Syystoimintaa ja Björnejä Bernissä

Ei niin paska maa.... ?

Viininmaisteluviikonloppu Bourgognen viinialueella sujui pienistä vastoinkäymisistä huolimatta hyvin.



Perjantaina lähdimme reissuun viiden maissa kimppakyydillä, jonka olin onnistunut saamaan cernin sivustojen avulla. Kuskina oli joku ranskalainen tyyppi parin kaverinsa kanssa.. tästä lisää myöhemmin.

Matkaa kertyi noin 250 kilsaa suuntaan ja tavattiin Hayesin isä kylässä nimeltä Pouilly-en-auxois, josta matkasimme majapaikkaamme. He olivat vuokranneet asunnon kahdella makuuhuoneella, sillä alunperin heiskan sedänkin piti olla matkassa mukana puolisoineen, mutta joutuivat perumaan reissunsa. Täten meillekin oli siis hyvin tilaa. Virittäydyttiin tunnelmaan syömällä illallista ja maistelemalla jokunen pullo viiniä.



Lauantaina lähdettiin paikkaan nimeltä Meursault, jossa tapasimme Keithin tuttavaperheen heidän viinitilallaan.



Meitä tervehti 6 alle 12-vuotiasta lasta prinsessa ja kuningasasusteissaan ja menimme tervehtimään jean-marieta kellariin. Vastassa meitä oli baskeripäinen nuorekkaan oloinen nelikymppinen mies uurastamassa viiniensä parissa. Hän esitteli meille isot kellarinsa, jotka olivat täynnä viinitynnyreitä pöhisemässä viinipullorivistöjen välissä.



Vanhin kellareista oli 250 vuotta vanha ja oli kerännyt pintaansa kehuttavan oloisen homeiston.



Hän osasi kertoa ettei ole oikeastaan olemassa tietoa kuinka kauan viinitila on ollut hänen perheensä omistuksessa....



Meidät oli kutsuttu paikan päälle lounastamaan ja uskoakseni lounas kesti lähemmäs kolme tuntia, jonka aikana kerettiin kumoamaan jokunen vuosikertaviini ja ruoassakaan ei ollut valittamista. Kyseinen lounas oli viikonlopun kohokohta! Aurinko suosi meitä myös läsnäolollaan ja ei tehnyt yhtään pahaa nautiskella jälkiruokakahvia terassilla katsellen viinipensasrivistöjä, joita ulottui niin pitkälle kuin silmä siinsi...




Tämän jälkeen käytiin tarkastamassa vielä kotimatkalla jokunen pikkukylä. Pysähdyttiin nopeasti ihmettelemään chateauneuf nimistä paikkaa, mutta kello rupesi jo olemaan aika monta ja ajeltiin takaisin majapaikkaan.





Majapaikassa meitä odotti yllätys ja kovin vihainen omistajamiespariskunta kun joku toinen perhe olikin jo majoittunut mökkiimme. Varauksissa oli sattunut jokin kömmähdys ja meillä ei enää ollutkaan paikkaa, missä yöpyä. Onneksi lähikylän hotellissa oli vapaita huoneita ja siirryimme sinne seuraavaksi yöksi. Onneksi lounaamme oli ollut niinkin runsas, sillä nyt meiltä poistui mahdollisuus kokata illallinen ja jouduimme tyytymään viinipullojen tyhjentämiseen....

Seuraavana päivänä keith ja sheryl heittivät meidät beaunen kylään, jossa epätoivoisesti kulutimme aikaa koko päivän. Kävimme vierailemassa ilmeisesti euroopan ensimmäisessä julkisessa sairaalassa (?) ja kävelimme ristiin rastiin samoja katuja kyllästymiseen saakka.




 

Kyytimme oli tarkoitus saapua seitsemän maissa, mutta hän ei suvainnut ilmoittaa meille vasta kuin hieman kuuden jälkeen, että oli silloin lähdössä pariisista. Tässä vaiheessa olimme juuri lippuluukulla ostamassa junalippuja, jotka vielä onnistuin perumaan. Menimme istuskelemaan vielä johonkin ravintolaan viinin ja illallisen parissa ja ruoat osoittautuvatkin todella maukkaiksi.



Tämän jälkeen oli vielä tiedossa kyyti kotiin ja toivoin että kyydittäjämme olisi vaihtanut hinnoitteluaan matkan suhteen, olihan hän hinnoittelun jälkeen lisännyt kyytiläisiksi vielä kaksi ystäväänsä ja auto oli täysi. Asian suhteen ei ollut kuitenkaan tapahtunut muutosta ja lopulta päädyimme pulittamaan saksalaisellakin mittakaavalla yltiöpäisesti ylihinnoitellun summan. Malliikkaasti hän kuljetti meidät tietenkin ensimmäiseksi kotiin, jotta pystyi pyytämään meiltä ylihintaa eikä hänen tarvitsisi ylihinnoitella ystäviään... Edestakaisin 500 kilometriä kahdelle henkilölle loppuhinnaksi muodostui täten hulppeat 120 euroa. Ehkä olisi kuitenkin pitänyt vuokrata auto? Pidin mölyt mahassani ja maksoin hinnan vaikka järjettömältä se tuntui. Eläköön kimppakyydit! Eläköön rahanahneet geneveläiset! Viikonlopun aikana kerkesinkin jo tykästymään ranskaan ja ranskalaisiin, mutta onneksi putosin siltä hopeareunaiselta pilveltä maan kamaralle.... Kaikesta huolimatta Ranska ei ole niin paska maa kuin joskus annankin ymmärtää. Ikävä kyllä tästäkin on poikkeuksia!

Aamuinen työmatka

Valottaakseni aamuni kulkua, nyt kun olen taas alkanut kulkea pyörällä töihin ajattelin raapustaa aamuisen tokkuraisen sepostuksen pyöräretkestäni. Tänään heräsin siinä puoli kasin maissa ja vedin kahvin naamariin jugurtti kyytipoikana. Kasin maissa lähdin liikkeelle ja ihailin mysteeriusvaa peltojen yllä. Liikkeelle lähdetään tietysti meidän pikkurinteestä ja alla aukeaa ihan kivat maisemat (jos sumu sallii).

Alkumatka on enimmäkseen alamäkeä ja kulkee läpi kaiken maailman pikkukylien. Matkan varrella pääsen ensiksi ihailemaan lehmiä laitumella. Siellä se äitilehmä juottaa pienokaistaan joka aamu fillaroidessani ohi. Samaan aikaan lenkillä on myös koira, jonka jalka on jostain syystä runnottu (=lue: koira linkkaa) ja tunnen sympatiaa koiraa kohti oman varpaani takia. Lehmien vieressä sijaitsee hevostila, jossa on lähemmäs kymmenen hevosta laitumella. Ruskea shetlanninponi tuijottaa mussuttaen ruohoa ohittaessani aitauksen.

Tämän jälkeen saavun pikkukylään, jossa riippuen kellonajasta ihmiset istuskelevat jo bussipysäkillä tai kiiruhtavat siihen suuntaan. Kylän koirat haukkuvat ohittaessani heidät. Pysähdyn ihailemaan ison ladon takana traktorin lavalle kerättyjä isoja oransseja kurpitsoja.


Ohitan pari peltoa ennen kuin saavun isompaan kylään, jonka läpi puikkelehdin pyörälläni ennen pienen joen ylitystä. Matka jatkuu ja matkaan sisältyy lisää lehmiä. Lehmien jälkeen siirryn isommalle tielle, jota onneksi ei ole pitkän matkaa, sillä ranskalaiset eivät ole kovin tunnettuja pyöräteiden rakentamisen saralla. Tänä aamuna tämä kahden kilometrin pätkä oli pelkkää ruuhkaa. Teki mieleni huudella autoilijoille ”suckers” ohittaessani heitä mummopyörälläni. Välillä teki mieli huudella ”fuckers”, kun he olivat parkkeeraaneet odottamaan jonon liikkumista minun kaistalleni. Työmatkani töihin on noin kahdeksan kilometriä ja taittuu yhtä nopeasti pyörällä kuin autolla. Autolla matkan joudun taittamaan kahdella eri autolla matkatessani ensin pawelin kanssa ja sitten päästyäni cerniin käyttäessäni vielä cernin kilpuria. Ruuhka-aamuina epäilen olevani itseasiassa vielä nopeampi pyörällä, sillä mahdollinen jonotus lisää matkankestoa kymmenisen minuuttia jollei enemmän.

Pyörämatkani jatkuu siis ruuhkan ohi ja tämän jälkeen olenkin jo CERNissä ja menen sisään portista. Jos onni käy myöten voin vielä bongata aamu-unisia peuroja tien varrella. Totuus on, että varmaan joka ikinen muu kuin minä on nähnyt nämä peurat jo kyllästymiseen saakka. Itse bongasin ensimmäisen vasta pari päivää sitten lähtiessäni töistä. Olin ihan innoissani, että vihdoinkin näin peuran ja se tuijotti minua ennen kuin juoksi karkuun. Sitten työtoverini kertoi, että hänkin näki pari päivää sitten kymmenen peuraa lähtiessään työpaikalta eivätkä ne edes juosseet karkuun vaikka hän joutui ajelemaan niiden ohi pari kertaa. Pienet iloni ovat erittäin pieniä.