Uluru-Kata Tjuta kansallispuisto toisin sanoen punainen keskusta!

Huhhuh, aika toimintaa!

Lensin sitten tosiaan Alice Springsiin ja heti saavuttuani huomasin, etta paikan paallahan on satanut vetta vasta.. mita ihmetta, ajattelin. No, mikas siina tsuumailin paikkaa ja kavin maksamassa seuraavana paivana alkavan kivireissun toiselle hostellille. Pimea kerkesi jo laskeutua ja ajattelin lahtea silti pistaytymassa Anzac-kukkulalla kattomassa Alice Springsia yoaikaan. Mikas siina, matkan aikana alkoi hieman satamaan, mutta sade ei varsinaisesti kastellut vaikka olevinaan kova sade olikin. Sitten nain kaukaisuudessa salaman lyovan ja innostuin, etta paaseeko tassa aavikolle vesisateen jalkeen! Kavelin kukkulalle ihastelemaan kaukaisuudessa lyovia salamoita ja paikalla oli pari paikallista sallia kameroineen kuvailemassa taivasta. Painuin jonkun ajan paasta nukkumaan, silla aamulla pitaisi olla pystyssa ennen kuutta..

Aamulla minut noudettiin sitten hostellilta kuuden aikoihin ja suunnattiin toiselle hostellille, jonka jarkkaama reissu olisi. Possea bussiin tuli yhteensa lahemmas parikymmenta. Lahdettiin innokkaasti matkaan... jokusen kilsan paasta matka tyssas. Tie oli vaikeakulkuinen tulvivan vesiesteen takia... tiella oli ainakin puoli metria vetta mittausten mukaan ja edellisena yona vetta oli tullut 40mm. Tama on suurin piirtein alice springsin koko vuoden vesilaskeuma.. Ja ottaen huomioon, etta kyseisessa paikassa ei ole satanut viimeiseen ainakaan 18 kuukauteen.. joku puhui 22 kuukaudestakin..

bussimme ei ollut neliveto, joten kuskimme Leith rupesi tutkailemaan mitenka tilanteen kanssa toimisimme.. talla valin me kaikki muut menimme pallistelemaan tulvivaa vesimassaa! Kaikkia pohditutti, etta tahanko matkamme jo tyssaisi. Palasimme bussille ja Leith sitten oli todennut, etta lapi mennaan! (Leith oli muutenkin koko reissun aika loisto opas!)

Ja lapi mentiin! Ja hyvin meni! Matka jatkui iloisesti pohtien mita muita vesimassoja tiellemme osuisi.. aika nopeasti tajusimme, etta kyseiselle paivalle suunnittelemamme Kings Canyon retki ei tulisi onnistumaan. Tiet kanjonille oli suljettu ja porukka oli jumissa Kings Canyonilla.. Paatimme sitten tehda retken painvastaisessa jarjestyksessa ja suunnatakin heti kohti Ulurua. Kavimme kuitenkin ennen sita pysahtymassa jollain kamelitilalla, mutta kukaan muu ei ollut innostunut kameliajelusta niin en kehdannut ite menna.. Matkan varrelta nappasimme kyytiin myos Swagit, eli ensi yon kotimme. Swag on makuupussin tyyppinen teltta, johon vain kaariydytaan sitten sisaan. Swagit luonnollisesti pinosimme bussin keskikaytavalle kaikkien tielle, jotteivat ne paasisi kastumaan. Normaalisti saatila ei ole ongelma pusseja kuljetettaessa ja ne menevat mukavasti trailerin katolla... Nyt tuli siis kuitenkin vetta.

Ajelimme sitten 400 kilsaa Ulurulle ja paasimme todistamaan harvinaista nakya kyseisesta kivesta pilvisella ja sateisella saalla! Kivi itsessaan oli aivan uskomattoman makea ja epatodellinen! (Toim.huom. talla kertaa missaan kirjoittamassa tekstissani ei ole mukana patkan vertaa Nooran tavanmukaista "upeaa" liioittelua)

Kauempaa otettujen kuvien jalkeen lahdimme suuntaamaan lahemmaksi kivea ja kavimme pienoisella kavelylla oppaamme opastuksella. Tutkailimme aboriginaalien kiveen riipustamia kuvia ja kuulimme erilaisia tarinoita aboista ja heidan ajatuksistaan kivesta. Vetta ei tassa vaiheessa satanut, joten olimme turvassa. Taivas pysyi kuitenkin taysin pilvien valloittamana. Paasimme todistamaan myos harvinaista nakya, kun Ulurun pinnassa putoilee vesiputouksia. Putoukset eivat silla hetkella olleet enaa mitenkaan hirvean isoja, mutta kiven ymparistossa asuvat sammakot tuntuivat olevan kovin innoissaan vedesta aanekkaan kurnutuksen muodossa!

Ystavystyin heti reissun alussa teksasilaisen Saban kanssa, joka oli juuriltaan pakistanilainen. Pienen kavelyretken jalkeen koko poppoo lahti kavelemaan ympari koko kivea. Kyseessa oli parin tunnin tasamaastokavely ja tassa vaiheessa olin kovin onnellinen ettei paikalla vallinnut tavanomainen kostea vahintaan 30 asteinen lampotila. Kavelimme reissun lahinna Saban kanssa ja ihastelimme kivea ja sen uskomattomia muotoja.

Auringonlaskun aikaan menimme auringonlasku parkkipaikalle tutkailemaan sirkusta, joka oli paikan paalla. Kauhia maara turistibusseja ja kaiken maailman samppanjatarjoilua! Sinansa huvittavaa, silla nailla pilvimassoilla auringonlaskua ei edes olisi.. Eika ollut. Soimme auringonlaskun aikaan parkkipaikalla sitten leiriruokaa, jonka Leith meille valmisti. Olimme viimeiset, jotka paikalta katosivat pimean jo laskeuduttua ja aika pitkalti leiriin paastyamme suurin osa porukasta asetti toiveikkaasti swaginsa tahtitaivaan alle ja painui pehkuihin. Jonkun ajan paasta herasin kuitenkin pieneen vesisateeseen ja siirsin swagini leirikeittiokatoksen alle. Muutkin totesivat taman olevan parempi vaihtoehto. Jatkoin uniani ja nain painajaista, etta kastuimme taysin (olimme nahneet edellisena yona kyseisella leirinta-alueella majoittuneen toisen porukan kuivattelemassa vaatteitaan ja petejaan, siksi tama!). Jonkun ajan kuluttua herasin rajuun vesisateeseen ja siirsin valittomasti swagini poydalle ja menin herattelemaan Sabaa hanen syvasta unestaan. Tytto ei ensin tajunnut mista oli kyse, mutta siirsi lopulta itsensakin poydalle. Hetkea myohemmin, lattia oli veden valloittama. Hyva ajoitus toden totta!

Jatkoimme uniamme jonkun ajan kuluttua. Jostain syysta Quebeqilainen lintubongaripariskunta ei siirtynyt lattialta mihinkaan parempaan turvaan...

Emme heranneet aamulla auringonnousuun, koska sita ei olisi ollut. Sen sijaan herasimme siihen, etta bussimme avain oli kadoksissa. Tarkoitus oli, etta se asetettaisiin aina eturenkaan paalle ja kyseisessa paikassa avain ei ollut. Soimme aamupalan ja taman jalkeen porukka etsi tuskissaan avainta ja Leith kiroili... Aikataulumme oli pahasti myohassa.. Lopulta avain loytyi renkaan takaa, josta oli kylla jo etsitty mutta ilmeisesti siirrettyamme bussia hiukan avain oli sitten liikkunut paremmin saavutettaviin.

Lahdimme Kulttuurikeskukseen ulurun reunoistoille ja sen jalkeen suuntasimme Kata Tjutalle, joka on toinen makea kivimuodostelma. Tai lahinna 36 kivea. Vetta tuli vaihteeksi ja vastaamme tuli Rock Tour bussi joka oli ilmeisesti kaynyt jo kokeilemassa Kata Tjutan ymparikavelya, mutta olivat todenneet ettei reissusta tule mitaan. Saavuimme Kata Tjutalle ja olimme innokkaasti (jotkut, mina, ei ollut niin innostunut 2-3 tunnin kavelysta ilman sadetakkia, silla vesi ei ollut lamminta!) lahtemassa kavelemaan kun Leith totesi etta mita jos odotettaisiin hetki. Odotimme noin kymmenen minuuttia ja ihmeen kaupalla sade lakkasi. Suuntasimme sitten kavelyn reunustalle ja paatimme lahtea matkaan. Kummallisesti 15 minuutin kuluttua taivas oli jo sininen ja aurinko paistoi taydella teholla lammittaen ja porottaen! Kata Tjuta oli aivan kasittamattoman upea ja reissun arvoinen! Paljon parempi mielestani kuin Uluru!

Lisaa tasta pian, silla Internet-aika alkaa nyt uupua, joten kirjoitan lisaa ehka huomenissa kun en nyt pysty ostamaan lisaa aikaa ja taytyy kiiruhtaa reissun jalkeisiin bileisiin!