Aloitan nyt tämän blogipäivityksen esittelemällä naapurin kissan, jonka eilen nimesin Pörriksi erään rakkaan ystäväni mukaan, joka kerran kännipäissään (pörrissä) meni pusikkoon kuselle ja hetken päästä juoksi pois pörriäinen (ampiainen) pöksyissään. Myöhemmin illalla hän myös pörräili ympäriinsä. Mutta tässä siis kissa lempipuuhassaan eli asettumassa nukkumaan sänkyymme pariksi tunniksi. Ensiksi sänky täytyy tietysti tarpoa kunnolla.
Seuraavaksi kuvakollaasi kevään väriloistosta, johon olen täällä ihastunut. Puut ja pensaat ovat aika käsittämättömän kauniissa väreissä verrattuna Suomeen. Tosin parempaa on varmaan vielä tiedossa, sillä kuulin että toukokuussa geneve puhkeaa kuulemma kukkaan. sitä odotellessa. :) Pienen googletuksen jälkeen tein jonkinnäköisen arvuuttelun kasvien nimistä. Käsittääkseni alla esitelty keltainen kaikkialla kukkiva pensas on jonkin sortin Onnenpensas. Meidänkin pihassa näitä on parisen kappaletta. Tässä vielä kukat lähempää kuvattuna.
Sitten naapurin pihassa esimerkiksi on tämmöinen käsittääkseni koristeomenapuu. Aivan käsittämättömän nätit isot vaaleanpunaiset kukat!
Tässä kukkia tosiaan vielä lähempää. Virheeni kasvien nimeämisten suhteen korjattakoon. :)
Sitten on vielä näitä pienikukkaisia valkeissa ja vaaleanpunaisissa väreissä kukkivia puita kaikkialla. Näistä saa sitten arvuutella ovatko ne kirsikoita vai persikoita vai mitä milloinkin. Meidän pihassa odottelevat aukeamistaan vielä pienikukkaiset vaaleanpunainen ja valkea puu, joiden mahdollista hedelmäsatoa odottelen jo innolla.
Pihastamme olen myös bongannut syömäkelpoisia marjoja tuottavan aroniapensaan ja ilmeisesti metsämansikoita, joista yksi jo kukkii :). Seuraavaksi kauan odotettu kuva naapurin aasista ja heposta Hayesin kera.
Lauantain kunniaksi lähdimme myös lähimaastoon Gexiin kalliokiipeilemään. Kallio ei ollut niinkään iso, mutta ei se menoa haitannut sillä henkilökohtaisesti olen aika säikky tuon liidaamisen suhteen. :)
Tässä kuva kyseisestä paikasta ja kaveristamme Thomasista kiipeilemässä.
Kiipeämisen jälkeen kotiin saavuttuamme koin pienimuotoinen onnenhetken, kun etuovelle käveltyäni kuulin suloisen lehmänkellon kilkutuksen aidan takaa. Naapuriaitauksen lehmät oli päästetty kesälaitumelle. :) Vasta edellisenä päivänä olin tajunnut, että naapurissa aidan takana on tämmöinen aitaus ja harmittelin kun siellä ei ole lehmiä. Tämä kuva on otettu meidän lampemme yläpuolelta, jonka kohdassa on reikä pensasaidassa. Lehmät ovat kuvanottohetkellä pitkälti aitauksen toisessa päässä, mutta myöhemmin päivällä ne itseasiassa olivat siinä ihan aidan toisella puolella, mutta ei ollut kameraa kourassa, joten saatte tällä hetkellä tyytyä tähän tihrustelukuvaan, sillä piti kiiruhtaa silloin bussilla kohti CERN:n sangriabileitä.
Cerniläisten lisäksi bileisiin oli kutsuttu sohvasurffareita ja aika yllättävästi päädyimme Hayesin kanssa isännöimään ukrainalaista tyttöä, joka itseasiassa opiskelee tällä hetkellä Sveitsissä. Itseasiassa Natashan oli tarkoitus yöpyä jonkun toisen luona, mutta emme nähneet hänen emäntäänsä bileiden hiipumishetkellä enää missään ja totesimme että hän voi yhtä hyvin tulla meidän luoksemme yökylään. Näin kävi ja oikein mukava tyttö tuo oli ja lupasi tulla kylään toistekin. Tosin meidänkin varmaan täytyy sitten joku kerta lähteä vierailulle Neuchateliin. Hayes tuossa naureskeli kuinka hyvin tulimme Natashan kanssa juttuun ja tänään istuttelimmekin yhdessä jo kukkia sun muita meidän puutarhaamme :D. Tässä turinoinnit tällä kertaa.
Jaaha, ja heti piti tulla päivittämään. Tässä siis naapurin Mansikit aidalta vakoiltuna. Toljottavat, että onko tuo ihan kahjo tuo tyttö.
Viime viikko sujui jotakuinkin pääsiäisen riennosta selviämisestä. Perjantaina en jaksanut lähteä bilettämään, vaikka käytännössä kaikki muut lähtivät. Itseasiassa mielessäni oli että heräisin lauantaina aikaisin ja lähtisin shoppailemaan, sillä siihen ei ole koskaan aikaa. Yllätyksekseni heräsinkin lauantaina niinkin aikaisin kuin 7.30 joka on aikaisemmin kuin työpäivinä. Lojuin sängyssä vielä tunnin ennen kuin totesin tämän olevan turhaa ja menin aamukahville. Vähän yli kymmenen hyppäsin bussiin ja suuntasin Geneveen. Nostin aimoisen summan rahaa ja totesin että nyt jos koskaan ja päivän saldona olikin sitten uusi paita, pocahontas-mekko, farkut, uudet bikinit ja alusvaatteita. Tämän jälkeen tapasin Hayesin ja kävimme kahvittelemassa järven rannalla. Tarkoituksena oli mennä Alexin luokse illemmalla viettämään Ben Stiller iltaa ja kello olikin siinä vaiheessa jo melkein kuusi. Ennen tätä tutkailimme vielä Geneven kummallisuuksia. Lähellä keskustaa sijaitsee smurffi-talot ja kävimme ihmettelemässä niitä. Ikävä kyllä ei ollut kameraa mukana mutta smurffilinkki ajakoon asiansa.
Smurffien lähistöltä löysimme myös tutustumisen oloisia kummallisia kuppiloita, joihin käymme tutustumassa ehkä sitten kun kaljahammasta kolottaa. Aseman takana oli myös ns. artisti-alue, josta löysimme mm. seinustat täynnä graffiteja. Ilmeisesti kyseisellä alueella järjestetään silloin sun tällöin konsertteja, joten kyseinen alue olisi aika tarkistamisen arvoinen.
Illalla katsoimme sitten pari Stiller-elokuvaa ja kello olikin sitten jo niin paljon että jäimme Tonille yöksi, sillä kotiin päin ei mennyt enää busseja. Seuraavana päivänä menimme isommalla kaveriporukalla grillailemaan kasvitieteellisten puutarhojen läheisyyteen rannalle. Tuuli oli kohtuullisen kova ja se suosi purjelautailijoita, joita olikin mielenkiintoista katsella. Kävimme myös pikimmiten tarkastamassa YK:n majaa ja sen edustalla sijaitsevaa maamiinauhreja kunnioittavaa kolmijalkaista suurta tuolia.
En muista, olenko muistanut varoittaa kaikkia naisia (miksei miehiäkin) euroopan (turkkilaisista) vessoista. Kumma kyllä näitä turkkilaisia vessoja löytyy myös turkin ulkopuolelta.. ovat kuulemma erikäteviä sillä niitä ei tarvitse siivota niin usein.. liekö sitten niinkään kätevää vai epähygieenistä. Itse inhoan niitä. Miesten on siis ehkä helppo käydä ruikkimassa näihin vessoihin seisaalteen. Kyseessä on siis pönttö, johon ei ole tarkoitus istua, joten joko pönttö puuttuu kokonaan ja lattiassa on vain reikä tai sitten tämä kovin yleinen vaihtoehto, että pönttö kyllä löytyy mutta istuin”suoja” puuttuu. En pysty käsittämään miten naisten pitäisi näitä vessoja käyttää. Tarkoitus siis on kai mennä pyllistemään siihen pöntölle istumatta siihen. Tämä kyseinen operaatio vaatii vähintään Vin Dieselin pakaran tai reisien kokoa ja kestävyyttä. Jos lienet katsellut kyseisen herran elokuvia pystynet ymmärtämään, että keskivertonainen ei siis kyseiseen operaatioon pysty. Kysynpä vain, kuinka ajankuluttama mummeli tämän sitten tekee? Ensi kerran kun käyt vessassa, koitapa suorittaa kyseinen kusemisoperaatio pyllistellen pönttöä kohden istumatta. Eri mukavaa.. Näissä tilanteissa todella toivon, että olisikin vain se reikä lattiassa, sillä silloin ei tarvitsisi mahdottomia pakara/pyllistelylihaksia, mutta sitten ne urpot ovat sen pöntön siihen tunkeneet vaikeuttamaan tilannetta. Tähän liittäisin mielelläni linkin Vin Dieselin pakaroista, mutta niitä ei tunnu löytyvän. Lieneekö syynä, että ne ovat vain niin isot etteivät ne mahdu ruutuun.
Lähiviikkoina olen yrittänyt löytää loistavia ranskalaisia (ranskaksi) laulavia bändejä, mutta niitä tuntuu olevan vaikea löytää. Mikäli joku osaa ehdotella minulle hyviä ranskalaisia bändejä (tai muitakin), tietoa otetaan vastaan. Tässä tämän hetkinen löytölista, jonka hyvistä ranskalaisista bändeistä olen saanut aikaiseksi:
Hacride
Trepalium
Amesoeurs ja Alcest (Neigen projekteja)
Lisäksi törmäsin tähän aika loistavan projektiin planeetta Gongista. Planeetta Gong on joku rauhanomainen planeetta tuolla jossain.
Kevään kunniaksi olen muuten laittanut myös yrttitarhaa kasvamaan tietysti niin kuin kunnon hippi konsanaan. Kuvia seurannee kun siitä on lisää raportoitavaa. Lisäksi tätä hippiä ihmetyttää miksi kevät toimii niin hitaasti täällä päin maailmaa. Puut ovat olleet hiirenkorvilla jo kepeästi päältä kuukauden ja tilanne ei vaan etene mihinkään. Eikö luonnon kuulukaan herätä yhtenä päivänä ja kuihtua seuraavana?
Hiiristä puheenollen, mahdoinko mainita naapurin hiiripesuetta? Kävin kurkkimassa eräänä päivänä miksi kissa istuskelee taas kerran trooppisten lintujen häkin katolla. Paikan päällä minua odottikin yllätys, sillä huomasin että häkki ei ollut tarkoitettu pelkästään sille yhdelle jänikselle ja linnuille vaan paikan päällä asusti myös päältä kymmenisen hiirtä. Näin niitä ehkä yhdellä silmäyksellä 11, joten en tiedä mikä on tarkka silmäluku,sillä ne myös huomasivat minut ja yksi niistä järjesti villin hännänpyörityshätärummutuksen,joka mielestäni oli aika loistava esitys ollakseen hiiri.
Niin ja uusia kommentteja odotellessa haluaisin kiittää eritoten loistavista kommenteista uskaliasta nimettömänä pysynyttä uusnatsia itäsaksasta, vai oliko kenties kuitenkin Pirkanmaalta? Eiköhän teitä löydy vähän joka paikasta...