiipeilyn tekniikoihin, mutta käyttää seinää sarjoissaan. Ollaan todettu, että pitäisi viedä hänet vähintäänkin boulderoimaan, sillä lihaskunnon puolesta sällin pitäisi heittää boulderit vähintäänkin mennen tullen, mutta esimerkiksi kohtuullisen helpoksi väkäämäni traverse oli kuulemma liian vaikea. Kyse lienee vain tekniikasta.

Melbournen sisäseiniä en ole sen enempiä kerennyt vielä käydä tarkastelemassa. Paikallinen boulderiluola Lactic Factori ei kuulemma ole niin hyvä. Tätä en jaksa uskoa, sillä miten boulderluola voisi epäonnistua? Täytyy karata sinne joku päivä, kun polvi antaa enemmän myöten. Sen sijaan käytiin urbaanikiipeilemässä yksi ilta läheisellä junanratasillalla ja näitä siltoja isosta kaupungista tietysti löytyy. Jonkun paikallisen sillan alla on myös ihan väkästetty boulderiseinä, joka myös kaipaa tarkastamista.

Tämän lisäksi onnistuin pienen metsästämisen jälkeen löytämään hyvää ajanvietettä ilmoittamalla meidät vapaaehtoisiksi työmyyriksi Hardrockin liidauskisoihin. Tämä piti sisällään yhden illan liidaus/varmistuskoulutuksen keskustan kiipeilyseinällä ja lisäksi eilinen vietettiin aamuvarhaisesta Nunawadingin kiipeilykeskuksessa. Toimittiin siis varmistajina kisoissa ja palkkioksi saatiin ruokaa ja kiipeilypasseja sisäseinälle. Fiksuna tyttönä otin myös kengät mukaan ja vietin lounastaukoni boulderoiden. Pirun polvi vaan tenää (tätä ei auttanut se, että varmistin itseni päin seinää teloen myös saman polven toisen puolen tuossa männä iltana) ja boulderivoimat on muutenkin tipoteissään. :(

Noin muuten kisat oli kaikenkaikkiaan miellyttävä kokemus ja kisat voitti paikallinen ladonovi James ja naisten puolesta Ash. Tai olihan noita kisaluokkia moneen otteeseen ja osa junioreista pääsi aika helposti kisapalleille ollessaan ainoa kisailija luokassaan.

Että näinkin villiä elämää täällä. Aurinko rupeaa pikkuhiljaa paistelemaan täällä kesään päin mentäessä ja hieman on ollut puhetta ulkokiipeilystä Melbournen ulkopuolella ehkä jopa ensi viikolla. Enimmäkseen Victoriassa on trädikiipeilyä, mutta löytyy kallioilta jokunen ihan pultattukin reitti, joten eiköhän niitä kallioita ylös pääse. Ja mikäli ei niin onhan meillä nyt jokunen sisäseinäpassi, että pääsee sinne kokeilemaan taitojaan. 

Niin ja niin, töitä on tullut haettua urakalla vähän sieltä sun täältä, mutta mikäli ei onnaa, niin ei kai sitä auta kuin ottaa lennot Kiinan Yangshuohon, kun täällä loppuu viisumi ja varmistaa paikkansa siellä kallioilla! Varmistin jo paikalliselta kielikoululta, että tarvitsisivat kuukauden varoitusajan, mikäli lähden sinne puhelemaan englantia parisen tuntia viikossa majoitusta ja ruokaa vastaan. Noin loistavalla sijainnilla varustettu kyläpahanen houkuttelee kovasti... enää tarvitsisi varmistaa edes jonkunnäköinen rahantynkä taskun pohjalle, varata lennot ja varmistaa, että joku haluaa myös varmistaa! Mikäli innokkaita varmistajia löytyy, minulle voi ilmoittautua suoraan! Tällaisia ajatuksia tällä kertaa!

Vientianessa

Vientianea usein mainostetaan Kaakkoisaasian rennoimmaksi pääkaupungiksi, ja sitä se aika pitkälle onkin. Kaupungista löytyy kahviloita ja jopa ihan oikealle croissantille maistuvia croissantteja! Kaupungissa huristelee myös paljon Hiluxeja, if you know what I mean!

Käytiin tarkastamassa vierailumme aikana Cope Visitor Center, joka käsittelee tavaroin ja dokumentein Laosin UXO-ongelmaa. 1/3 Laosista sisältää siis vielä aika pitkälti räjähtämättömiä Yhdysvaltain Vietnamin sodan aikana pudottamia pommeja ja räjähteitä. Näiden alueiden läpikäyminen on hidasta ja esimerkiksi 100*100 metriä alueen läpikäyminen vie suurinpiirtein 10 päivää koulutetulta pommiporukalta.

Mikä räjähtämättömistä pommeista tekee vaarallisempia, on ensinnäkin se lapset eivät yleensä edes ymmärrä vaarallisuutta. Toinen seikka on se, että romumetallin kerääjien palkat huitelevat yleensä nelinkertaisia summia normaaliin laosilaiseen kuukausipalkkaan nähden, joten pommien kerääminen saattaa tuntua kovinkin houkuttelevalta kohtuullisen alkeellisissa oloissa asuvalle laosialaiselle. Toisin sanoen jokainen maassamakaava pommi on vaara vaikkakin riskit tiedettäisiin!

Tässä paikan päällä katsomamme dokumentin traileri. Kehoitan jokaisen vähänkään aiheesta kiinnostuneemman henkilön katsomaan täyspitkän version.



Noin muuten Vientianessa otettiin aika lepiä. Vierailtiin temppelissä, käytiin tsekkaamassa Arc de Triumf ja käytiin hämmentävässä sohvasurffaritapaamisessa.

Tehtiin myös päiväretki Budhapuistoon. Puisto ei siis sijaitse kuin noin 23 kilometrin päässä, mutta julkisilla sinne matkataan yli tunti, vaikka tie on kohtuullisen suora ja pysähtymisiäkään ei matkan varrella ole. Puisto oli oikeasti tosi hauska, varsinkin siellä sijaitseva "savimaja".

Lisäksi lennettiin ulos yhdestä hostellista, kun vaadin meille kuuluvaa aamupalaa (okei, olisin lähtenyt sieltä jo omasta tahdostanikin!) ja kävin uimassa pahimman urheilun puutteessa ja polvivammani kera! Ja siinähän se Kaasian reissu sitten aika pitkälti olikin ja seuraavaksi siivet kuljetti sitten Australiaan!

Jos Laos olisi väri, olisi se kirkkaan vaaleanvihreä!

Luang Prabangista matkasimme kauniisti kiemurtelevia vuoristomaisemia pitkin kohti Vang Viengia.

Matkan varrella komeili parikin maanvyörymää, joista yhden takia jouduimme odottelemaankin hetken. Busseja lienee peruttu ihan syystä parisen päivää aikaisemmin sateiden kohdilla...

Vang Vieng on kuuluisa tubeilustaan, joka sekoittaa järkevimmänkin matkailijan laskemaan pitkin jokea traktorinrenkaalla ympäripäissään baarista toiseen.

Kylässä kokonaisia kauppoja on omistettuja neonvärisille "In the Tubing"-topeille . Hieman massasta erottautuva turisti saattaa myös ostaa pitkin Aasiaa näkyvän Beerlao-topin ja hullutella leikkaamalla/repimällä sen kyljet lähestulkoon kokonaan auki, jotta muut matkaajat pääsevät ihailemaan hänen kauniistimuokkautuneita kylki/selkälihaksia. Eritoten Vang Viengissä matkailija saattaa myös hullutella kävelemällä kokonaan ilman paitaa pitkin katuja päällään tietysti kirkkaan vaaleanpunaiset Inthetubing-shortsit.

Vang Viengin uskomattomat maisemat

Aikaisin aamulla Vang Viengin katuja tallaavat vain enimmäkseen aasialaiset matkaajat, jotka ovat käyttäytyneet hieman sivistyneemmin edellisillan juhlinnoissa. Lähinnä länsimaalaiset turistit heräilevät vasta puolen päivän aikaan ja tähän aikaan pukeutuvat kohtuullisen säntillisesti, mutta pikkuhiljaa suuntaavat tubeineen ylävirtaan aloittaakseen baaritubeilun pitkin jokea ja mitä pidemmälle ilta etenee, sitä enemmän heistä tuntuu, että on täysin normaalia kävellä laosilaisessa kylässä tubeilun jälkeen päällään pelkät bikinit.
Kun nälkä yllättää, turisti suuntaa yhteen lukuisista länkkäriruokaa tarjoilevista ravintoloista. Valinta tehdään sen perusteella näytetäänkö telkkarista Frendejä vai Family Guyta. Nämä sarjat ovat ainakin laosilaisen ravintolanpitäjän mukaan ainoat sarjat, jotka tuovat ravintolalle asiakkaita.

Mielestäni on täysin ymmärrettävää, että humaloituneet turistit saattavat hukkua ja teloa itseään tubeilun merkeissä, vaikka tubeilu itsessään ei vaikuta niin vaaralliselta. Hämärän laskeuduttua, tuben kadottua retki voi kuitenkin osoittautua kohtalokkaaksi humalaisille. Henkilökohtaisesti pidimme kuitenkin huolta, ettemme olisi viimeiset baarista poistuvat juhlijat, jotta meille vielä riittäisi oma tube. Yhdestä baarista poistuttuamme tarkasti varjelemani tubet osoittautuivat viimeisiksi ja baarimikko ei ymmärrettävästi päästänyt muita juhlijoita uimaretkelle, sillä olihan hän nähnyt "bodies dragged out of that river!"

Baareissa juhlijat hulluttelevat tanssimalla vesisuihkun alla, joka pulppuaa suoraan ruskeasta joesta ja ottamalla sapluunoita ihoonsa spraymaalilla (yleensä myös neonväreillä) tai hassuilla tinnerikirjoituksilla. Jokseenkin pyöristyttävää on, että suuri osa näistä turisteista ei vieraile yhdessäkään toisessa Laosin kohteessa, jota todistaa erän tapaamani matkaajan kommentti:  "Olen ollut Vang Viengsissä jo viikon. Eihän Laosissa ole mitään muuta!"

Vang Viengin tubeilu-juhlinta lokeroituu samaan kastiin Phi Phin parteilusaaren ja Khao San Roadin kanssa! Mitä tähän sanoisi, onneksi Laosissa on myös muuta!

Itse päätimme käydä katsastamassa muun muassa allaolevassa kuvassa esiintyvät kalliot!

Matka taittui fillarsmilla!

Kiipeilykohteelle saatiin kivuta aikamoisten bouldereiden yli, mutta näkymät oli onneksi kauniit määränpäässä!

Näkymä kiipeilykalliolta

Vasemmalla tikapuut luolamiehelle

Pakko kommentoida, että reittien pulttaukset ei ollut aivan kauheasti meidän mieleemme ja heti ensimmäisellä enemmän kuin jännittävällä liidauksella onnistuin sitten pelkotiloissani takaisin alaspäin laskeutuessa jumittamaan jalkani yläpuolelleni mukavasti hyvään otteeseen. Tein pienimuotoisen venytyksen polvelleni, jalka päästi ihmeellisiä rusautusääniä, kiipesin takas ylös kauhuvoimalla, sillä tässä vaiheessa olin varma, että onnistun taittamaan nilkkani lopullisesti ja selvisin ilmeisesti sitten kivoilla polven nivelsiteen vammoilla. Kiitos ja hei! Mitä tähän nyt sanois..alkuun ei tuntunut niin pahalta ja kiipesin vielä pari muuta reittiä, mutta viimeistään seuraavana päivänä jalkani rupesi olemaan sitä mieltä, että tämä tyttö ei kiipeä edes portaita... Eikä v***ta. Mutta niin, pahemminkin ois voinut...

Siel se kiipee!

Eli kiipeilyt jäi sit tosiaan hissuille, vaikka ei tuolla lopulta ois ollut sadekauden takia kauheasti kiipeiltävääkään, eihän... Sen sijaan tehtiin päiväretki läheiselle Blue Lagoonille ja siellä sijaitsevalle yllättävän tilavalle luolalle. Blue Lagoon itsessään oli aika pettymys, ei niinkään mikään laguuni vaan pikemminkin joentynkä, jossa oli kyllä kiva pulahtaa, mutta siinäpä se oikeastaan.

Muutoin vaan tapettiin aikaa Vang Viengissä ennen viimeistä Laosin kohdetta Vientianessa.