Seuraavaksi kuvakollaasi kevään väriloistosta, johon olen täällä ihastunut. Puut ja pensaat ovat aika käsittämättömän kauniissa väreissä verrattuna Suomeen. Tosin parempaa on varmaan vielä tiedossa, sillä kuulin että toukokuussa geneve puhkeaa kuulemma kukkaan. sitä odotellessa. :) Pienen googletuksen jälkeen tein jonkinnäköisen arvuuttelun kasvien nimistä. Käsittääkseni alla esitelty keltainen kaikkialla kukkiva pensas on jonkin sortin Onnenpensas. Meidänkin pihassa näitä on parisen kappaletta.
Tässä vielä kukat lähempää kuvattuna.
Sitten naapurin pihassa esimerkiksi on tämmöinen käsittääkseni koristeomenapuu. Aivan käsittämättömän nätit isot vaaleanpunaiset kukat!
Tässä kukkia tosiaan vielä lähempää. Virheeni kasvien nimeämisten suhteen korjattakoon. :)
Sitten on vielä näitä pienikukkaisia valkeissa ja vaaleanpunaisissa väreissä kukkivia puita kaikkialla. Näistä saa sitten arvuutella ovatko ne kirsikoita vai persikoita vai mitä milloinkin. Meidän pihassa odottelevat aukeamistaan vielä pienikukkaiset vaaleanpunainen ja valkea puu, joiden mahdollista hedelmäsatoa odottelen jo innolla. 
Pihastamme olen myös bongannut syömäkelpoisia marjoja tuottavan aroniapensaan ja ilmeisesti metsämansikoita, joista yksi jo kukkii :). Seuraavaksi kauan odotettu kuva naapurin aasista ja heposta Hayesin kera.
Lauantain kunniaksi lähdimme myös lähimaastoon Gexiin kalliokiipeilemään. Kallio ei ollut niinkään iso, mutta ei se menoa haitannut sillä henkilökohtaisesti olen aika säikky tuon liidaamisen suhteen. :)Cerniläisten lisäksi bileisiin oli kutsuttu sohvasurffareita ja aika yllättävästi päädyimme Hayesin kanssa isännöimään ukrainalaista tyttöä, joka itseasiassa opiskelee tällä hetkellä Sveitsissä. Itseasiassa Natashan oli tarkoitus yöpyä jonkun toisen luona, mutta emme nähneet hänen emäntäänsä bileiden hiipumishetkellä enää missään ja totesimme että hän voi yhtä hyvin tulla meidän luoksemme yökylään. Näin kävi ja oikein mukava tyttö tuo oli ja lupasi tulla kylään toistekin. Tosin meidänkin varmaan täytyy sitten joku kerta lähteä vierailulle Neuchateliin. Hayes tuossa naureskeli kuinka hyvin tulimme Natashan kanssa juttuun ja tänään istuttelimmekin yhdessä jo kukkia sun muita meidän puutarhaamme :D. Tässä turinoinnit tällä kertaa.
Jaaha, ja heti piti tulla päivittämään. Tässä siis naapurin Mansikit aidalta vakoiltuna. Toljottavat, että onko tuo ihan kahjo tuo tyttö.
2 kommenttia:
Hahahaha! Ihanaa ajatella, että tuo söpö kissa ilmestys on saanut nimensä niin hienon ihmisen ja tapahtuman mukaan. :P Kaamee ikävä! Keväthaleja!
Oot Noora ihku...! :D
Keväthaleja täältäkin!
Lähetä kommentti