Oli tuossa taannoin neljän päivän pituinen viikonloppu, joten päätettiin lähteä pienelle roadtripille Luxemburgiin ja Brysseliin parin kaverin kanssa. Mukaan lähtivät chileläinen Mattias, kreikkalainen Giwrgos, kolumbialainen Guillermo ja tietysti minä ja Hayes. Mattiaksella oli tuttuja sekä Luxemburgissa että Brysselissä joten yöpyminen ei tuottanut sen kummempia vaikeuksia. Seuraava kuva kuvatkoon Luxemburgin siisteyttä.. kuinka monta roskista näet puistossa?

Luxemburg osoittautui olemaan täynnä erilaisia tuhatvuotisia rakennuksia ja muureja.

Todella kaunis kaupunki siis.


Toisena päivänä Luxemburgissa kaikki paitsi minä potivat liian suurta krapulaa. Minä olin kiltisti kieltäytynyt yöhumputtelusta ensimmäisenä (ja toisenakin) iltana, sillä halusin oikeasti pystyä katsastamaan kaupunkia kun sinne asti olin päässyt. Ekana päivänä sain tuntien odottelun jälkeen ("tulemme aivan heti") Guillermon ja Hayesin huijattua mukaani katsomaan kaupungin alla risteileviä tunneleita. Tunneleita on luonnollisesti käytetty kaupungin suojaamiseen ja ihmisten pommisuojana sun ties minä vuosien saatossa (luin myös leipomoista). Tunneliverkosto venyy muistaakseni 27 kilometrin pituuteen parhaimmillaan.. Kävimme tarkastamassa toisen näistä "casemates" nähtävyyksistä ja tässä hieman kuvasatoa tunneleista.


Tässä kuvassa minä ja Guillermo.

Tunnelien jälkeen Hayes ja Guillermo voivat pahoin ja lähtivät kävelemään kotiinpäin kun minä jäin ihmetteleen kaunista kaupunkia. Kävelin alas laaksoon ihailemaan.

Alhaalla laaksossa olisi jopa voinut ajaa ilmaiseksi miniatyyrijunalla, mutta en halunnut hölmöillä yksinäni :P

Lauantaina siirryimme Brysseliin, jossa emme viettäneet kuin yhden yön ja senkin lähinnä baarien hurmoissa. Kuvassa Guillermo, Mattias ja Hayes.

Parin baarin jälkeen päädyimme turistien täyttämään absinttibaariin. Jos en ole aivan väärässä seuraava kuva pitää sisällään vain ja ainoastaan absinttipulloja. Baarissa oli kansiollinen vaihtoehtoja joista pystyi valitsemaan oman makunsa perusteella mieleisensä absinthin. Viereiset baarit kuuluivat samaan delirium-kompleksiin ja vieressä oli mm. olutbaari joka tarjoili 2200 tai vastaavaa eri merkkistä olutta. Harmi kyllä kyseisessa paikassa ei tarjoiltu australialaista Little Creatures-olutta..

Brysselissä sattui myös samaan aikaan olemaan jonkin näköinen gaybride ja voin sanoa että vaikka olenkin teknillisellä alalla opiskellut en ole ehkä koskaan nähnyt niin montaa miestä... taisin nähdä kaksi naista kävellessämme erään juhlivan kadun läpi ja nämäkin naiset suutelivat. Kaikki eivät jaksaneet enää kolmatta iltaa putkeen juhlimista ja ystävämme Giwrgos jokseenkin väsähti rommibaarissa, johon iltamme myös päättyi. Kaveri veteli näyttävästi sikeitä ilmeisesti monen tunnin ajan. Huvittavinta oli että muut jatkoivat kierrosten tarjoilemista ja laskivat vain pääluvun ja Giwrgosin eteen kerkesi kasaantua aika kasa mojitoja ennen kuin kukaan tajusi ettei hän taida olla ihan niiden juomiskunnossa.

Illan aikana sattui myös kasa muita hulvattomia juttuja kuten irlantilaissisarusten iskuyritykset minua ja hayesia kohtaan. Ensiksi hieman humalatilainen sisar tanssahteli pöydällä miniminihameessaan ja laskeutuessaan "aivan sattumalta" istahti hayesin syliin, samaan aikaan veli yritti iskeä minua ja yhdessä vaiheessa kaappasi minut ja taivutti minut johonkin joka ilmeisesti muille näytti suutelolta mutta minulle oli vain tilanne josta en päässyt karkuun ja poskisuudelma.
Illan päätteeksi kaksi taskuvarasta vielä iski snägärin edessä kiinnittäen ensiksi huomiomme siihen että he varastelivat ranskalaisiamme. Toinen yritti samaan aikaan saada taskustani hieman turhan pulskaa lompakkoani ja epäonnistui totaalisesti, sillä se ei vaan yksinkertaisesti mahtunut ulos. :D Onnea siis matkassa.
Seuraavana päivänä matkustimme monta tuntia takaisin kohti Geneveä ja Ranskan puolella tulimme pysäytetyksi tullissa. Olimme varmasti sekava näky kansallisuuskirjossamme ja tullivirkailijat tuntuivat olevan kovin kummissaan, kun autosta ei kovien etsintöjenkään jälkeen löytynyt niin yhtään mitään tupakkaa kummempaa. Erityisesti tuntuivat tivaavan Hayesilta (ranskaksi) että missä sinun pilvenpolttivälineesi oikein ovat ja Hayes vähät välittänyt.. tietysti englannin kielellä puhuminen myöhemmin auttoi hieman asiaa..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti