30. lokakuuta 2010
4. lokakuuta 2010
Ei niin paska maa.... ?
Viininmaisteluviikonloppu Bourgognen viinialueella sujui pienistä vastoinkäymisistä huolimatta hyvin.
Perjantaina lähdimme reissuun viiden maissa kimppakyydillä, jonka olin onnistunut saamaan cernin sivustojen avulla. Kuskina oli joku ranskalainen tyyppi parin kaverinsa kanssa.. tästä lisää myöhemmin.
Matkaa kertyi noin 250 kilsaa suuntaan ja tavattiin Hayesin isä kylässä nimeltä Pouilly-en-auxois, josta matkasimme majapaikkaamme. He olivat vuokranneet asunnon kahdella makuuhuoneella, sillä alunperin heiskan sedänkin piti olla matkassa mukana puolisoineen, mutta joutuivat perumaan reissunsa. Täten meillekin oli siis hyvin tilaa. Virittäydyttiin tunnelmaan syömällä illallista ja maistelemalla jokunen pullo viiniä.
Lauantaina lähdettiin paikkaan nimeltä Meursault, jossa tapasimme Keithin tuttavaperheen heidän viinitilallaan.
Meitä tervehti 6 alle 12-vuotiasta lasta prinsessa ja kuningasasusteissaan ja menimme tervehtimään jean-marieta kellariin. Vastassa meitä oli baskeripäinen nuorekkaan oloinen nelikymppinen mies uurastamassa viiniensä parissa. Hän esitteli meille isot kellarinsa, jotka olivat täynnä viinitynnyreitä pöhisemässä viinipullorivistöjen välissä.
Vanhin kellareista oli 250 vuotta vanha ja oli kerännyt pintaansa kehuttavan oloisen homeiston.
Hän osasi kertoa ettei ole oikeastaan olemassa tietoa kuinka kauan viinitila on ollut hänen perheensä omistuksessa....
Meidät oli kutsuttu paikan päälle lounastamaan ja uskoakseni lounas kesti lähemmäs kolme tuntia, jonka aikana kerettiin kumoamaan jokunen vuosikertaviini ja ruoassakaan ei ollut valittamista. Kyseinen lounas oli viikonlopun kohokohta! Aurinko suosi meitä myös läsnäolollaan ja ei tehnyt yhtään pahaa nautiskella jälkiruokakahvia terassilla katsellen viinipensasrivistöjä, joita ulottui niin pitkälle kuin silmä siinsi...
Tämän jälkeen käytiin tarkastamassa vielä kotimatkalla jokunen pikkukylä. Pysähdyttiin nopeasti ihmettelemään chateauneuf nimistä paikkaa, mutta kello rupesi jo olemaan aika monta ja ajeltiin takaisin majapaikkaan.
Majapaikassa meitä odotti yllätys ja kovin vihainen omistajamiespariskunta kun joku toinen perhe olikin jo majoittunut mökkiimme. Varauksissa oli sattunut jokin kömmähdys ja meillä ei enää ollutkaan paikkaa, missä yöpyä. Onneksi lähikylän hotellissa oli vapaita huoneita ja siirryimme sinne seuraavaksi yöksi. Onneksi lounaamme oli ollut niinkin runsas, sillä nyt meiltä poistui mahdollisuus kokata illallinen ja jouduimme tyytymään viinipullojen tyhjentämiseen....
Seuraavana päivänä keith ja sheryl heittivät meidät beaunen kylään, jossa epätoivoisesti kulutimme aikaa koko päivän. Kävimme vierailemassa ilmeisesti euroopan ensimmäisessä julkisessa sairaalassa (?) ja kävelimme ristiin rastiin samoja katuja kyllästymiseen saakka.
Kyytimme oli tarkoitus saapua seitsemän maissa, mutta hän ei suvainnut ilmoittaa meille vasta kuin hieman kuuden jälkeen, että oli silloin lähdössä pariisista. Tässä vaiheessa olimme juuri lippuluukulla ostamassa junalippuja, jotka vielä onnistuin perumaan. Menimme istuskelemaan vielä johonkin ravintolaan viinin ja illallisen parissa ja ruoat osoittautuvatkin todella maukkaiksi.
Tämän jälkeen oli vielä tiedossa kyyti kotiin ja toivoin että kyydittäjämme olisi vaihtanut hinnoitteluaan matkan suhteen, olihan hän hinnoittelun jälkeen lisännyt kyytiläisiksi vielä kaksi ystäväänsä ja auto oli täysi. Asian suhteen ei ollut kuitenkaan tapahtunut muutosta ja lopulta päädyimme pulittamaan saksalaisellakin mittakaavalla yltiöpäisesti ylihinnoitellun summan. Malliikkaasti hän kuljetti meidät tietenkin ensimmäiseksi kotiin, jotta pystyi pyytämään meiltä ylihintaa eikä hänen tarvitsisi ylihinnoitella ystäviään... Edestakaisin 500 kilometriä kahdelle henkilölle loppuhinnaksi muodostui täten hulppeat 120 euroa. Ehkä olisi kuitenkin pitänyt vuokrata auto? Pidin mölyt mahassani ja maksoin hinnan vaikka järjettömältä se tuntui. Eläköön kimppakyydit! Eläköön rahanahneet geneveläiset! Viikonlopun aikana kerkesinkin jo tykästymään ranskaan ja ranskalaisiin, mutta onneksi putosin siltä hopeareunaiselta pilveltä maan kamaralle.... Kaikesta huolimatta Ranska ei ole niin paska maa kuin joskus annankin ymmärtää. Ikävä kyllä tästäkin on poikkeuksia!
1. lokakuuta 2010
Aamuinen työmatka
Valottaakseni aamuni kulkua, nyt kun olen taas alkanut kulkea pyörällä töihin ajattelin raapustaa aamuisen tokkuraisen sepostuksen pyöräretkestäni. Tänään heräsin siinä puoli kasin maissa ja vedin kahvin naamariin jugurtti kyytipoikana. Kasin maissa lähdin liikkeelle ja ihailin mysteeriusvaa peltojen yllä. Liikkeelle lähdetään tietysti meidän pikkurinteestä ja alla aukeaa ihan kivat maisemat (jos sumu sallii).
Alkumatka on enimmäkseen alamäkeä ja kulkee läpi kaiken maailman pikkukylien. Matkan varrella pääsen ensiksi ihailemaan lehmiä laitumella. Siellä se äitilehmä juottaa pienokaistaan joka aamu fillaroidessani ohi. Samaan aikaan lenkillä on myös koira, jonka jalka on jostain syystä runnottu (=lue: koira linkkaa) ja tunnen sympatiaa koiraa kohti oman varpaani takia. Lehmien vieressä sijaitsee hevostila, jossa on lähemmäs kymmenen hevosta laitumella. Ruskea shetlanninponi tuijottaa mussuttaen ruohoa ohittaessani aitauksen.
Tämän jälkeen saavun pikkukylään, jossa riippuen kellonajasta ihmiset istuskelevat jo bussipysäkillä tai kiiruhtavat siihen suuntaan. Kylän koirat haukkuvat ohittaessani heidät. Pysähdyn ihailemaan ison ladon takana traktorin lavalle kerättyjä isoja oransseja kurpitsoja.
Ohitan pari peltoa ennen kuin saavun isompaan kylään, jonka läpi puikkelehdin pyörälläni ennen pienen joen ylitystä. Matka jatkuu ja matkaan sisältyy lisää lehmiä. Lehmien jälkeen siirryn isommalle tielle, jota onneksi ei ole pitkän matkaa, sillä ranskalaiset eivät ole kovin tunnettuja pyöräteiden rakentamisen saralla. Tänä aamuna tämä kahden kilometrin pätkä oli pelkkää ruuhkaa. Teki mieleni huudella autoilijoille ”suckers” ohittaessani heitä mummopyörälläni. Välillä teki mieli huudella ”fuckers”, kun he olivat parkkeeraaneet odottamaan jonon liikkumista minun kaistalleni. Työmatkani töihin on noin kahdeksan kilometriä ja taittuu yhtä nopeasti pyörällä kuin autolla. Autolla matkan joudun taittamaan kahdella eri autolla matkatessani ensin pawelin kanssa ja sitten päästyäni cerniin käyttäessäni vielä cernin kilpuria. Ruuhka-aamuina epäilen olevani itseasiassa vielä nopeampi pyörällä, sillä mahdollinen jonotus lisää matkankestoa kymmenisen minuuttia jollei enemmän.
Pyörämatkani jatkuu siis ruuhkan ohi ja tämän jälkeen olenkin jo CERNissä ja menen sisään portista. Jos onni käy myöten voin vielä bongata aamu-unisia peuroja tien varrella. Totuus on, että varmaan joka ikinen muu kuin minä on nähnyt nämä peurat jo kyllästymiseen saakka. Itse bongasin ensimmäisen vasta pari päivää sitten lähtiessäni töistä. Olin ihan innoissani, että vihdoinkin näin peuran ja se tuijotti minua ennen kuin juoksi karkuun. Sitten työtoverini kertoi, että hänkin näki pari päivää sitten kymmenen peuraa lähtiessään työpaikalta eivätkä ne edes juosseet karkuun vaikka hän joutui ajelemaan niiden ohi pari kertaa. Pienet iloni ovat erittäin pieniä.
Alkumatka on enimmäkseen alamäkeä ja kulkee läpi kaiken maailman pikkukylien. Matkan varrella pääsen ensiksi ihailemaan lehmiä laitumella. Siellä se äitilehmä juottaa pienokaistaan joka aamu fillaroidessani ohi. Samaan aikaan lenkillä on myös koira, jonka jalka on jostain syystä runnottu (=lue: koira linkkaa) ja tunnen sympatiaa koiraa kohti oman varpaani takia. Lehmien vieressä sijaitsee hevostila, jossa on lähemmäs kymmenen hevosta laitumella. Ruskea shetlanninponi tuijottaa mussuttaen ruohoa ohittaessani aitauksen.
Tämän jälkeen saavun pikkukylään, jossa riippuen kellonajasta ihmiset istuskelevat jo bussipysäkillä tai kiiruhtavat siihen suuntaan. Kylän koirat haukkuvat ohittaessani heidät. Pysähdyn ihailemaan ison ladon takana traktorin lavalle kerättyjä isoja oransseja kurpitsoja.
Ohitan pari peltoa ennen kuin saavun isompaan kylään, jonka läpi puikkelehdin pyörälläni ennen pienen joen ylitystä. Matka jatkuu ja matkaan sisältyy lisää lehmiä. Lehmien jälkeen siirryn isommalle tielle, jota onneksi ei ole pitkän matkaa, sillä ranskalaiset eivät ole kovin tunnettuja pyöräteiden rakentamisen saralla. Tänä aamuna tämä kahden kilometrin pätkä oli pelkkää ruuhkaa. Teki mieleni huudella autoilijoille ”suckers” ohittaessani heitä mummopyörälläni. Välillä teki mieli huudella ”fuckers”, kun he olivat parkkeeraaneet odottamaan jonon liikkumista minun kaistalleni. Työmatkani töihin on noin kahdeksan kilometriä ja taittuu yhtä nopeasti pyörällä kuin autolla. Autolla matkan joudun taittamaan kahdella eri autolla matkatessani ensin pawelin kanssa ja sitten päästyäni cerniin käyttäessäni vielä cernin kilpuria. Ruuhka-aamuina epäilen olevani itseasiassa vielä nopeampi pyörällä, sillä mahdollinen jonotus lisää matkankestoa kymmenisen minuuttia jollei enemmän.
Pyörämatkani jatkuu siis ruuhkan ohi ja tämän jälkeen olenkin jo CERNissä ja menen sisään portista. Jos onni käy myöten voin vielä bongata aamu-unisia peuroja tien varrella. Totuus on, että varmaan joka ikinen muu kuin minä on nähnyt nämä peurat jo kyllästymiseen saakka. Itse bongasin ensimmäisen vasta pari päivää sitten lähtiessäni töistä. Olin ihan innoissani, että vihdoinkin näin peuran ja se tuijotti minua ennen kuin juoksi karkuun. Sitten työtoverini kertoi, että hänkin näki pari päivää sitten kymmenen peuraa lähtiessään työpaikalta eivätkä ne edes juosseet karkuun vaikka hän joutui ajelemaan niiden ohi pari kertaa. Pienet iloni ovat erittäin pieniä.
25. syyskuuta 2010
Halutaan töitä
Ja alla kuvia lähibussipysäkin alapuolella olevasta makeasta kaljanjuontipaikasta. Sen toimivuus tosin todettiin vain tämän kerran...
Olen vakavasti pohtinut mahtaako kukaan edes lukea tätä blogiani Saijan, siskon ja Hannan lisäksi :). Joka tapauksessa, kyseiset henkilöt varmaan tietävätkin tai aavistelevat, että allekirjoitin nyt jatkosopimuksen vuoden loppuun kahdella lisäkuukaudella. Kellepä ei palkalliset joululomat kelpaisi ja lisäksi tämä meidän ihana talo on meillä vuoden loppuun joka tapauksessa.
Lähiaikoina olen sitten mielessäni kauhistellut, mitä tapahtuu Ranskan jälkeen. Lentoliput jouluksi ostin. Tai ostin lentoliput taas Tukholmaan kun lennot oli jo aikamoisissa hinnoissa. 15.12. lennetään Tukholmaan ja luultavasti jo samana päivänä jatketaan laivalle juhlimaan Heikun synttäreitä. Tämän jälkeen suuntana Tampere, jossa Saija majoittanee kaksi eksynyttä. Toinen eksynyt suorittaa kenties tentin 17.12. (Jee!) ja sitten on hukassa.
Olen yrittänyt katsella työtarjouksia käytännössä mistä tahansa (ei siis ainoastaan suomesta). Paras ja kiinnostavin paikka löytyisi Amsterdamin kupeesta euroopan avaruuskeskuksesta, mutta sekin haku on vasta marras- tai joulukuussa. Sitten tuli yllättäviä juonenkäänteitä tällä viikolla ja jos hyvin käy meillä onkin ehkä suunnitelma ensi vuodelle. Olen ihan hileissäni ja toivon että kaikki menee putkeen. :D Ei puhuttane asiasta kuitenkaan sen enempiä ennen kuin epävarmuustekijät katoavat. Kerrottakoon kuitenkin kissoille (jotka lukevat blogiani tietysti myös), että edessä lienee raivotautirokotus ja muutto? Hileitä hileitä..
Mutta mitä Thoiryssa sitten on tapahtunut lähiaikoina. Ei niinkään mitään. Varpaani alkaa paranemaan siihen malliin, että toivon ensi viikolla harrastavani jonkin sortin urheiluakin. Yrityksistä huolimatta olen käyttänyt upeaa 70-luvun oranssia fitnesspyöräämme vain kerran kuluneen 3 viikon aikana joten urheilu tekee kenties hyvää. Urheiluni on koostunut parista nokkosenkeruureissusta. Tietämättömille kerrottakoon, että tuoreista nokkosista saa maailman parasta soppaa ja mikään ei ole parempaa kuin nokkospesto!! Sieniä en ole yrityksistä huolimatta nähnyt missään ja epäilen kovasti sienestäjän taitojani... Tässä vaiheessa niitä kyllä pitäisi jo täälläkin olla, kuvittelen.
Viime viikonloppuna käytiin perjantaina pyörähtämässä Lausannessa kun siellä oli Label Suisse ilmaisfestivaali. Käytännössä ei tullut nähtyä kuin Gotan Project, joka kylläkin uberhyvä.
Tämän vuoden yrttikasvatukseni menivät myös aika puihin. Lomani aikana kun oli niin pirun lämpimiä päiviä ja kukaan ei ollut yrttejä kastelemassa parina päivänä. Epätoivoisesti yritin pelastaa yrttini ja yksi tomaatinalku lähti näistä yrityksistä kasvamaan ja se on kyllä nyt kohtuullisen iso ja kohta yrittää pukkaa kukkia, mutta eikö tämä nyt ole aika möyhäinen aika tomaateille? Lisäksi vihreät toukat valloittivat rucolani. Toukat olivat kohtuuisoja mutta aivan lehden värisiä ja vaikka heitin joka ikisen löytämäni toukan joka päivä pois niistä parista hassusta rucolan korresta,jotka olin onnistunut pelastamaan, aina seuraavana päivänä löysin pari toukkaa lisää. En käsitä missä ne piilottelivat. Pari muuta hassua yrttiä myös kasvaa mutta ei tuota nyt oikein sadoksi voi sanoa...
Tämän lisäksi ylensin itseni lyhytelokuvan casting directoriksi eli rupesin etsimään sopivia henkilöitä Hayesin apuna esiintymään filmiin. Elokuvabisnes ei selvästikään ole helppoa. Kuvausta on nyt siirretty kolmeen kertaan ja viimeinen päivämäärä tulee olemaan 23 ja 24 ensi kuuta. Olettaen tietysti, että CERNin toimitusjohtaja tietysti antaa luvan elokuvan julkaisemiseen. Huooh. Tässä on nyt siis olemassa vielä jonkinsortin maailmanloppukoneriski, jota elokuva saattaa lietsoa joten allekirjoituksia on haettava ylimmältä tasolta asti. :) Helppo bisnes.
Lähiaikojen suunnitelmista sen verran, että Hayesin isää mennään morjestamaan ensi viikonloppuna Beauneen, joka sijaitsee kohtuu lähellä Dijonia (sinappia!). Huhupuheiden mukaan joku linnamajoitus ja suuri määrä viinimaistelua. Hayesin tuntien en kuitenkaan uskalla luottaa näihin lupauksiin. Hayesin iskä on matkustellut nyt pari viikkoa ristiin rastiin Ranskaa ilmeisesti viinejään markkinoimassa ja tietysti tutustumassa Ranskan viinitarjontaan.
Ja Saija on tulossa kylään kolmen viikon päästä.:) Samaan aikaan piti olla elokuvan kuvaukset, mutta nyt Hayes lähteekin käymään kauhuleffafestareilla promotoimassa filmiä, jossa oli mukana. Halusivat sen näytille Sitgesin festareille. Tietoa filmistä ja festareista: Sacrifice. Kesto 9 minuuttia ja tiedon mukaan sen voi myös ostaa itunesista, jos haluaa nähdä :). En ole kyllä edes itse nähnyt tuota filmiä. Ainoastaan niitä kohtia minkä parissa Hayes työskenteli.
Siinäpä kai tärkeimmät :). Tänään tiedossa sushibileet kaverin kämpillä Genevessä :)
4. syyskuuta 2010
Elämää loman jälkeen?
Tätähän on keretty jo elelemään päältä kuukausi ja työrytmiin on taas totuttauduttu. Tällä hetkellä lähinnä kirjoittelen dippaani (vaikka en vieläkään kumma kyllä ole kandiksi valmistunut!! Minusta riippumattomista syistä johtuen!) ja kasaan olen saanut nelisenkymmentä sivua. Ilmeisesti dippa on kohtuullisen hyvä, sillä professorini ei vaivautunut sitä sen kummempin kommentoimaan, kun lähetin hänelle ensimmäisen version hieman vinkkejä odotellen. Hän oli luonut palautuksena minulle kokonaisen tekstitiedoston kommentteja varten, joka piti sisällään seuraavaa:
Loman jälkeen heti palattuani lauantaina kävin tosiaan heti kaupassa ostamassa juoksukengät, joita olin hieman kaipaillut. Tämän jälkeen olen käynyt kohtuullisen ahkerasti juoksemassa ja mielessä siintää maraton-toive. Ehkä Tokioon helmikuussa? Tämän lisäksi piti taas palauttaa takaisin kiipeily- ja boulderointitreenailut. Kunnon treenaus on siis ollut päällä. Pyöränkin jarrut tuli korjattua a la Donat ja ahkerasti olen pyöräillyt töihin 7 kilsaa suunta hieman pelottavalla pyörällä. Lisäksi jokunen kerta tullut slacklinattua ja pari capoeirapotkua tehtyä. Tämmöistä yleiskuntoa yritetty kasvattaa aerobisen treenin puutteesta johtuen. Maanantaina kasvatettiin treenimatka 7,6 kilometriin eikä tuntunut lainkaan pahalta ja ajattelin että nythän näitä seiskan lenkkejä voisi ruveta enemmänkin tekemään... Kunnes, kesken painitreenin (haastoin Hayesin painimaan boulderointisalilla) minuun iski Hayesin "magic move" ja yhtäkkiä isovarpaani ei tuntunutkaan enää niin mukavalta vääntyneenä kuin aikaisemmin... Seuraavana päivänä kävin toteamassa kiitos herra röntgenin murtuman isovarpaan tyvessä ja toikkaroin takaisin töihin keppien varassa. Nyt elellään sitten hiljaiseloa sohvalla treenaten lähinnä niitä käsilihaksia oluttölkit punnuksina ;)
Ennen tätä takaiskua tuli tehtyä pari viikonloppureissuakin joista ei ikävä kyllä ole kuvamateriaalia, koska kummallakin kerralla kamerani oli tavoittamattomissa tai akuttomana. Ensimmäisenä viikonloppuna suunnattiin pawelin ja jonkun jenkin kanssa "lähelle" Montreux'ta pienoisen pikkuruiseen kylään nimeltä Solalex perjantai-illan hämärässä. Teltta pystytettiin pimeässä keskelle parkkipaikkaa. Aamulla Pawel ja tämä toinen poika lähtivät kiipeämään aamuvarhaisella läheistä kalliota tarkoituksenaan tehdä multipitch eli siis reitti reitin jälkeen reitin jälkeen etc. Minä nukuin pidempään ja heräilin aamupalalle termoskahvin ja pakkaamien eväideni kanssa. Istuskelin teltassa ihaillen edessäni avautuvia uskomattomia kallioita. Purin teltan, sillä paikan päällä ei varsinaisesti ollut lupaa majoittua ja vedin vaellustossut jalkaan ja lähdin itsekin suuntaamaan korkeammalle. Pari tuntia myöhemmin löysin itseni lähempänä huippua katselemassa lammikossa uiskentelevia vesiliskoja. Tässä vaiheessa ajattelin kääntyä takaisin sillä oletin Pawelin ystävineen käyttävän kiipeämiseen korkeintaan ehkä 6 tuntia ja olivathan he lähteneet jokusen tunnin minua aikaisemmin.
Kävelin alas ehkä maailman isompien lehmien ohi ja kävin vielä nauttimassa kahvia kylän kahvilassa. Autolla ei kuitenkaan näkynyt vielä ketään parinkaan tunnin odottelun jälkeen ja vedin pitkäkseni takapenkille ehkä tunnin ajaksi. Kello oli lähempänä kuutta illalla ja ketään ei näkynyt enkä pystynyt bongaamaan heitä roikkumassa kalliostakaan. Päätin mennä paikalliseen ravintolaan syömään salaattia illalliseksi, jonka aikana Pawel sitten vihdoin soitti minulle että nyt he juuri lopettivat kiipeilyn. Toisin sanoen heillä menisi vielä hetki ennen kuin olisivat alhaalla autolla. Eipä auttanut muuta kuin odottaa vielä hetki.
Reitti olikin osoittautunut hieman vaikeammaksi kuin oletettu pulttien puutteesta johtuen (lähinnä niitä oli siis liian harvassa) ja siksi pojilla meni hieman kauemmin kiivetessä. Palasimme Thoiryyn Sveitsin kansallispäivää juhlistavien ilotulitusten täyttäessä taivasta ja ihailin niitä talomme parvekkeelta niin paljon kun niitä oli vielä jäljellä ja niin paljon kuin niitä pystyi näkemään 14 kilometrin päähän, jossa niitä tarjoili Geneve. Talomme on kyllä kivasti rinteessä kohti Juraa, joten takapihalta näkyy jopa Geneven kuuluisa vesipatsas kirkkaalla säällä (mainitsematta Mont Blanckia, oho mainitsinpas!).
Toisena viikonloppureissuna mainittakoon "ah niin kiipeilystään kuuluisa" ranskalainen Orpierre! Matkaa tuonne kertyy lähemmäs neljä tuntia ja matkaa piristi ruotsalaisen Christianin auton tarjoilema hittiradio yhdellä Lady Gagan biisillä ja kolme jotain muuta veisua mukaan lukien ainakin Eminemin uusin. Leirintään saavuimme taas myöhään juuri 10 minuuttia ennen porttien sulkeutumista ja lähdimme vielä taikomaan 300 asukkaan pikkukylästä (ilmeisesti asukasmäärä nousi 100sta 300aan heti kallioon kiinnitettyjen pulttien jälkeen) illallista, sillä kaikki olivat kovin nälkäisiä. Pienen keskustelun jälkeen lupasivat tarjota meille kahdeksan hengen pesueelle neljä pizzaa, joihin heillä oli vielä taikinat jäljellä salaattilisukkeineen. Tämä kelpasi.
Aamulla heräsimme kohtuu aikasin ja suuntasimme kohti aamukiipeilykallioita. Aurinko paistoi vähän hiemankin railakkaasti, mutta kiipesimme siltikin pari reittiä 5b:n luokkaa. Tosin taisin molemmat vetää yläköydellä, kun ei ole tainnut pariin kuukauteen kiivettyä sen enempiä. Tämän jälkeen menimme laiskottelemaan leirinnän tarjoamalle uima-altaalle ennen illan kiipeilyjä. Illalla ylitin itseni (lue: kallonsisäisen pelkoni, joka tutisuttaa jalkoja ja kuluttaa voimia, kun tarraudut kiinni kallioon) ja liidasin 5b/c luokan reitin. Pelkohan minua eteenpäin vei, sillä tuntui fiksummalta saada itsensä pian kiinni seuraavaan pulttiin kuin tippua alas.
Kiipeily jatkui myös luonnollisesti seuraavana päivänä ennen matkaa kotiin gagan soidessa...
Olisikohan jotain muuta jännää kerrottavaa vielä? Aah, niin. Viime viikonloppuna Hayes oli avustamassa lyhytfilmissä nimeltä "Puzzle" CERNissä ja minä, Donat ja Donatin vieraileva ystävä Wiebke(?) soluttauduimme ekstratähdiksi. Minut passitettiin etummaiseksi istumaan kamerat kohdistettuina suoraan (?) minuun, kun päätähdet kävelivät auditorioon ja meidän piti taputtaa heille. Tästäkö seuraava ura urkeaa?
Hayes ainakin huomasi kykyni ja pestasi minut heti "Deathstar Project":iinsa, joka sekin lyhytfilmi, joka kuvattaneen kolmen-neljän viikon päästä CERN:ssä myös. En tiedä olenko mahtanut mainita kyseisestä filmistä, mutta tulen kyllä postittamaan linkin filmiin, kun se on valmis :). Kerrottaneen, että kotioloissa filminteko aiheuttanee kilpailua suihkuvuoroista itse Darth Vaderin ja stormtroopereiden kanssa... Täältä löytynee uusimpia YSTÄVIÄMME.
- aihe: magnet quench analysis application --> application of magnet quench analysis
- punaisella kirjoitettu lause, jonka olin ajatellut muuttaa pitäisi muuttaa
- otsikko: FMRI --> fMRI (tai toisinpäin)
Loman jälkeen heti palattuani lauantaina kävin tosiaan heti kaupassa ostamassa juoksukengät, joita olin hieman kaipaillut. Tämän jälkeen olen käynyt kohtuullisen ahkerasti juoksemassa ja mielessä siintää maraton-toive. Ehkä Tokioon helmikuussa? Tämän lisäksi piti taas palauttaa takaisin kiipeily- ja boulderointitreenailut. Kunnon treenaus on siis ollut päällä. Pyöränkin jarrut tuli korjattua a la Donat ja ahkerasti olen pyöräillyt töihin 7 kilsaa suunta hieman pelottavalla pyörällä. Lisäksi jokunen kerta tullut slacklinattua ja pari capoeirapotkua tehtyä. Tämmöistä yleiskuntoa yritetty kasvattaa aerobisen treenin puutteesta johtuen. Maanantaina kasvatettiin treenimatka 7,6 kilometriin eikä tuntunut lainkaan pahalta ja ajattelin että nythän näitä seiskan lenkkejä voisi ruveta enemmänkin tekemään... Kunnes, kesken painitreenin (haastoin Hayesin painimaan boulderointisalilla) minuun iski Hayesin "magic move" ja yhtäkkiä isovarpaani ei tuntunutkaan enää niin mukavalta vääntyneenä kuin aikaisemmin... Seuraavana päivänä kävin toteamassa kiitos herra röntgenin murtuman isovarpaan tyvessä ja toikkaroin takaisin töihin keppien varassa. Nyt elellään sitten hiljaiseloa sohvalla treenaten lähinnä niitä käsilihaksia oluttölkit punnuksina ;)
Ennen tätä takaiskua tuli tehtyä pari viikonloppureissuakin joista ei ikävä kyllä ole kuvamateriaalia, koska kummallakin kerralla kamerani oli tavoittamattomissa tai akuttomana. Ensimmäisenä viikonloppuna suunnattiin pawelin ja jonkun jenkin kanssa "lähelle" Montreux'ta pienoisen pikkuruiseen kylään nimeltä Solalex perjantai-illan hämärässä. Teltta pystytettiin pimeässä keskelle parkkipaikkaa. Aamulla Pawel ja tämä toinen poika lähtivät kiipeämään aamuvarhaisella läheistä kalliota tarkoituksenaan tehdä multipitch eli siis reitti reitin jälkeen reitin jälkeen etc. Minä nukuin pidempään ja heräilin aamupalalle termoskahvin ja pakkaamien eväideni kanssa. Istuskelin teltassa ihaillen edessäni avautuvia uskomattomia kallioita. Purin teltan, sillä paikan päällä ei varsinaisesti ollut lupaa majoittua ja vedin vaellustossut jalkaan ja lähdin itsekin suuntaamaan korkeammalle. Pari tuntia myöhemmin löysin itseni lähempänä huippua katselemassa lammikossa uiskentelevia vesiliskoja. Tässä vaiheessa ajattelin kääntyä takaisin sillä oletin Pawelin ystävineen käyttävän kiipeämiseen korkeintaan ehkä 6 tuntia ja olivathan he lähteneet jokusen tunnin minua aikaisemmin.
Kävelin alas ehkä maailman isompien lehmien ohi ja kävin vielä nauttimassa kahvia kylän kahvilassa. Autolla ei kuitenkaan näkynyt vielä ketään parinkaan tunnin odottelun jälkeen ja vedin pitkäkseni takapenkille ehkä tunnin ajaksi. Kello oli lähempänä kuutta illalla ja ketään ei näkynyt enkä pystynyt bongaamaan heitä roikkumassa kalliostakaan. Päätin mennä paikalliseen ravintolaan syömään salaattia illalliseksi, jonka aikana Pawel sitten vihdoin soitti minulle että nyt he juuri lopettivat kiipeilyn. Toisin sanoen heillä menisi vielä hetki ennen kuin olisivat alhaalla autolla. Eipä auttanut muuta kuin odottaa vielä hetki.
Reitti olikin osoittautunut hieman vaikeammaksi kuin oletettu pulttien puutteesta johtuen (lähinnä niitä oli siis liian harvassa) ja siksi pojilla meni hieman kauemmin kiivetessä. Palasimme Thoiryyn Sveitsin kansallispäivää juhlistavien ilotulitusten täyttäessä taivasta ja ihailin niitä talomme parvekkeelta niin paljon kun niitä oli vielä jäljellä ja niin paljon kuin niitä pystyi näkemään 14 kilometrin päähän, jossa niitä tarjoili Geneve. Talomme on kyllä kivasti rinteessä kohti Juraa, joten takapihalta näkyy jopa Geneven kuuluisa vesipatsas kirkkaalla säällä (mainitsematta Mont Blanckia, oho mainitsinpas!).
Toisena viikonloppureissuna mainittakoon "ah niin kiipeilystään kuuluisa" ranskalainen Orpierre! Matkaa tuonne kertyy lähemmäs neljä tuntia ja matkaa piristi ruotsalaisen Christianin auton tarjoilema hittiradio yhdellä Lady Gagan biisillä ja kolme jotain muuta veisua mukaan lukien ainakin Eminemin uusin. Leirintään saavuimme taas myöhään juuri 10 minuuttia ennen porttien sulkeutumista ja lähdimme vielä taikomaan 300 asukkaan pikkukylästä (ilmeisesti asukasmäärä nousi 100sta 300aan heti kallioon kiinnitettyjen pulttien jälkeen) illallista, sillä kaikki olivat kovin nälkäisiä. Pienen keskustelun jälkeen lupasivat tarjota meille kahdeksan hengen pesueelle neljä pizzaa, joihin heillä oli vielä taikinat jäljellä salaattilisukkeineen. Tämä kelpasi.
Aamulla heräsimme kohtuu aikasin ja suuntasimme kohti aamukiipeilykallioita. Aurinko paistoi vähän hiemankin railakkaasti, mutta kiipesimme siltikin pari reittiä 5b:n luokkaa. Tosin taisin molemmat vetää yläköydellä, kun ei ole tainnut pariin kuukauteen kiivettyä sen enempiä. Tämän jälkeen menimme laiskottelemaan leirinnän tarjoamalle uima-altaalle ennen illan kiipeilyjä. Illalla ylitin itseni (lue: kallonsisäisen pelkoni, joka tutisuttaa jalkoja ja kuluttaa voimia, kun tarraudut kiinni kallioon) ja liidasin 5b/c luokan reitin. Pelkohan minua eteenpäin vei, sillä tuntui fiksummalta saada itsensä pian kiinni seuraavaan pulttiin kuin tippua alas.
Kiipeily jatkui myös luonnollisesti seuraavana päivänä ennen matkaa kotiin gagan soidessa...
Olisikohan jotain muuta jännää kerrottavaa vielä? Aah, niin. Viime viikonloppuna Hayes oli avustamassa lyhytfilmissä nimeltä "Puzzle" CERNissä ja minä, Donat ja Donatin vieraileva ystävä Wiebke(?) soluttauduimme ekstratähdiksi. Minut passitettiin etummaiseksi istumaan kamerat kohdistettuina suoraan (?) minuun, kun päätähdet kävelivät auditorioon ja meidän piti taputtaa heille. Tästäkö seuraava ura urkeaa?
Hayes ainakin huomasi kykyni ja pestasi minut heti "Deathstar Project":iinsa, joka sekin lyhytfilmi, joka kuvattaneen kolmen-neljän viikon päästä CERN:ssä myös. En tiedä olenko mahtanut mainita kyseisestä filmistä, mutta tulen kyllä postittamaan linkin filmiin, kun se on valmis :). Kerrottaneen, että kotioloissa filminteko aiheuttanee kilpailua suihkuvuoroista itse Darth Vaderin ja stormtroopereiden kanssa... Täältä löytynee uusimpia YSTÄVIÄMME.
23. elokuuta 2010
Etappi V: Kutna Hora
Niin siinä vain kävi, että hetki meni tätä kesälomareissua päivitellessä. Työt vieneet taas mehut tytöstä? Liikaa ahkerointia diplomityön parissa kenties? Vai lieneekö uusi "rinnekuntoon" kuuri vienyt kaiken vapaa-ajan. Tänään pitelen jo kolmatta päivää vapaata urheilusta pientä työmatkapyöräilyä lukuunottamatta, joten on aikaa päivitellä hieman paremmin. Elikkäs, ensinnäkin tuli päivitettyä blogiluukki, lieneekö eivät tykänneet kun olin poistellut ilmaisista templateista pieniä sinne kuulumattomia linkkejä vai mikä mutta edellinen teema vain katosi yhtenä päivänä. Nyt kuitenkin hehkeämpänä mukana.
Palaillaanpa sitten kuitenkin taas Tsekkeihin, jonne kesälomamatkamme meidät vielä heitteli. Alempaa löytynee Prahan postaus, mutta esittelen nyt erikseen pienen päiväretkemme Kutna Horaan. Nappasimme Prahasta parisen euroa maksavan bussin Kutna Horaan joka sijaitsi jokusen 70 (?) kilsaa itään. Vanhan aivot eivät muista onko tuo 70 kilsaa jotain ihan huuhaata mutta käsittääkseni sinne 1,5 tuntia matka taittui. Paikan päälle matkustimme katsomaan alla esiteltyä kallokappelia tai Sedlicen luukirkko.
Kappeli ei ollut kauhean iso mutta sitäkin mielenkiintoisempi. Kuvat kertokoon puolestaan, sillä eipä tuosta niin paljoa kertomista ole.
Ilmeisesti aikoinaan vuonna 1318 rutto kaatoi kansaa ja ennestään suosittu kappeli alkoi täyttymään ääriään myöten hautausmaan puolelta ja joku sitten päätti ottaa vanhoja luita ylös ja niistä sitten rakenneltiin pikkuhiljaa kaikenlaisia koristeita: kattokruunuja, vaakunoita, pikareita...
Etappi IV: Praha
Berliinin jälkeen menimme siis Prahaan. Myöhäisistä tilannepäivityksistä johtuen pääkoppani on jo unohtanut mitä siellä teimme. Ensimmäisenä iltana ainakin lähdimme hostellilta kurkistelemaan kaupunkia ja tietysti karlovin siltaa valoissaan. Rannasta löysimme myös erään valokuva/posterinäyttelyn, jonka nimeä en nyt millään pysty muistamaan.
Aamun valjettua päätimme lähteä tarkastelemaan Prahan linnaa, jossa muistelen epämääräisesti, että olen Hannan ja suomipoitsujen kanssa männä vuosina käynyt. Tällä kertaa maksoimme tosin jonkinlaisista pääsylipuistakin jotain, vaikkei linnan sisällä mitään niin kummallista ollutkaan. Olihan tuo tietysti pinta-alaltaan koko kompleksi ilmeisesti maailman suurin (?, pakollinen iso esine kommentti!). Tässä vielä kuvaa kyseisestä linnasta:
Sen jälkeen bongasimme korkealta linnan tasolta kummallisen, epäilyttävän ja näyttävän näköisen seinän jossain alamaailmassa. Suunnistimme paikan päälle kartan ja yläilmoista otettujen kuvien perusteella ja salakuuntelimme paikalle osuneen turistioppaan selitystä seinästä. Kyseessä oli tämmöinen "illuusioseinä". Joku ukkeli (en enää muista kuka) halusi hienoimman seinän mikä oli olemassa ja laittoi illuusiomestarit suunnittelemaan sen hänelle. Seinään on upotettua oikeasti olemattomia elementtejä kuten ovia, portaikkoja yms jotka eivät johda minnekään.. Lisäksi jos tarkkailee seinää huomaa siinä kaikenlaisia hahmojen kasvoja yms...
Tietysti kävimme tarkastamassa myös vanhan juutalaisten hautausmaan. Hassu sattuma lippuluukulla, kun hieman jo vanhempi juutalaisneitonen ei meinannut ottaa Hayesilta seteleitä vastaan, kun ne olivat hieman rypyssä. Pari kertaa joutui uskottelemaan että "rahaa se on rahakin" ja neitonen otti sitten setelin vastaan tosin suurieleisiä setelin silittämisoperaatioita suorittaen. :D
Ja sitten pakollinen astrologisen kellon tarkkailu.. on se hiano!
Ja torniin kapuaminen/hissiin kiipeäminen (tosin taisimme oikeasti kavuta raput), jotta pääsisimme tarkkailemaan "ah, niin kaunista" Prahaa ylhäältä käsin. Kaunis kaupunkihan tuo on, ei sitä käy kieltämän. Turisteja vain tuntuu olevan aivan liikaa, mutta kaupunki tämänlainen on kyllä ne turistinsa ansainnut, joten ei kai heitä voi moittia, kun itsekin olin siellä.
Kaupungin yöelämästä kävimme nauttimassa vain hostellimme lähettyvyydessä, mutta ilmeisesti tuo oli kohtuullisen hyvää aluetta ulkoiluun. Vierailimme maanantai-illan ratoksi baarissa, jonka tarkoitus oli sulkeutua seuraavana lauantaina. Paikan päällä oli "pirate-karaoke" kyseisenä iltana ja allekirjoittanutkin pienen janojuoman avittamana intoutui laulamaan "Under the Bridgeä". Tosin tuntui kummalliselta laulaa sanoitusten kanssa kun yleensä vedetään antaumuksella ilman sanoja. Baarin janojuomat oluen osalta olivat loppuneet joskus edellisellä viikolla villien huhujen mukaan ja tarjoilivat vain erilaisia cocktaileja. Heillä oli "pienimuotoinen" hälläväliä meininki päällä ja karaokejuontajakin toivotti kaikki tervetulleeksi sulkubileisiin lauantaina rikkomaan kaiken mitä paikan päältä löytyy...
Pari päivää myöhemmin ajauduimme samaiseen baariin uudemman kerran kun toivomamme baari olikin jostain syystä kiinni emmekä osanneet enää siihen aikaan mitään muutakaan keksiä. Tässä vaiheessa baarin jokseenkin vittuuntunut baarimikko, lätki palautettuja laseja rikki sitä mukaa kun niitä käsiinsä sai. Toisin sanoen oman juoman lopettaneena piti palauttaa lasi täydennettäväksi, mikäli halusi vielä juoda. Baarin periltä löysin perkelettä huutelevan pojan ja ajauduin keskustelemaan hänen kanssaan. Selvisi että tämä oululainen poika oli edellisen yön vahingossa nukkunut kyseisessä baarissa. Tarina ei kerro jätettiinkö hänet tarkoituksella nukkumaan perätilaan, johon hän oli hieman sammahtanut. Tarina kuitenkin kertoo että seuraavana päivänä (keskiviikko) hän vietti kovin nälkäisen päivän baarin sisällä huudattaen kajareita ja tyhjentäen viinalajitelmaa. Yhteys ulkomaailmaan oli ilmeisen katki ja varmuutta baarin keskiviikkoaukioloajoista ei tietenkään ollut. Lähempänä iltaviittä joku kuitenkin oli paikan päälle saapunut ja jakanut päivällisen hänen kanssaan...
Aamun valjettua päätimme lähteä tarkastelemaan Prahan linnaa, jossa muistelen epämääräisesti, että olen Hannan ja suomipoitsujen kanssa männä vuosina käynyt. Tällä kertaa maksoimme tosin jonkinlaisista pääsylipuistakin jotain, vaikkei linnan sisällä mitään niin kummallista ollutkaan. Olihan tuo tietysti pinta-alaltaan koko kompleksi ilmeisesti maailman suurin (?, pakollinen iso esine kommentti!). Tässä vielä kuvaa kyseisestä linnasta:
Sen jälkeen bongasimme korkealta linnan tasolta kummallisen, epäilyttävän ja näyttävän näköisen seinän jossain alamaailmassa. Suunnistimme paikan päälle kartan ja yläilmoista otettujen kuvien perusteella ja salakuuntelimme paikalle osuneen turistioppaan selitystä seinästä. Kyseessä oli tämmöinen "illuusioseinä". Joku ukkeli (en enää muista kuka) halusi hienoimman seinän mikä oli olemassa ja laittoi illuusiomestarit suunnittelemaan sen hänelle. Seinään on upotettua oikeasti olemattomia elementtejä kuten ovia, portaikkoja yms jotka eivät johda minnekään.. Lisäksi jos tarkkailee seinää huomaa siinä kaikenlaisia hahmojen kasvoja yms...
Tietysti kävimme tarkastamassa myös vanhan juutalaisten hautausmaan. Hassu sattuma lippuluukulla, kun hieman jo vanhempi juutalaisneitonen ei meinannut ottaa Hayesilta seteleitä vastaan, kun ne olivat hieman rypyssä. Pari kertaa joutui uskottelemaan että "rahaa se on rahakin" ja neitonen otti sitten setelin vastaan tosin suurieleisiä setelin silittämisoperaatioita suorittaen. :D
Ja sitten pakollinen astrologisen kellon tarkkailu.. on se hiano!
Ja torniin kapuaminen/hissiin kiipeäminen (tosin taisimme oikeasti kavuta raput), jotta pääsisimme tarkkailemaan "ah, niin kaunista" Prahaa ylhäältä käsin. Kaunis kaupunkihan tuo on, ei sitä käy kieltämän. Turisteja vain tuntuu olevan aivan liikaa, mutta kaupunki tämänlainen on kyllä ne turistinsa ansainnut, joten ei kai heitä voi moittia, kun itsekin olin siellä.
Kaupungin yöelämästä kävimme nauttimassa vain hostellimme lähettyvyydessä, mutta ilmeisesti tuo oli kohtuullisen hyvää aluetta ulkoiluun. Vierailimme maanantai-illan ratoksi baarissa, jonka tarkoitus oli sulkeutua seuraavana lauantaina. Paikan päällä oli "pirate-karaoke" kyseisenä iltana ja allekirjoittanutkin pienen janojuoman avittamana intoutui laulamaan "Under the Bridgeä". Tosin tuntui kummalliselta laulaa sanoitusten kanssa kun yleensä vedetään antaumuksella ilman sanoja. Baarin janojuomat oluen osalta olivat loppuneet joskus edellisellä viikolla villien huhujen mukaan ja tarjoilivat vain erilaisia cocktaileja. Heillä oli "pienimuotoinen" hälläväliä meininki päällä ja karaokejuontajakin toivotti kaikki tervetulleeksi sulkubileisiin lauantaina rikkomaan kaiken mitä paikan päältä löytyy...
Pari päivää myöhemmin ajauduimme samaiseen baariin uudemman kerran kun toivomamme baari olikin jostain syystä kiinni emmekä osanneet enää siihen aikaan mitään muutakaan keksiä. Tässä vaiheessa baarin jokseenkin vittuuntunut baarimikko, lätki palautettuja laseja rikki sitä mukaa kun niitä käsiinsä sai. Toisin sanoen oman juoman lopettaneena piti palauttaa lasi täydennettäväksi, mikäli halusi vielä juoda. Baarin periltä löysin perkelettä huutelevan pojan ja ajauduin keskustelemaan hänen kanssaan. Selvisi että tämä oululainen poika oli edellisen yön vahingossa nukkunut kyseisessä baarissa. Tarina ei kerro jätettiinkö hänet tarkoituksella nukkumaan perätilaan, johon hän oli hieman sammahtanut. Tarina kuitenkin kertoo että seuraavana päivänä (keskiviikko) hän vietti kovin nälkäisen päivän baarin sisällä huudattaen kajareita ja tyhjentäen viinalajitelmaa. Yhteys ulkomaailmaan oli ilmeisen katki ja varmuutta baarin keskiviikkoaukioloajoista ei tietenkään ollut. Lähempänä iltaviittä joku kuitenkin oli paikan päälle saapunut ja jakanut päivällisen hänen kanssaan...
20. elokuuta 2010
Yksi ainoa syy..
..miksei käyttää Ranskan postia:
20.08.2010, klo 08:20 Saapunut toimipaikkaan/terminaaliin 33710 TAMPERE 71/KAUKAJÄRVI
19.08.2010, klo 18:26 Lähetys rekisteröity 00000 HELSINKI
19.08.2010, klo 16:30 Lähetys saapunut maahan 01000 HKI VANTAA, ULKOMAANTERMINAALI
07.08.2010, klo 12:27 Luovutusta yritetty, vastaanottajaa ei tavoitettu 01000 Ulkomaa/Foreign country
05.08.2010, klo 13:47 Saapunut kohdemaahan 01000 Ulkomaa/Foreign country
05.08.2010, klo 04:16 Lähetys lähtenyt maasta 01000 HKI VANTAA, ULKOMAANTERMINAALI
05.08.2010, klo 00:33 Lähetys on otettu käsittelyyn ulkomaanterminaalissa 01000 HKI VANTAA, ULKOMAANTERMINAALI
04.08.2010, klo 17:45 Lähetys rekisteröity 33000 TAMPERE
03.08.2010, klo 17:43 Vastaanotettu kuljetettavaksi 33100 TAMPERE 10/PÄÄPOSTI
20.08.2010, klo 08:20 Saapunut toimipaikkaan/terminaaliin 33710 TAMPERE 71/KAUKAJÄRVI
19.08.2010, klo 18:26 Lähetys rekisteröity 00000 HELSINKI
19.08.2010, klo 16:30 Lähetys saapunut maahan 01000 HKI VANTAA, ULKOMAANTERMINAALI
07.08.2010, klo 12:27 Luovutusta yritetty, vastaanottajaa ei tavoitettu 01000 Ulkomaa/Foreign country
05.08.2010, klo 13:47 Saapunut kohdemaahan 01000 Ulkomaa/Foreign country
05.08.2010, klo 04:16 Lähetys lähtenyt maasta 01000 HKI VANTAA, ULKOMAANTERMINAALI
05.08.2010, klo 00:33 Lähetys on otettu käsittelyyn ulkomaanterminaalissa 01000 HKI VANTAA, ULKOMAANTERMINAALI
04.08.2010, klo 17:45 Lähetys rekisteröity 33000 TAMPERE
03.08.2010, klo 17:43 Vastaanotettu kuljetettavaksi 33100 TAMPERE 10/PÄÄPOSTI
30. heinäkuuta 2010
Etappi III: Berliini
Päädyttiin Berliinissä hostelliin, joka ensi tuntumalta ei vaikuttanut kauhean hyvältä (eikä myöhemminkään). Tosin oli viikonloppu ja kaikki hostellit oli kohtuullisen hyvin täyteen buukattuja. Tämä meidän oli siis vasta valmisteilla oleva hostelli ja sisäänkirjautuminenkaan ei ollut vasta kuin kolmelta mahdollista. Kun vihdoin jokunen tunti myöhemmin päästiin kirjautumaan, urpot antoivat meille tietysti huoneen jota ei oltu edes siivottu edellisten vieraiden jäljiltä ja jonka ikkunan takana oli suoraan rakennustelineet. Kauniisti kävelimme takaisin respaan ja pyysimme siivotun huoneen ilman rakennustelineitä. Saimme toisen huoneen, jossa kylläkin viimeistään seuraavana päivänä oli rakennustelineet ikkunan takana ja joku mies seitsemän aikaan huutelemassa työtoverilleen ja laittamassa muoveja ikkunaan. Edellisenä päivänä korvauksena ”vaivoihimme” saimme drinkkilipukkeet. Kello oli vasta neljä mutta tietysti otimme korvaukset koko rahan edestä long island ice tean muodossa.
Ensimmäinen päivä meni menoa ihmetellessä ja pohdiskellessa, missä ihmeessä kaikki on, ja seuraavana päivänä päätettiin ottaa osaa underground opastuskierrokselle, jotta saataisiin selville missä kaikki on.
Kierros osoittautui hyväksi vaihtoehdoksi saada nopeasti selville suurinpiirtein missä kaikki on. Saatiin jonkunnäköistä opastusta graffiti-, artisti- ja iltaelämäsceneen.
Esimerkkejä katukuvan taiteesta saatiin esimerkiksi xoox-graffiteilla. Hänen tapanaan on ottaa aiheensa malleista tai muotielämästä. Tämä kyseinen graffiti on ympäröity katkoviivoilla, sillä tämä taas oli toisen artistin tapa ilmoittaa, että pitää erityisesti tästä työstä.
Alla oleva katutaide oli ilmestynyt Berliiniin katukuvaan vasta pari viikkoa aikaisemmin. Muistaakseni Ruotsista/Tukholmasta lähtöisin oleva kudottu tolppakyhäelmä.
Ja hieman erilainen Euroopan katukuvassa näkyvä ilmiö on nämä kompastuskivet. Yksistään Saksassa näitä kiviä on enemmän 12000 ja ne on luonut artisti Gunter Demnig. Kivien tarkoitus on kertoa niihin kompastuvalle, että tämä talo oli aikoinaan viimeinen tiedetty asuinsija juutalaiselle henkilölle.
Tietysti kierrokseen kuului myös Berliinin muurilla ”vierailu”. Oliko nyt viime kesänä kun kutsuivat kasan artisteja ympäri maailmaa koristamaan muurin itäpuolen osoittamaan vapautta. Kierroksen jälkeen jäätiin vielä istuskelemaan iltaa muiden kierroksella olleiden kanssa. Oltiin kuitenkin kävelty paljon joten lopulta painuttiin kai vain nukkumaan.
Edellisenä päivänä oltiin vierailtu artistirakennuksessa nimeltä ”tachelles”. Päädyttiin samoille kulmille seuraavana päivänä tutkailemaan näyttelyt, joita edellisenä päivänä ei ollut aikaa katsoa. Kyseisessä paikassa on myös jokunen kahvi/olutkuppila ja ulkoalue, jossa oli kohtuu mukava istuskella. Rappukäytävät ovat tietenkin aivan täynnä graffiteja ja joissain kulmissa tuoksuu vähän muukin kuin ruoho ja kävellessään kannattaa tarkastaa ettei astu esim. rikkoutuneisiin pulloihin (vaikka ei niitä paljon ole, mutta silti). 
Kaiken kaikkiaan kaiken tämän jälkeen olimme jo kohtuullisen tykästyneitä kaupunkiin. Sitten onnistuimme löytämään vielä skeittihallin viereltä mitä loistavimman ulkoilmassa olevan kiipeilytornin. Kuka voisi kieltää, että haluamme muuttaa kyseiseen kaupunkiin?
Tähän kun vielä laskee mukaan makeimman baarin, jossa olen koskaan ollut ja ottaa huomioon emme nähneet puoliakaan mitä Berliinillä on tarjota. Miltä kuulostaa ulkoilmabaari, jonka sisältä löytyy elokuvascreeni, skeittiramppi, beach kenttä, beach jalkkiskenttä katsomoineen, sauna, uima-allas, joen varrella.... Kuulostaa baari kaksvitoselta.. Ihmettelen mitä kyseiselle kaupungille tapahtuu talvella, kun kaikki ulkoilmabaarit ovat kiinni. 
Underground-kierroksen lisäksi otimme osaa third reich-kiertueeseen ja kävimme tutkailemassa Berliinin historiallisia kohteita kuten tämän juutalaisille pystytetyn muistomerkin.
Kierroksen päätyttyä päädyimme taas kummallisesti artistialueelle..
Yhteensä vietimme kaupungissa kai nelisen yötä ennen kuin oli taas aika jatkaa matkaa, mutta mielessä ajatus että takaisin pitäisi päästä. Ehkä ensi kesänä?
Ensimmäinen päivä meni menoa ihmetellessä ja pohdiskellessa, missä ihmeessä kaikki on, ja seuraavana päivänä päätettiin ottaa osaa underground opastuskierrokselle, jotta saataisiin selville missä kaikki on.
Kierros osoittautui hyväksi vaihtoehdoksi saada nopeasti selville suurinpiirtein missä kaikki on. Saatiin jonkunnäköistä opastusta graffiti-, artisti- ja iltaelämäsceneen. Esimerkkejä katukuvan taiteesta saatiin esimerkiksi xoox-graffiteilla. Hänen tapanaan on ottaa aiheensa malleista tai muotielämästä. Tämä kyseinen graffiti on ympäröity katkoviivoilla, sillä tämä taas oli toisen artistin tapa ilmoittaa, että pitää erityisesti tästä työstä.
Alla oleva katutaide oli ilmestynyt Berliiniin katukuvaan vasta pari viikkoa aikaisemmin. Muistaakseni Ruotsista/Tukholmasta lähtöisin oleva kudottu tolppakyhäelmä.
Ja hieman erilainen Euroopan katukuvassa näkyvä ilmiö on nämä kompastuskivet. Yksistään Saksassa näitä kiviä on enemmän 12000 ja ne on luonut artisti Gunter Demnig. Kivien tarkoitus on kertoa niihin kompastuvalle, että tämä talo oli aikoinaan viimeinen tiedetty asuinsija juutalaiselle henkilölle.
Tietysti kierrokseen kuului myös Berliinin muurilla ”vierailu”. Oliko nyt viime kesänä kun kutsuivat kasan artisteja ympäri maailmaa koristamaan muurin itäpuolen osoittamaan vapautta. Kierroksen jälkeen jäätiin vielä istuskelemaan iltaa muiden kierroksella olleiden kanssa. Oltiin kuitenkin kävelty paljon joten lopulta painuttiin kai vain nukkumaan.
Edellisenä päivänä oltiin vierailtu artistirakennuksessa nimeltä ”tachelles”. Päädyttiin samoille kulmille seuraavana päivänä tutkailemaan näyttelyt, joita edellisenä päivänä ei ollut aikaa katsoa. Kyseisessä paikassa on myös jokunen kahvi/olutkuppila ja ulkoalue, jossa oli kohtuu mukava istuskella. Rappukäytävät ovat tietenkin aivan täynnä graffiteja ja joissain kulmissa tuoksuu vähän muukin kuin ruoho ja kävellessään kannattaa tarkastaa ettei astu esim. rikkoutuneisiin pulloihin (vaikka ei niitä paljon ole, mutta silti). 
Kaiken kaikkiaan kaiken tämän jälkeen olimme jo kohtuullisen tykästyneitä kaupunkiin. Sitten onnistuimme löytämään vielä skeittihallin viereltä mitä loistavimman ulkoilmassa olevan kiipeilytornin. Kuka voisi kieltää, että haluamme muuttaa kyseiseen kaupunkiin?
Tähän kun vielä laskee mukaan makeimman baarin, jossa olen koskaan ollut ja ottaa huomioon emme nähneet puoliakaan mitä Berliinillä on tarjota. Miltä kuulostaa ulkoilmabaari, jonka sisältä löytyy elokuvascreeni, skeittiramppi, beach kenttä, beach jalkkiskenttä katsomoineen, sauna, uima-allas, joen varrella.... Kuulostaa baari kaksvitoselta.. Ihmettelen mitä kyseiselle kaupungille tapahtuu talvella, kun kaikki ulkoilmabaarit ovat kiinni. 
Underground-kierroksen lisäksi otimme osaa third reich-kiertueeseen ja kävimme tutkailemassa Berliinin historiallisia kohteita kuten tämän juutalaisille pystytetyn muistomerkin.
Kierroksen päätyttyä päädyimme taas kummallisesti artistialueelle..
Yhteensä vietimme kaupungissa kai nelisen yötä ennen kuin oli taas aika jatkaa matkaa, mutta mielessä ajatus että takaisin pitäisi päästä. Ehkä ensi kesänä?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)