Vuosi ei alkanut pahemmin kuin päättyikään...

Kulttuurillisesti ei mitään uutta. Suurin osa porukastahan varmaan tietää, että uuden vuoden vaihteessa tuli käytyä ojassa autolla matkalla mökille. Päätimme sitten kokeilla samaa täälläpäin maailmaa. Lunta on käsittämättömän paljon, jos yritetään tässä nyt kuvitella että tällä hetkellä sitä asutaan Ranskassa. Jos katsoo ulos ikkunasta voisi kuvitella olevansa Suomessa vähän parempanakin talvena.

Joka tapauksessa, ensinnäkin ensimmäisen viikon punkkasimme Giorgiossin kämpillä, kunnes perjantai-iltana muutimme maailman huvittavimman italialaisen miehen asuntoon St Genissä siihen asti kunnes löytäisimme sopivan asumuksen. Olimme koko viikon käyneet kyselemässä ja katselemassa milloin minkäkinlaisia asuntoja Pawelin ja Josen kanssa. Vuokrafirma jonne tarvittavan paperityön olimme toimittaneet jo ennen joulua oli toivoton ja en ole itseasiassa vielä tähänkään päivään mennessä kuullut heiltä mitään vastausta siihen asuntoon, jonka halusimme. Perjantai-iltana huokaisimme kaikki helpotuksesta ettei ainakaan tarvitsisi nukkua muiden nurkissa tai hotellin huomissa.

Lauantaiaamuna lähdimme suunnistamaan kohti laskettelukeskus Avoriazia, joka sijaitsee noin puolentoista tunnin ajomatkan päässä ranskan puolella. Mukana menossa oli Hayes, minä ja Pawel ja toisessa autossa Lene, Toni ja Simon. Ajoimme ylös asti vuorelle, vaikka osan matkaa olisikin voinut taittaa gondolalla.
Lauantainen lautailusää ei ollut pätkän vertaa hyvä ja muutenkin vuokraamani lauta tai laskutaito unen puutteessa ei suosinut lautailua. Ilma muuttui jossain vaiheessa niin paskaksi, että rinnettä oli mahdoton nähdä sumun takia. Kaikki mitä näki oli valkoista niin maassa kuin ilmassa, ja oli mahdotonta kertoa tössähtäisikö sekunnin päästä johonkin kumpareeseen vai ajautuisiko liian kauaksi urasta ja tipahtaisi kielekkeeltä. Onneksemme ranskalainen laskettelukartta ei tuntenut numerointia kuvissaan, vaikkakin jokainen kukkula oli merkitty numerolla. Toisin sanoen, koko päivänä emme löytäneet itseämme kartalta ja lähintä ravintolaa oli mahdoton nähdä, sillä näkyvyys oli kaksi metriä. Onnistuimme kuitenkin syömään päivän aikana ja pienen reippailun jälkeen eksyttyämme kartalta (jossa emme koskaan olleetkaan) löysimme myös päivän päätteeksi parkkipaikan, johon olimme automme jättäneet. Toni & co oli löytänyt autonsa jo aikaisemmin ja suunnannut kohti kotia jokusen aikaa aikaisemmin. Lähdimme suuntaamaan hieman lipsuvaa tietä alaspäin vuorilta. Hetkeä myöhemmin, vastaan ajoi bussi jota Pawel taidokkaasti väisti hieman oikealle ja hieman myöhempää hetkeä myöhemmin totesimme, että hieman liian paljon oikealle sillä molemmat oikean puolen renkaamme olivatkin jumiutuneet syvään ojaan joka alkoi heti tien vieressä ja josta oli käytännössä mahdotonta päästä ylös ilman apujoukkoja. Apujoukkoihimme lukeutui ensimmäiseksi mönkijäpariskunta, josta ei ymmärrettävistä syistä ollut apua. Nelivedot ajoivat kauniisti jumiutumispaikkamme ohi. Seuraavaan noin hieman alle kymmeneen apujoukkoomme lukeutui varmaan joka ikinen kyseisellä tiellä ajanut pienikokoinen auto. Taas kerran kaikki nelivedot ajoivat kauniisti jumiutumispaikkamme ohi jopa huitomisestani huolimatta.

Pawelin tuliterä vakuutus auton hätätilanteisiin tuli siis käyttöön ja heti 3+ tuntia myöhemmin apu saapui. Silloinkin ensimmäinen apuauto oli vääränlainen, sillä huolimatta että puhelimessa olimme selvittäneet 3 kertaa että olemme vain jumissa ojassa ja tarvitsemme jonkun vetämään meidät pois, jossain oli tapahtunut informaatiokatkos ja apujoukot luulivat että olimme joutuneet onnettomuuteen ja automme oli mennyt paskaksi. Täten apujoukot saapuivat mutta lähtivät hetkeä myöhemmin hakemaan nelivetoa apuumme. Hetkeä myöhemmin nautimme illallista läheisessä ravinteelissa, sillä odotellessa olikin jo ehtinyt tulla nälkä (ja hieman vilu). Huono onni jatkui ja tilattuamme ruoat keittiöstä loppuikin juuri kaasu. Onneksemme tilattavissa oli kuitenkin myös pizzaa. Yhteenveto: lähdimme kotiin ennen kuutta ja päädyimme kotiin lähempänä yksi yöllä, sillä autot eivät ajaneet mitenkään lujaa matkan varrella myöskään.

Sunnuntaina ensi töiksemme hyvin ansaittujen yöunien jälkeen lähdimme katsomaan omakotitaloa Thoiryssa, joka kuvista bongattuna näytti suhteellisen loistavalta. Nappasimme mukaamme uuden tuttavuuden itävaltalaisen Donat´n. Neljä tuntia myöhemmin asetuimme taloksi tähän aivan loistavaan 4 makuuhuoneen asuntoon, jonka autotallin vetoisuus on 3 autoa, pihalla on lampi jossa asustelee kaloja, talon koko on 150m2, lasitettu veranta,



viinikellari, pyykkayshuone ja iso olohuone-ruokailutilayhdistelmä yms. Yhteisasumuksemme on aivan ihana. Kutsu tupareihin lauantaina 23. päivä on avoinna kaikille ja nyt pystyn lupaamaan jopa majoituksen innokkaimmille reissaajille pienoisessa kylässä ranskassa!



Viime yönä satoi lunta käsittämätön määrä (ranskan olotiloihin ja miksei suomenkin) ja hyvä että pääsimme autolla ulos omasta pihasta. Pahin oli kuitenkin edessä sillä matka töihin oli tukittu monen kilometrin matkalta autoilla, jotka eivät liikkuneet minnekään. Harkitsen huomisen työpäivän väliin jättämistä, sillä moni ei päässyt töihin asti tänäänkään. Tai ehkä olisi päässyt mutta monia tunteja myöhemmin... Geneve nauttii parhaasta talvesta ilmeisesti miesmuistiin ja näin taitaa olla vähän kaikkialla muuallakin euroopassa! Harkitsen kovasti lumilaudan ostoa tänään, mikäli pääsen kauppaan asti , sillä ensi viikonloppuna on pakko päästä!