Näytä suurempi kartta
Kartasta huolimatta reissuhan alkoi ennen juhannusta lennolla Tukholmaan, jossa yövyimme hostellissa parisen yötä. Vaikka Tukholmassa on tullut käytyä monen monituisia kertoja, tiesin jo sinne saapuessani että monta asiaa on jäänyt näkemättä. Ensimmäisenä tarkastelimme siis muun muassa vanhaa kaupunkia, jossa olen käynyt ainoastaan joskus vaahtosammuttimen kokoisena. Varmaan ensimmäistä kertaa elämässäni Tukholman karttaa tarkastellessani huomasin kummallisen seikan. Vanha kaupunki tuntuu olevan sataman ja keskustan välissä(??). Miksiköhän olemme siis aina päätyneet sinne keskustan burgeri- kebabbiloihin kiroilemaan ostoskatujen vilskeeseen emmekä vanhaan kaupunkiin? Tähän en löydä vastausta edes "bussen till slussenista".
Kävimme myös tarkastelemassa Vasa Museo laivan. Joku väitti ennen reissua, että kyseinen museo on tylsä ja oli niin väärässä. Kuka tämä olikin, syököön itsensä! Vasa museo on yksi parhaista museoista, joissa olen käynyt ja Vasa-laiva älyttömän makea! Suosittelen joka ikiselle Tukholmaan matkaavalle jopa krapulassa (myös yhä humalassa matkaaville)!
Ruotsin botskilla kävimme sitten nauttimassa saunasta ennen rantautumista Turkuun, jossa rakas sukulaistyttöni Elina meidät majoitti yhdeksi yöksi. Koska olimme niin kätevästi Tampereen tien varressa emmekä oikein tienneet suunnitelmistamme jussiksi nappasimme peukalokyydin Sääksjärvelle joidenkin Himosfestareille matkaavien poikien kyydissä. Vierailu sääksjärvelle jäi kuitenkin liiallisesti kiireestä johtuen kovin lyhyeksi ja jatkoimme Napolin pizzan jälkeen peukalokyydillä niinkin kauas kuin Vaasaan asti.
Vaasassa tapasimme rakkaat hippiystävämme ja majoituimme yhden yön ennen kyydittelyä Räyrinkiin ja juhannuksen viettoon. Perinteinen tynnyrisaunottelu kaljojen ja makkaroiden sun muiden improvisaatiokontaktihippitanssien kera ja juhannus kauneimmillaan. Mikä sen parempaa!
Tämän jälkeen loppuaika suomessa erittäin kiireistä aikaa pienten kouluhäslinkien sun muiden tuskien kera ja matka baltiaan alkoi aivan liian nopeasti. Anteeksi kaikille, joita en ehtinyt näkemään sen enempää.. mm. anssi :(( Ja kiitokset kaikille, jotka majoittivat tai kyydittivät matkalaisia tai tarjosivat vesipiipusta sauhut ;)
1 kommentti:
Hehe! Olkaatten hyvät vaan! :D :D :D
Lähetä kommentti