Itse omistamme ainakin yhden valkoisen kultakalan ja kaksi punaista, mutta kokonaismäärä kasvaa luultavasti kevääseen mennessä kun jäät lähtevät ja pääsemme paremmin tiirailemaan asukkeja. Kuulin myös huhuja että eräs kissoista oli yhtenä päivänä tiiraillut lammikkoomme, joten mahdollisesti kalojen lukumäärä vaihtelee. Ylös rinteeseen kävelemällä voi tietysti löytää myös lehmiä ja linnaa muistuttavan talon torneineen.

Lähistöllä sijaitsee myös toinen hevostila ja näin myös kylttejä lammasfarmista. Totta kai naapurimme myy myös perunoita ja voin kuvitella, että kesällä myös muita kasviksia. Tänään naureskelimme myös kyseisen naapurin kanoille, jotka istuivat puussa. Totta kai linnut voivat istua puussa, mutta jotenkin oli huvittava näky, kun kanat istuivat korkealla puussa.

Lähistöllä on myös entisiä vesimyllyjä, jotka nykyään näyttävät lähinnä hylätyiltä hökkeleiltä. Tietysti kuvaan kuuluu myös kasa kirkkoja, joita on kaikkialla. Nähtiin myös maailman säikyin ja hauskin koira yksi päivä. Kävelin kirkon parkkipaikalle ja yhtäkkiä yhden auton takaa juoksi koira karkuun säikkynä ja uikuttaen pelästyessään mua. Se jäi seisomaan yhden muurin päälle ja tuijottamaan mua. Kävelin kirkon taakse katselemaan maisemia ja Hayes tuli jossain mun perässä. Koira jäi siihen muurille ihmettelemään ja säikähti Hayesin tullessa ja meni jonnekin muurin taakse. Sitten se rupesi tuijottamaan meitä semmoisen rauta-aidan takaa aika paljon kauempana. Kun käännettiin katse sitä kohti, se yhtäkkiä juoksi pois. Hetkeä myöhemmin se juoksi takaisin ja tuijotti meitä taas sen rauta-aidan takaa. Katseen kääntyessä sitä kohti, sama toistui ja se juoksi jonnekin kunnes taas saapui tuijottamaan meitä. Me vähän naureskeltiin sille. Sitten pois lähtiessä käveltiin taas sen muurin ohi ja tämä koira oli sen muurin takana ja hyppi aika ajoin niin että sen pää vain aina vilahti muurin takaa, kun se yritti seurailla mitä me tehdään. Huvittavin koira ikinä.
Perjantaina käytiin Tiian synttäreillä. Tarkoitus ei ollut niinkään mennä mihinkään sen enempiä, mutta sitten huomaamatta punaviini rupesikin vaikuttamaan liikaa ja löydettiin itsemme Genevestä Psycho-klubilta. Klubi oli ihan paska ja kalja totuttuun geneveläiseen tapaan aivan liian kallista (2,5 dl kalja kauniit 9ch joka vastaa noin kuutta euroa), joten liukenimme paikalta kovin nopeaan tahtiin ja päädyttiin Simonin kämpille yökylään. Seuraavana päivänä sitten nappailtiin busseja päästäksemme takaisin kotiin tupareita varten. Onneksemme kukaan muukaan ei ollut heräillyt kauhean aikasin, joten kun päästiin kotiin, syötiin vielä aamupala ennen kuin lähettiin kaupalle ostelemaan tuparitarvikkeita. Tupareiden oli määrä alkaa kuudelta ja tultiin kaupoilta vasta viideltä ja ruvettiin valmistelemaan suurta saavillista sangriaa ja muita herkkuja. Onneksi kukaan ei myöskään tullut paikalle kuuden aikaan, mikä oli kyllä arvattavissa. Talo täyttyi mukavasti ihmisistä ja saatiin kovin paljon kehuja talostamme, mikä oli kyllä odotettavissa, sillä tämä paikka on oikeasti aivan hemmetin ihana. Tällä viikolla tosin päättivät ruveta kaivamaan takapihaa uuden talon pystyttämistä varten joten nyt se on lähinnä kaivinkoneen leikkipaikka, mutta siltikin meille jää paljon pihaa vielä omaan käyttöön. Mielenkiintoinen yksityiskohta tuparien jäljiltä on, että nyt meillä on järjetön määrä viinaksia kaappi täynnä, sillä jostain syystä kaikki vieraat päätti tuoda tuliaisia tai muuten vaan unohtaa juomansa tänne bileiden päätteeksi.
2 kommenttia:
Ihkua.. Mä niiiiiiin haluan sinne. Voi vinde. :)
Ahahahaha!!! Ihana kartta Noora!!! :D :D :D Ihan mahtava!
Lähetä kommentti