28. syyskuuta 2009

Kaaos Sveitsiläisen vuoren takaa

Nyt kävi niin hassusti, että olin päässyt jo lähes unohtamaan, että hain Sveitsin ja Ranskan rajalle CERNiin diplomityöpaikkaa. Ensimmäisellä kerralla, kun hakemus ei mennyt läpi ja sitten vaan vähän piruuttani laitoin toisen kerran hakemuksen vetämään, kun ei tarvinnut käytännössä lisätöitä asian suhteen tehdä.

Meinasinkin tässä jo melkein ruveta hakemaan diplomityöpaikkoja tammikuun alusta ulkomaille, mutta sitten krapulainen lauantaiaamu menin tarkastamaan roskapostiani ja löysin sieltä hyväksymiskirjeen... Siitä lähtien olen kulkenut jonkun näköisessä usvassa ja lukenut mailin pariin kertaan sitä uskomatta. Nyt siihen jo rupean uskomaan...

Hirveän moista kaaosta tuo asiaan se, että alottaa pitäisi 1. marraskuuta. Sitä ennen ajattelin myydä vielä omaisuuteni, käydä hieman koulua ja järjestää asiat johonkin tolkuilleen. Mielessä pyörii nyt tuhat asiaa. Esimerkiksi että olisiko mahdollista säilyttää kämppä Suomessa siihen asti että Hanna pääsee suomeen jotten asunto lähde alta myös espanjalaiselta kämppikseltämme Annalta, jolle olemme luvanneet katon pään päälle ainakin joulukuun loppuun.. ja nettiinkin ollaan kai sitouduttu vuodeksi, mutta ajattelin että sen vois perua sillä verukkeella että se on paska..

Lisäksi toinen kummastuttamisen asia on Hayes. Koska hän mahtaa tulla perässä?

Lisäksi, mulla jää nyt käytännössä kurssit kesken TTY:llä. Saksan kurssin kerkeän käymään loppuun, mutta juuri aloittamaani japania tuskin on järkeä käydä hirveästi. Englannin taidehistorian kurssin sain jo sovittua etäopiskeltavaksi ja vielä uupuva elen kurssikin onnistuisi etänä hieman myöhemmin ja mahdollisesti myös ilman tenttiä. Säteilyfysiikan kurssin käymisen taidan nyt unohtaa suosiolla..

Sitten olisi vielä kissatkin. Huooh.

Mieli on siis kaaos, mutta luotan että kaikki järjestyy koska tälle työtarjoukselle ei nyt oikein voi sanoa ei. Jännittää, pelottaa, ahdistaa, aivot ei toimi. Pitääkö mun ruveta tekemään oikeita töitä???

Australian reissun aikataulu 2008

19.1. Helsinki-Vantaa sun muut
18.1. Nokka kohti Suomea
17.1. Sydney
2.1. Melbourne
28.12. Sydney?
22.12. Crescent Head
21.12. Sydney
14.12. Fremantle
11.12. Kalbarri
10.12 Denham
5.12. Coral Bay
1.12. Exmouth
31.11. Karijina kansallispuisto
30.11. Pardoo cattle station
29.11 Broome
25.11. Kununnura
24.11. Katherine
22.11. Darwin
20.11. Kakadu kansallispuisto
19.11. Darwin
15.11. Alice Springs ja punainen keskusta
21.9. Melbourne
19.9. Mt. Beauty/Falls Creek
14.9. Melbourne
13.9. Falls Creek/Mt Beauty
1.8. Melbourne
31.7. Sydney
Christchurch
Lake Tekapo
Mt Cook
Twizel
Dunedin
Te Anau
Milford Sound
Te Anau
Queenstown
Wanaka
Franz Josef
Punakaiki
Golden Bay
Nelson
Kaikoura
Hanmer Springs
9.7. Christchurch, Uusi-Seelanti
7.7. Brisbane
13.5. Melbourne
5.5. Cairns
3.5. Magnetic Island
19.4. Airlie Beach
16.4. Whitsundays
14.4. Airlie Beach
6.4. Bundaberg
4.4. Hervey Bay
3.4. Fraser Island
1.4. Hervey Bay
25.3. Saapuminen Noosaan
23.3. Moreton Island Brisbanen edustalla
19.3. Hanna saapuu Brisbaneen
16.3. Saapuminen Brisbaneen
24.2. Saapuminen Stanthorpeen
22.2. Saapuminen Brisbaneen
15.2. Saapuminen Surfers Paradiseen
8.2. Saapuminen Sydneyyn
4.2. Saapuminen Hong Kongiin
3.2. Lähtö Helsinki-Vantaalta