Elämää loman jälkeen?

Tätähän on keretty jo elelemään päältä kuukausi ja työrytmiin on taas totuttauduttu. Tällä hetkellä lähinnä kirjoittelen dippaani (vaikka en vieläkään kumma kyllä ole kandiksi valmistunut!! Minusta riippumattomista syistä johtuen!) ja kasaan olen saanut nelisenkymmentä sivua. Ilmeisesti dippa on kohtuullisen hyvä, sillä professorini ei vaivautunut sitä sen kummempin kommentoimaan, kun lähetin hänelle ensimmäisen version hieman vinkkejä odotellen. Hän oli luonut palautuksena minulle kokonaisen tekstitiedoston kommentteja varten, joka piti sisällään seuraavaa:

• aihe: magnet quench analysis application --> application of magnet quench analysis
• punaisella kirjoitettu lause, jonka olin ajatellut muuttaa pitäisi muuttaa
• otsikko: FMRI --> fMRI (tai toisinpäin)

Noilla vinkeillähän sitä dippaa jo parantelee :D Hieman jäi kaivelemaan oliko hän kenties lukenut muutakin kuin otsikot :D

Loman jälkeen heti palattuani lauantaina kävin tosiaan heti kaupassa ostamassa juoksukengät, joita olin hieman kaipaillut. Tämän jälkeen olen käynyt kohtuullisen ahkerasti juoksemassa ja mielessä siintää maraton-toive. Ehkä Tokioon helmikuussa? Tämän lisäksi piti taas palauttaa takaisin kiipeily- ja boulderointitreenailut. Kunnon treenaus on siis ollut päällä. Pyöränkin jarrut tuli korjattua a la Donat ja ahkerasti olen pyöräillyt töihin 7 kilsaa suunta hieman pelottavalla pyörällä. Lisäksi jokunen kerta tullut slacklinattua ja pari capoeirapotkua tehtyä. Tämmöistä yleiskuntoa yritetty kasvattaa aerobisen treenin puutteesta johtuen. Maanantaina kasvatettiin treenimatka 7,6 kilometriin eikä tuntunut lainkaan pahalta ja ajattelin että nythän näitä seiskan lenkkejä voisi ruveta enemmänkin tekemään... Kunnes, kesken painitreenin (haastoin Hayesin painimaan boulderointisalilla) minuun iski Hayesin "magic move" ja yhtäkkiä isovarpaani ei tuntunutkaan enää niin mukavalta vääntyneenä kuin aikaisemmin... Seuraavana päivänä kävin toteamassa kiitos herra röntgenin murtuman isovarpaan tyvessä ja toikkaroin takaisin töihin keppien varassa. Nyt elellään sitten hiljaiseloa sohvalla treenaten lähinnä niitä käsilihaksia oluttölkit punnuksina ;)

Ennen tätä takaiskua tuli tehtyä pari viikonloppureissuakin joista ei ikävä kyllä ole kuvamateriaalia, koska kummallakin kerralla kamerani oli tavoittamattomissa tai akuttomana. Ensimmäisenä viikonloppuna suunnattiin pawelin ja jonkun jenkin kanssa "lähelle" Montreux'ta pienoisen pikkuruiseen kylään nimeltä Solalex perjantai-illan hämärässä. Teltta pystytettiin pimeässä keskelle parkkipaikkaa. Aamulla Pawel ja tämä toinen poika lähtivät kiipeämään aamuvarhaisella läheistä kalliota tarkoituksenaan tehdä multipitch eli siis reitti reitin jälkeen reitin jälkeen etc. Minä nukuin pidempään ja heräilin aamupalalle termoskahvin ja pakkaamien eväideni kanssa. Istuskelin teltassa ihaillen edessäni avautuvia uskomattomia kallioita. Purin teltan, sillä paikan päällä ei varsinaisesti ollut lupaa majoittua ja vedin vaellustossut jalkaan ja lähdin itsekin suuntaamaan korkeammalle. Pari tuntia myöhemmin löysin itseni lähempänä huippua katselemassa lammikossa uiskentelevia vesiliskoja. Tässä vaiheessa ajattelin kääntyä takaisin sillä oletin Pawelin ystävineen käyttävän kiipeämiseen korkeintaan ehkä 6 tuntia ja olivathan he lähteneet jokusen tunnin minua aikaisemmin.

Kävelin alas ehkä maailman isompien lehmien ohi ja kävin vielä nauttimassa kahvia kylän kahvilassa. Autolla ei kuitenkaan näkynyt vielä ketään parinkaan tunnin odottelun jälkeen ja vedin pitkäkseni takapenkille ehkä tunnin ajaksi. Kello oli lähempänä kuutta illalla ja ketään ei näkynyt enkä pystynyt bongaamaan heitä roikkumassa kalliostakaan. Päätin mennä paikalliseen ravintolaan syömään salaattia illalliseksi, jonka aikana Pawel sitten vihdoin soitti minulle että nyt he juuri lopettivat kiipeilyn. Toisin sanoen heillä menisi vielä hetki ennen kuin olisivat alhaalla autolla. Eipä auttanut muuta kuin odottaa vielä hetki.

Reitti olikin osoittautunut hieman vaikeammaksi kuin oletettu pulttien puutteesta johtuen (lähinnä niitä oli siis liian harvassa) ja siksi pojilla meni hieman kauemmin kiivetessä. Palasimme Thoiryyn Sveitsin kansallispäivää juhlistavien ilotulitusten täyttäessä taivasta ja ihailin niitä talomme parvekkeelta niin paljon kun niitä oli vielä jäljellä ja niin paljon kuin niitä pystyi näkemään 14 kilometrin päähän, jossa niitä tarjoili Geneve. Talomme on kyllä kivasti rinteessä kohti Juraa, joten takapihalta näkyy jopa Geneven kuuluisa vesipatsas kirkkaalla säällä (mainitsematta Mont Blanckia, oho mainitsinpas!).

Toisena viikonloppureissuna mainittakoon "ah niin kiipeilystään kuuluisa" ranskalainen Orpierre! Matkaa tuonne kertyy lähemmäs neljä tuntia ja matkaa piristi ruotsalaisen Christianin auton tarjoilema hittiradio yhdellä Lady Gagan biisillä ja kolme jotain muuta veisua mukaan lukien ainakin Eminemin uusin. Leirintään saavuimme taas myöhään juuri 10 minuuttia ennen porttien sulkeutumista ja lähdimme vielä taikomaan 300 asukkaan pikkukylästä (ilmeisesti asukasmäärä nousi 100sta 300aan heti kallioon kiinnitettyjen pulttien jälkeen) illallista, sillä kaikki olivat kovin nälkäisiä. Pienen keskustelun jälkeen lupasivat tarjota meille kahdeksan hengen pesueelle neljä pizzaa, joihin heillä oli vielä taikinat jäljellä salaattilisukkeineen. Tämä kelpasi.

Aamulla heräsimme kohtuu aikasin ja suuntasimme kohti aamukiipeilykallioita. Aurinko paistoi vähän hiemankin railakkaasti, mutta kiipesimme siltikin pari reittiä 5b:n luokkaa. Tosin taisin molemmat vetää yläköydellä, kun ei ole tainnut pariin kuukauteen kiivettyä sen enempiä. Tämän jälkeen menimme laiskottelemaan leirinnän tarjoamalle uima-altaalle ennen illan kiipeilyjä. Illalla ylitin itseni (lue: kallonsisäisen pelkoni, joka tutisuttaa jalkoja ja kuluttaa voimia, kun tarraudut kiinni kallioon) ja liidasin 5b/c luokan reitin. Pelkohan minua eteenpäin vei, sillä tuntui fiksummalta saada itsensä pian kiinni seuraavaan pulttiin kuin tippua alas.
Kiipeily jatkui myös luonnollisesti seuraavana päivänä ennen matkaa kotiin gagan soidessa...

Olisikohan jotain muuta jännää kerrottavaa vielä? Aah, niin. Viime viikonloppuna Hayes oli avustamassa lyhytfilmissä nimeltä "Puzzle" CERNissä ja minä, Donat ja Donatin vieraileva ystävä Wiebke(?) soluttauduimme ekstratähdiksi. Minut passitettiin etummaiseksi istumaan kamerat kohdistettuina suoraan (?) minuun, kun päätähdet kävelivät auditorioon ja meidän piti taputtaa heille. Tästäkö seuraava ura urkeaa?

Hayes ainakin huomasi kykyni ja pestasi minut heti "Deathstar Project":iinsa, joka sekin lyhytfilmi, joka kuvattaneen kolmen-neljän viikon päästä CERN:ssä myös. En tiedä olenko mahtanut mainita kyseisestä filmistä, mutta tulen kyllä postittamaan linkin filmiin, kun se on valmis :). Kerrottaneen, että kotioloissa filminteko aiheuttanee kilpailua suihkuvuoroista itse Darth Vaderin ja stormtroopereiden kanssa... Täältä löytynee uusimpia YSTÄVIÄMME.