5. huhtikuuta 2008

Fraser Island

Fraser on nyt takanapain. Aamusella pakkasimme itsemme nelivetobussiimme ja liityimme matkaseurueeseen. Mukaamme samalta hostellilta lahti saksalainen tytto ja bussi olikin jo muuten valmiiksi lastattu. Suuntasimme lautalle ja rantauduimme hiekkasaarelle puolisen tunnin perasta. Ajoimme hiukan pomppivaa kyytia pitkin hiekkateita ja hiekan alta paljastuneita puiden juuria pitkin.

Hetken kuluttua kavelimme jonkun matkaa pitkin Yidney sademetsaa, kunnes jatkoimme taas bussilla saaren toiselle rannalle 27 kilometria myohemmin. Ranta oli ymmarrettavasti enemman tai vahemman pehmeata hiekkaa, joten opppaamme ajoi aivan vesirajassa jotta hiekka olisi edes hieman kovempaa. Aallot loivat rantaan mukavasti, mutta saarella ei tulisi mieleenkaan menna uimaan mereen mm. vesivirtausten takia -lukuunottamatta haita ;)-.

Oppaamme oli jokseenkin urpo mielestani -anteeksi tama-, ja han ei ymmartanyt kertoa meita vaihtamaan uimapukuja paallemme paikassa, jossa kavimme syomassa. Hetkea myohemmin saavuimme nimittain Eli Creekiin -kirkas puropahanen-, jossa oli mahdollista lillua. Paikalla ei kuitenkaan ollut vaatteenvaihtokoppia ja taman seurauksena kavelimme vain vastavirtaa ylospain puroa pitkin ja kavelimme sitten toista reittia takaisin.

Suuntasimme kohtuu nopeasti rannan tuntumassa olevalle laivanhylylle. Tama laivanhylky oli hieman rannemmassa kuin Moreton Islandin hylyt olivat, joten paasimme tutkailemaan hylkya hiukan tarkemmin.

Hetken tutkailun jalkeen suuntasimme kohti Indian Headia, joka oli pieni nyppyla lahempana saaren pohjoispaata. Kipusimme kukkulalle lahinna toiveenamme spotata jokunen hai alhaalla kielekkeen alapuolella. Taytyy myontaa, etta mina nainkin pari haita. Olin kuitenkin kovin pettynyt, etta ne eivat pituudeltaan yltaneet mielettomyyksiin vaan kyse oli lahinna vauvahaikaloista. Bongasin myos kalliolta sting rayn. Petra naki kylla isompia haikaloja, mutta mina en suuresta innostuneesta yrityksesta huolimatta ollut tarpeeksi karsivallinen ja kukkulalla seisoskelun aikakin loppui lyhyeen. Taman jalkeen suuntasimme viela punaiseen kanjoniin, jolla oli ollut jonkin tason erityinen merkitys aikoja sitten saarella majailleille aboriginaalien nuorille naisille. Kaytannossa tama oli punaista hiekkaa, joka oli muodostanut erikoisen muodustuman tuulen ansiosta.

Taman jalkeen suuntasimme kohti majapaikkaa, mutta meidan piti viela seurata kuinka eras nelivetoauto yritti paasta maen alta kohti maen huippua juututtuaan hietikkoon. Han sai nopeasti apua, mutta seuraavaksi olikin meidan vuoro yrittaa paasta ylos hiekkatieta pitkin, johon oli valmiiksi luotu mukava kuoppa johon oli helppo upottaa bussimme renkaat. Hetki siina meni yrittaessa. Lopulta ilmanpaineiden vahennyksen ja ihmisten bussista ulosheiton jalkeen paasimme ylos makea.

Majanamme toimi ns. pysyva telttaleiri, jossa oli parhaimmat sangyt pariin kuukauteen. Istuimme iltaa kanadalais- ja saksalaistyttojen kanssa. Luonnonrauhaa hairitsi vain hirveata melua pitava reppureissaajayhdyskunta, joka piti majaa aivan leirimme tuntumassa. Ja niin yo koitti.

Aamupalan jalkeen suuntasimme pian taas kohti samaa hylkya, jolla olimme jo olleet, silla se oli matkan varrella. Taman jalkeen menimme paikkaan, jossa teimme pienen kavelyretken hietikkoeramaata pitkin kohti Lake Wabbya jossa oli kohtuullisen ihana uiskennella. Kavelimme metsaa pitkin takaisin bussille ja siita piknik-lounaalle.

Lounaan jalkeen kavelimme pienen reitin sademetsassa ja kiinalaispojat bongasivat reitin varrelta nukkuvan kaarmeen. Tassa vaiheessa emme tienneet kyseisen keralla nukkuvan otuksen lajia. Tiesimme vain, etta saarella on suuri maara myrkyllisia kaarmeita ja uhmasimme henkeamme ottamalla kuvia otuksesta. Myohemmin kuitenkin selvisi, etta kyseinen otus olikin vain Diamond Python. En edes siis ollut edes lahella kuolemaa ja olin kovin pettynyt!

Tasta menimme viela uimaan Lake Birrabeenille, joka oli alyttoman kaunis harmaine hiekkoineen! Vesi oli aivan ihanan lamminta ja tahan kehtasi paattaa Fraser kierroksen. Saarelta paastyamme bongasimme viela kenguruita, mutta mielialaa hieman himmensi ettemme nahneet saarella dingoja..

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Kai sitä noinkin siveelliset tytöt voi vaihtaa vaatteita ilman koppiakin? :)

Ja nuista haista voisi sen verran, että täällä pohjoisessakin uutisoitiin, kun oli joku nuorukainen kuollut hain hyökkäyksessä australiassa tässä männä viikolla. Että olkaahan tarkkana surffaillessa ja sukellellessa.

- Herra H