2. heinäkuuta 2008

Viisaasta paasta karsii koko kroppa!

Loppuviikko meni aika pitkalti toissa. Olin sopinut tosiaan tekevani 4 yota baarissa ja sain viela yhden yon toita messukeskuksesta heti peraan.

Baarityo alkoi talla viikolla jo tuntumaan totutulta puuhalta ja ei aiheuttanut enaa niin suuria tunteita mihinkaan suuntaan osittaisesta tylsyydestaan huolimatta. Perjantai-illan loppua piristi (ainakin baarimikkotytot olivat kovin hilpeina asiasta), kun vapaailtaansa viettanyt baarimikkopoika paatti vieda pokaamansa tyton viela kierrokselle miesten vessaan..

Lauantaina kavimme noin 10 hengen porukalla syomassa North Melbournelaisessa pubissa kengurua. Tosin minun piti taas karata kohtuullisen aikaisin paikalta, silla menin toihin kello kymmeneksi. Baarissa oli aika hurja ilta. Humalaiset miespuoliset asiakkaat saivat aikaiseksi pari tappelua. Ensimmaisessa tappelussa ovimikot raahasivat osapuolet ulos ja ulko-ovella ollut naismikko sai ilmeisesti hyvin turpiinsa. Kuulemma verta tuli jostain silmakulman lahettyvilta.

Poliisit saapuivat myohemmin paikalle ja olivatkin sitten sopivasti lahettyvilla, kun seuraava urpo aloitti lyomalla pullolla toista baarin asiakasta (ilmeisesti). Nain ainakin ymmarsin, silla oikeastaan huomasin vain lasin rikkoutuvan.. Kello oli tassa vaiheessa jo lahempana viitta, ja poliisit totesivat, etta olisi ehka parempi jos sulkisimme baarin jo kokonaisuudessaan.

Sunnuntainakin oli tiedossa astetta isompi ateria. Lahdimme Lygon Streetille syomaan ja tahan pienoiseen tapahtumaan thairavintolassa osallistui pienoinen 18-henkinen seurue. Ongelmia tuotti hieman aluksi loytaa poyta, johon me kaikki mahtuisimme. Ruokailu sujui kaikkien jakaessa tilaamansa ruoan muiden kanssa. Minulle ei oikeastaan edes koskaan valjennut taysin mika ruoista oli edes minun tilaamani.

Ruokailun jalkeen suuntasimme Workshoppiin, jossa oli tiedossa Guyn (ja kahden muun henkilon) nayttely. Guylla oli esilla kasittaakseni 6 teosta, joita sitten innolla ihastelimme. Istuskelimme siina iltaa, kunnes Noora suuntasi toihin vaihteeksi. Kummallisin kellon aika aloittaa tyot: kello 00.30 yolla. Tiedossa oli mattojen asettelemista messukeskuksen lattiaan..

Voin vannoa, etta kello 9 aamulla en ollut enaa varma osaanko laskea neljaan. Mutta en ollut ainoa. Seuraavan vuorokauden kaytinkin kovin pitkalti nukkuessa..

Tiistaina paatin kuluttaa aikaani menemalla hammaslaakariin uuden ihanan hampaanalun tunkeutuessa alaleukaperastani aiheuttaen hieman hamminkia paakoppani tuntemuksissa. He kertoivat voivansa repia kaikki 4 viisauden lahdettani heti huomenna (tanaan), mutta mina totesin, etta kipu ei ainakaan viela ole yltynyt 800 euron arvoiseksi huviksi.. Toivon, etta kipu ei suurene Uuden Seelannin reissun aikana (joka on maara alkaa ensi viikolla) ja en joudu kiusaamaan omaani ja Petran reissua voivottelemalla. Kipu ei oikeastaan ole talla hetkella mitenkaan suuri ja valtava. Lahinna vain pelottaa, etta se iskee jossain missa sille ei ole mitaan tehtavissa hetkeen...

Ensi maanantaina lennan Brisbaneen ja tarkoituksena ainakin olisi menna tarkastamaan Picasson nayttely ja valaita. Keskiviikkona lennankin Seelantiin, jossa kohtaamme Petran kanssa. Tana viikonloppuna saatan lahtea Hayesin kanssa Bendigoon tarkastelemaan jotain kultakaivosta. Ehka akkirikastun siella :D.

Ei kommentteja: