Tuulta purjeisiin ja tiukka katse kohti horisonttia!

Onpahan ollut viikko sanoisin!

Selvisimme hengissa sukelluskurssista. Ensimmaisen paivan vietimme luokkahuoneessa videota katsellen ja itseopiskellen hostellillamme. Toisen erittain pitkan paivan vietimme ulkoaltaalle. Tahan saimme kulutettua aikaa kokonaiset 6 tuntia, ja paivan paatteeksi huuleni nayttivat silta kuin olisin syonyt viikon mustikoita, silla olin jokseenkin kylmissani markapuvusta huolimatta. Allasleikkien paatteeksi menimme syomaan kiinalaiseen buffettiin, jotta saisimme voimamme nopeasti takaisin.

Seuraavana paivana menimmekin sitten rantaan kokeilemaan sukeltamista noin seitsemaan metriin. Kipusimme kivikon kautta kohti merta, jossa aallot loivatkin sopivasti vaikeuttamaan toimintaamme. Selvisimme kuitenkin suuremmitta ongelmitta kaikista vaadittavista askareista pinnalla ja pinnan alla. Kohtasimme pinnan alla kasan trooppisia kaloja ja hienoa oli!

Paivan paatteeksi meilla ei kuitenkaan jostain syysta ollut aivan heti kyytia kohti hostelliamme vaan menimme odottelemaan eraan miehen luokse pariksi tunniksi ennen kuin han oli suuntaamassa kohti kaupunkia toihin. Han keksi meille huvituksia tarjoilemalla meille mehua ja viemalla meidat rantaan ruokkimaan kaloja leivanmuruilla. Rannassa oli myos merikotka meita ilahduttamassa.

Sunnuntaina lahdimmekin anivarhain aamulla jo kohti merta. Vauhdikas veneretki vei meidat kohti hylkyja ja syvyyksia. Sukelluslokikirja kertoo, etta sukelsimme noin 17 metriin katselemaan jokusta hylkya. Hylyilla naimme muunmuassa piikkirauskun ja erilaisia varikkaita korallikaloja.

Illalle olimme kehitelleet treffit valmistujaistemme kunniaksi hollantilaisen Robertin kanssa, joka olikin jo kovasti ikavoinyt meita kohdattuaan meidat viimeksi Brisbanessa. Siksi han varmaan seurasi meita ;).

Yritimme epatoivoisesti etsia kuppaisesta Bundysta baaria, mutta paadyimme lopulta joen rantaan puistikkoon pussikaljalle. Sinansa muuten hyva idea, mutta santakarpaset purivat meidat niin etten ole vielakaan selvinnyt kutinasta vaikka tasta on jo viikko aikaa. Rannassa tapasimme kuitenkin opossumin, joka oli yltiosopo. Lisaksi naimme rupikonnan (cane toad), joka aiheuttaa suurta tuhoa australiassa ja on itseasiassa kovin myrkyllinen. Robert rohkeana poikana otti siita lahikuvia (tassa vaiheessa emme olleet varmoja onko kyseessa tama vaarallinen laji). Vietimme illan parantaen maailmaa ja hyvastelimme Robertin, silla tiesimme suuntaavamme kohti uusia seikkailuja seuraavana paivana!

Ja seikkailuihinpa juurikin. Robert fiksuna poikana otti seuraavana paivana vasta illalla bussin kohti Airlie Beachia. Me otimme peukalon ja suuntasimme kohti Rockhamptonia.. tai niin kuvittelimme siihen asti kun olimme vasta hetken seisoskelleet risteyksessa ja toiseen suuntaan meneva rekkamies huuteli ikkunastaan, etta mihin olemme menossa ja lupasi kuultuaan suunnitelmamme lahettaa jonkun laalaa-puhelimellaan. Naureskelin Petralle, etta nyt on taksi tilattu ja meni pari minuuttia kun Wayne korvasi ilmastoidulla Fordillaan paikalle ja kertoi kuulleensa meidat radiostaan. Han oli matkalla Boweniin, jonne oli matkaa pitkalti (Airlie Beachiakin kauempana) ja Rockhampton on aivan matkan varrella. Rockhamptoniin oli Bundysta matkaa kolmisensataa kilometria, mutta koska saimme nainkin hyvan kyydin jatimme Rockyn kokematta ja suuntasimme suoraan kohti Airlie, jonne oli luultavasti matkaa ainakin 700 kilometria. Matkalla kuskimme viela jostain syysta naki velvollisuudekseen ostella meille kylmia juomia ja ruokaa matkan varrella olevasta kuppilasta, joten sanoisin etta kyyti oli jokseenkin onnistunut.

Airliessa majoitumme kahden hengen hostellihuoneeseen ja maksoimme parin yon majoituksen valmiiksi. Tarkoituksenamme oli kokeilla liftata johonkin jahtiin, joka veisi meidat Whitsundays saarille. Nainkin hullun idean antoi suomenkielinen matkaopaskirja, jota olen kantanut mukanani Brisbanesta asti! Satama ja purjeklubi eivat kuitenkaan vaikuttaneet kauhean otollisilta paikoilta ideamme toteuttamiselle, joten tyydyimme tiistaina ilmoitustaululta loytamaamme ilmoitukseen 45 jalkaisesta (15 metria) purjeveneesta, joka lupasi vieda tytot ilmaiseksi purjehtimaan ja sukeltelemaan! Ilmoitustauluilta bongasimme myos hyvan mahdollisuuden tehda toita siivoten ilmeisesti jotain vastavalmistuneita rakennuksia ja lupasimme soitella heille uudemman kerran kuhan ensin paasemme takaisin maihin purjehdusreissultamme.

Tiistaina tapasimme purjehdusveneemme omistajan Nevelin ja sovimme lahtevamme seuraavana matkaan aamulla yhdeksalta ruokinemme. Illalla kohtasimme taas Robertin ja hanen kanssaan jonkun aikaa matkanneen suomalaisen Rasmuksen. He tykkasivat ideasta, etta olivat itse maksaneet 300 dollaria paastaakseen nakemaan Whitsundaysin ja me olimme taas kohdanneet onnekkaasti jonkun hyvan tavan, ettemme saisi itseamme vararikkoon :D. Istuskelimme ensiksi iltaa baarissa, kunnes siirryimme Airlie Beachin rantaan juomaan pussikaljaa vaihteeksi. Ilta kului taas maailmaa parantaessa ja illan paatteeksi viimeistaan hyvastelin Robertin ja lupasin soitella seuraavan kerran lahempana Hollantia, silla en usko etta enaa talla reissulla kohtaamme kovin helpolla.

Seuraavana aamuna Nevel osoittautui peloistamme huolimatta loistavaksi tyypiksi eika ollut mikaan hullu ukkeli. Han on noin 50-vuotias mies, joka on purjehtinut noin 8-vuotiaasta asti ja han halusi meidat todellakin mukaansa vain siksi ettei menettaisi jarkeaan hopotellessaan itselleen purjehtiessaan. Lisaksi meista oli hanelle suuri apu purjeita nostaessa, laskiessa, vaihtaessa ja jahtia ohjaillessa yms yms. Vietimme siis purjehtimassa kolme yota. Saa ei ollut aina ihan suosiollinen ja kohtasimme mm. myrskyn, jonka tuulen vahvuus oli parhaimmillaan 45 solmua! Aika menoa! Nevel on kuitenkin loistava purjehtija ja mekin kehityimme kovasti matkan aikana ;).

Viimeisena iltana ja aamuna yritin myos kalastaa tuloksetta! Saaliina huomasin kuitenkin kilpikonnan uiskentelemassa veneemme vierella.

Monta asiaa jaa nyt varmasti kertomatta, mutta en voi sanoa muuta kuin, etta elama on viimeisen viikon aikana ollut aivan uskomattoman mahtavaa!

Taman kaiken lisaksi sovimme seuraavan purjehdusreissun Nevelin kanssa suuntaavan Airlien rannasta kohti pohjoista rannikkoa pitkin niinkin pitkalle kuin Cairnsiin. Tanaan illemmalla menemme viela Nevelin kanssa syomaan johonkin ravintolaan. Han ei kuitenkaan missaan nimessa anna meidan maksaa ruokaansa. Ihan alytonta, mutta minkas mahtaa. Han vaittaa, etta me olemme hanelle vain niin hyvaksi seuraksi. Lisaksi hanellakin taitaa olla jotain kehitelmia, joiden avulla saattaisimme saada toita.

En tieda, koska mahdamme suunnata meritse kohti Townsvillea (ja magnetic island) ja lopulta paatya Cairnsiin. Riippuu kovin paljon tyotilanteesta taalla Airlie Beachilla ja Nevelin suunnitelmista. Katsotaan ja ihmetellaan, silla elama taalla puolen maailmaa on niin outoa, ettei kannata tehda suunnitelmia liian pitkalle. En yksinkertaisesti ymmarra, miten sopeudun takaisin elamaani suomessa...