Jumissa Airlie Beachilla, tietenkin (daa!)

Shark expo on nyt purettu alas ja purjehdusreissukin peruuntui, joten olemme nyt muuten vain jumissa taalla. Hankimme toisen tyopaikan raksasiivoojina. Moppaamme lattioita valmistuvista lomahuviloista. Jokseenkin leppoisampaa kuin hedelmien poimiminen ja saamme jopa tuntipalkkaa talla kertaa.

Lahinna jaimme tanne sen takia, koska talla viikolla olikin sitten tosiaan capoeiraworkshop taalla, johon halusin kovasti osallistua. Kaikki capoeirahenkilot osoittautuivat tietysti aivan jarkyttavan mukaviksi tyypeiksi ja he ottivat tammoisen pienen hiljaisen suomalaistyton mielellaan mukaansa treeneihin.

Meilla oli treenit keskiviikkona ja torstaina. Perjantaina menimme Whitehaven beachille moottoriveneilla lahinna vain rentoutumaan capoeiraryhman kesken. Illalla meilla oli brasialainen barbeque Earlien rantagrilleilla. Lauantaina menimme heti aamusta samaiselle rantabulevardille, jossa on lauantaisin aina aasialainen tori. Jarjestimme pienen esityksen rodan muodossa kaikille ihmisille jotka olivat marketeilla pyorimassa. Myohemmin lauantaina meilla oli viela kahdet treenit ja illalla lahdimme sitten "hiukan" humputtelemaan.. Osa porukasta esiintyi paikallisessa baarissa kaikille urpoille, jotka olivat siella juopottelemassa. Mm. Noora taisi hiukan intoutua syntymapaivistaan ja juoda liikaa shotteja varsinkin, kun niita oli niin helposti tarjolla.

Vietamme Earlie Beachilla nyt viela ensi viikon ja varmaan lauantaina suuntaamme sitten kohti Townsvillea. Kerkean siis viela osallistumaan kaksi kertaa capoeiratreeneihin, mika on aivan loistava juttu, silla olinkin jo taas unohtanut kuinka mukavaa se on! Meilla oli eilen illalla vikoissa treeneissa aivan mielettoman energinen roda ja mina olin aika tulessa jotten sanoisi. Normaalisti synttarisankari joutuu pelaamaan rodassa joka ikista henkiloa vastaan, mutta Isaac taisi unohtaa koko jutun vaikka matkalla treeneihin muistutinkin hanelle syntymapaivistani. Eipa tuon niin valiksi, silla treenit olivat kylla riittavan rankat muutenkin :D. On kylla aivan loistava juttu kuinka voi tulla nainkin kauaksi maailman toiselle laidalle ja silti voi harrastaa capoeiraa ja luoda sen avulla kasan uusia ystavia.

Taisin jopa kadottaa orastavan koti/kaveri-ikavani capoeiran avulla. Kahvi maistuu silti yha taalla litkulta tai liian vahvalta, joten kotoista Moccamasteria ja presidenttikahvia on ikava. Saunassakaan emme ole kayneet suomesta lahdettyamme.. ainoastaan kerran jossain urpossa hoyryhuoneessa. Mutta onneksi taalla saa paljon erilaisia juustokakkuja, joihin voi upottaa kaikki surulliset aatoksensa. Nyt kun olen ehka jopa capon avulla hiukan karistanut mahapalloani, voin tasta luultavasti hyvilla mielin lahteakin Petran kanssa syomaan synttarikakkuani! Pusuja ja haleja aivan kaikille kasittamattomasti! Ystavat ovat mielessa kylla taalla vaikkei minusta mitaan ehka kuulukaan muuta kuin blogin muodossa... Nyt kakulle!

Tarinoita Vic Hislopin leivista..

..ja aina vain muuttuu kummallisemmaksi. Tarkkamuistiset blogin lukijat saattavatkin muistaa kuka on Vic Hislop. Vierailimme siis Hervey Bayssa ollessamme hanen omistamassaan hai- ja valasnayttelyssa. Han on siis tama kenties maailman kuuluisin hainpyytaja...

No tassa taas eilen aamulla kavelimme jo tutuksi tulleelle ilmoitustaululle tyon loytaminen mielessa.. Siella olikin ilmoitus, etta tarvittaisiin yksi henkilo apuun muuttoa ja pakkausta varten 4-5 paivaksi. Paatimme kuitenkin soittaa ja tarjota kahta kivaa tyttoa toihin. Puhelimeen vastannut mies kysyi tiedammeko missa haiexpo airlie beachilla on ja vastasin, etta kyllahan toki. Taalla on siis vastaava hainayttely kuin Herveyssa. Tai oikeastaan pitaisi sanoa, etta oli. Kavi ilmi kavellessamme haiexpoa kohti ja leikkisesti naurellessamme, etta varmaan puramme haiexpon pois, etta haiexpon pihassa todellakin oli Vicin jokseenkin urpoileva nelivetoauto, jonka kyydissa loikoili haifiguuri ja he olivat purkamassa nayttelya pois. Tapasimme siis Vicin ja totesimme, etta voimme tulla illemmalla aloittamaan tyot!

Kun illalla vihdoin saavuimme paikalle olivat viimeiset asiakkaat viela paikalla, mutta tekemassa lahtoa. Rosie, Fred ja Vic eivat olleet oikeastaan syoneet koko paivana, joten lahdimmekin heti ensi toiksemme syomaan meksikolaiseen ravintolaan Vicin piikkiin. Lahdimme liikkeelle Vicin urpoilu nelivedolla. Auto on aika nakemisen arvoinen jo itsessaan ja saatoimme saada jokseenkin jokaikisen kadun varrella olevan ihmisen tuijottamaan peraamme.. lukuunottamatta haifiguuria sen lavalla.. Voi herranjestas, lisaksi autossa on nelisen kameraa ja tietysti tv-screeni takapenkille yms muuta urpoilu aani- ja mikrofonivempainta, joilla voi huudella ulkonaoleville ihmisille. Tietysti autoon kavutaan myos laskeutuvia rappusia myoten, silla renkaat jo itsessaan ovat niin suuret, ettei tammoinen tytto pystyisi muuten kipuamaan autoon..

Joten nyt eilen pari tuntia ja tanaan seitsemisen tuntia tarkoituksenamme onkin ollut purkaa tama hainayttely alas ja muuttaa osa sen tavaroista Herveyhin! Tama kaytannossa tarkoittaa korallien pakkaamista, hain leukojen roudaamista, haifiguurien roudaamista, imuroimista.. tammoista jokapaivaista hommaa.. Taman paivan ehka kummallisin homma oli, kun siirsimme sisatiloissa olevan n. 6*2 metrisen moottoriveneen katon lapi ja seinan yli toiseen huoneeseen. Tahan tarvittiin kylla jo jokunen raavas mies lisaa nostoapuun..

Voi herttinen, Rosiella on myos tanaan synttarit, joten kavimme aamusella kakkukahveilla (urpoiluautolla) ja luultavasti lahdemme viela illalla drinkeille heidan kanssaan. Vicin piikkiin tietenkin..

Huomenna meilla on kai enaa jokunen 3-4 tuntia toita. Tyo on ollut aarettoman helppoa ja hauskaa ja hyvin maksettua! Keskiviikkoaamuna heidan on tarkoitus nostaa hainayttelyssa oleva 16 jalkaa pitka jaadytetty hai katon lapi. Luultavasti suuntana Hervey Bay. Normi paiva siis. Ei juma.

Petran kanssa olemme kasitelleet asiaa jokseenkin huvittuneina ja suuntaamme yha hyvin valiajoin kohti ilmoitustaulua, silla se ei oikeastaan koskaan peta meita. Tana aamuna menimme sen kautta matkallamme toihin ja loysin sielta uuden ilmoituksen, jossa pyydettiin tulemaan harrastamaan capoeiraa Airlielle. Tunti naytti olevan keskiviikkoiltana, joten taidammepa suunnata sinne silloin.

Ajattelin lisata lisaa kuvia Facebookkiin, mutta jostain syysta tama ei nyt tassa netissa onnistu joten pitaa yrittaa joku toinen kerta toisaalla.

Tuulta purjeisiin ja tiukka katse kohti horisonttia!

Onpahan ollut viikko sanoisin!

Selvisimme hengissa sukelluskurssista. Ensimmaisen paivan vietimme luokkahuoneessa videota katsellen ja itseopiskellen hostellillamme. Toisen erittain pitkan paivan vietimme ulkoaltaalle. Tahan saimme kulutettua aikaa kokonaiset 6 tuntia, ja paivan paatteeksi huuleni nayttivat silta kuin olisin syonyt viikon mustikoita, silla olin jokseenkin kylmissani markapuvusta huolimatta. Allasleikkien paatteeksi menimme syomaan kiinalaiseen buffettiin, jotta saisimme voimamme nopeasti takaisin.

Seuraavana paivana menimmekin sitten rantaan kokeilemaan sukeltamista noin seitsemaan metriin. Kipusimme kivikon kautta kohti merta, jossa aallot loivatkin sopivasti vaikeuttamaan toimintaamme. Selvisimme kuitenkin suuremmitta ongelmitta kaikista vaadittavista askareista pinnalla ja pinnan alla. Kohtasimme pinnan alla kasan trooppisia kaloja ja hienoa oli!

Paivan paatteeksi meilla ei kuitenkaan jostain syysta ollut aivan heti kyytia kohti hostelliamme vaan menimme odottelemaan eraan miehen luokse pariksi tunniksi ennen kuin han oli suuntaamassa kohti kaupunkia toihin. Han keksi meille huvituksia tarjoilemalla meille mehua ja viemalla meidat rantaan ruokkimaan kaloja leivanmuruilla. Rannassa oli myos merikotka meita ilahduttamassa.

Sunnuntaina lahdimmekin anivarhain aamulla jo kohti merta. Vauhdikas veneretki vei meidat kohti hylkyja ja syvyyksia. Sukelluslokikirja kertoo, etta sukelsimme noin 17 metriin katselemaan jokusta hylkya. Hylyilla naimme muunmuassa piikkirauskun ja erilaisia varikkaita korallikaloja.

Illalle olimme kehitelleet treffit valmistujaistemme kunniaksi hollantilaisen Robertin kanssa, joka olikin jo kovasti ikavoinyt meita kohdattuaan meidat viimeksi Brisbanessa. Siksi han varmaan seurasi meita ;).

Yritimme epatoivoisesti etsia kuppaisesta Bundysta baaria, mutta paadyimme lopulta joen rantaan puistikkoon pussikaljalle. Sinansa muuten hyva idea, mutta santakarpaset purivat meidat niin etten ole vielakaan selvinnyt kutinasta vaikka tasta on jo viikko aikaa. Rannassa tapasimme kuitenkin opossumin, joka oli yltiosopo. Lisaksi naimme rupikonnan (cane toad), joka aiheuttaa suurta tuhoa australiassa ja on itseasiassa kovin myrkyllinen. Robert rohkeana poikana otti siita lahikuvia (tassa vaiheessa emme olleet varmoja onko kyseessa tama vaarallinen laji). Vietimme illan parantaen maailmaa ja hyvastelimme Robertin, silla tiesimme suuntaavamme kohti uusia seikkailuja seuraavana paivana!

Ja seikkailuihinpa juurikin. Robert fiksuna poikana otti seuraavana paivana vasta illalla bussin kohti Airlie Beachia. Me otimme peukalon ja suuntasimme kohti Rockhamptonia.. tai niin kuvittelimme siihen asti kun olimme vasta hetken seisoskelleet risteyksessa ja toiseen suuntaan meneva rekkamies huuteli ikkunastaan, etta mihin olemme menossa ja lupasi kuultuaan suunnitelmamme lahettaa jonkun laalaa-puhelimellaan. Naureskelin Petralle, etta nyt on taksi tilattu ja meni pari minuuttia kun Wayne korvasi ilmastoidulla Fordillaan paikalle ja kertoi kuulleensa meidat radiostaan. Han oli matkalla Boweniin, jonne oli matkaa pitkalti (Airlie Beachiakin kauempana) ja Rockhampton on aivan matkan varrella. Rockhamptoniin oli Bundysta matkaa kolmisensataa kilometria, mutta koska saimme nainkin hyvan kyydin jatimme Rockyn kokematta ja suuntasimme suoraan kohti Airlie, jonne oli luultavasti matkaa ainakin 700 kilometria. Matkalla kuskimme viela jostain syysta naki velvollisuudekseen ostella meille kylmia juomia ja ruokaa matkan varrella olevasta kuppilasta, joten sanoisin etta kyyti oli jokseenkin onnistunut.

Airliessa majoitumme kahden hengen hostellihuoneeseen ja maksoimme parin yon majoituksen valmiiksi. Tarkoituksenamme oli kokeilla liftata johonkin jahtiin, joka veisi meidat Whitsundays saarille. Nainkin hullun idean antoi suomenkielinen matkaopaskirja, jota olen kantanut mukanani Brisbanesta asti! Satama ja purjeklubi eivat kuitenkaan vaikuttaneet kauhean otollisilta paikoilta ideamme toteuttamiselle, joten tyydyimme tiistaina ilmoitustaululta loytamaamme ilmoitukseen 45 jalkaisesta (15 metria) purjeveneesta, joka lupasi vieda tytot ilmaiseksi purjehtimaan ja sukeltelemaan! Ilmoitustauluilta bongasimme myos hyvan mahdollisuuden tehda toita siivoten ilmeisesti jotain vastavalmistuneita rakennuksia ja lupasimme soitella heille uudemman kerran kuhan ensin paasemme takaisin maihin purjehdusreissultamme.

Tiistaina tapasimme purjehdusveneemme omistajan Nevelin ja sovimme lahtevamme seuraavana matkaan aamulla yhdeksalta ruokinemme. Illalla kohtasimme taas Robertin ja hanen kanssaan jonkun aikaa matkanneen suomalaisen Rasmuksen. He tykkasivat ideasta, etta olivat itse maksaneet 300 dollaria paastaakseen nakemaan Whitsundaysin ja me olimme taas kohdanneet onnekkaasti jonkun hyvan tavan, ettemme saisi itseamme vararikkoon :D. Istuskelimme ensiksi iltaa baarissa, kunnes siirryimme Airlie Beachin rantaan juomaan pussikaljaa vaihteeksi. Ilta kului taas maailmaa parantaessa ja illan paatteeksi viimeistaan hyvastelin Robertin ja lupasin soitella seuraavan kerran lahempana Hollantia, silla en usko etta enaa talla reissulla kohtaamme kovin helpolla.

Seuraavana aamuna Nevel osoittautui peloistamme huolimatta loistavaksi tyypiksi eika ollut mikaan hullu ukkeli. Han on noin 50-vuotias mies, joka on purjehtinut noin 8-vuotiaasta asti ja han halusi meidat todellakin mukaansa vain siksi ettei menettaisi jarkeaan hopotellessaan itselleen purjehtiessaan. Lisaksi meista oli hanelle suuri apu purjeita nostaessa, laskiessa, vaihtaessa ja jahtia ohjaillessa yms yms. Vietimme siis purjehtimassa kolme yota. Saa ei ollut aina ihan suosiollinen ja kohtasimme mm. myrskyn, jonka tuulen vahvuus oli parhaimmillaan 45 solmua! Aika menoa! Nevel on kuitenkin loistava purjehtija ja mekin kehityimme kovasti matkan aikana ;).

Viimeisena iltana ja aamuna yritin myos kalastaa tuloksetta! Saaliina huomasin kuitenkin kilpikonnan uiskentelemassa veneemme vierella.

Monta asiaa jaa nyt varmasti kertomatta, mutta en voi sanoa muuta kuin, etta elama on viimeisen viikon aikana ollut aivan uskomattoman mahtavaa!

Taman kaiken lisaksi sovimme seuraavan purjehdusreissun Nevelin kanssa suuntaavan Airlien rannasta kohti pohjoista rannikkoa pitkin niinkin pitkalle kuin Cairnsiin. Tanaan illemmalla menemme viela Nevelin kanssa syomaan johonkin ravintolaan. Han ei kuitenkaan missaan nimessa anna meidan maksaa ruokaansa. Ihan alytonta, mutta minkas mahtaa. Han vaittaa, etta me olemme hanelle vain niin hyvaksi seuraksi. Lisaksi hanellakin taitaa olla jotain kehitelmia, joiden avulla saattaisimme saada toita.

En tieda, koska mahdamme suunnata meritse kohti Townsvillea (ja magnetic island) ja lopulta paatya Cairnsiin. Riippuu kovin paljon tyotilanteesta taalla Airlie Beachilla ja Nevelin suunnitelmista. Katsotaan ja ihmetellaan, silla elama taalla puolen maailmaa on niin outoa, ettei kannata tehda suunnitelmia liian pitkalle. En yksinkertaisesti ymmarra, miten sopeudun takaisin elamaani suomessa...

I don't want to..

..sit on a lemon tree!

Lahdettyamme Hervey Baysta alku sujui loistavasti. Nappasimme ilmaisen bussin linja-autoasemalle ja ajattelimme jatkavamme matkaa liftaten. Emme kerenneet edes ulos linja-autoaseman parkkipaikalta, kun eras nainen peruutti autonsa meidan luokse ja kysyi mihin olemme menossa vaikkemme edes liftanneet. Sanoimme olevamme menossa Bundabergiin ja taman seurauksena nainen lupasi heittaa meidat risteykseen, josta saisimme helposti kyydin. Ja niin saimmekin. Eras tytto nappasi meidat parin hassun minuutin jalkeen ja heitti meidat hostellille asti!

Hostellin respa ei ollut auki joten kiertelimme kaupungilla ynna muuta ennen check innia. Hostelli osoittautui paskaksi paikaksi. Meilla piti olla tiistaina tuntipalkallista tyota. He tulivat kuitenkin maanantaina hakemaan meidat sitruunoiden poimintaan, josta maksettiin ihan paskaa palkkaa mielestamme ja emme halunneet siella jatkaa tasta syysta. Taman seurauksena ja koska vaadimme tuntipalkallista tyota paadyimme hostellin tyolistalla kohtaan "not interested" ja nyt vain hengailemme hostellilla silla hostellin isanta ei ole enaa kiinnostunut hankkimaan meille toita. Onneksi eivat heittaneet meita ulos hostellista niin kuin hiukan pelkasimme.

Eilen kavimme tutustumassa rommitislaamoon. Join ehka taman hetkisen elamani parhainta rommia! Ja se on tosi! Sita ei tosin saa muualta kuin tuolta Bundabergin rommitislaamosta, joten loppuelamani on surkuttelua taynna. Sen nimi oli Bundaberg Royal Liquor. Voivoi, mika jumalten ja jumalattarien juoma!

Keksimme kuitenkin muuta tekemista loppuviikoksi, silla tanaan noudimme PADI open water diver -oppaamme sukellusakatemiasta ja huomenna aloitamme neljan paivan pituisen sukelluskurssin, johon sisaltyy 5 sukellusta ja joiden aikana paasemme toivottavasti sukeltamaan niinkin syvalle kuin 18 metriin ja tutkailemaan keinotekoista riuttaa joka koostuu seitsemasta (?) hylysta ja kolmesta lentokoneesta tai jotain vastaavaa.. Tassapa nama suurimmat..

Fraser Island

Fraser on nyt takanapain. Aamusella pakkasimme itsemme nelivetobussiimme ja liityimme matkaseurueeseen. Mukaamme samalta hostellilta lahti saksalainen tytto ja bussi olikin jo muuten valmiiksi lastattu. Suuntasimme lautalle ja rantauduimme hiekkasaarelle puolisen tunnin perasta. Ajoimme hiukan pomppivaa kyytia pitkin hiekkateita ja hiekan alta paljastuneita puiden juuria pitkin.

Hetken kuluttua kavelimme jonkun matkaa pitkin Yidney sademetsaa, kunnes jatkoimme taas bussilla saaren toiselle rannalle 27 kilometria myohemmin. Ranta oli ymmarrettavasti enemman tai vahemman pehmeata hiekkaa, joten opppaamme ajoi aivan vesirajassa jotta hiekka olisi edes hieman kovempaa. Aallot loivat rantaan mukavasti, mutta saarella ei tulisi mieleenkaan menna uimaan mereen mm. vesivirtausten takia -lukuunottamatta haita ;)-.

Oppaamme oli jokseenkin urpo mielestani -anteeksi tama-, ja han ei ymmartanyt kertoa meita vaihtamaan uimapukuja paallemme paikassa, jossa kavimme syomassa. Hetkea myohemmin saavuimme nimittain Eli Creekiin -kirkas puropahanen-, jossa oli mahdollista lillua. Paikalla ei kuitenkaan ollut vaatteenvaihtokoppia ja taman seurauksena kavelimme vain vastavirtaa ylospain puroa pitkin ja kavelimme sitten toista reittia takaisin.

Suuntasimme kohtuu nopeasti rannan tuntumassa olevalle laivanhylylle. Tama laivanhylky oli hieman rannemmassa kuin Moreton Islandin hylyt olivat, joten paasimme tutkailemaan hylkya hiukan tarkemmin.

Hetken tutkailun jalkeen suuntasimme kohti Indian Headia, joka oli pieni nyppyla lahempana saaren pohjoispaata. Kipusimme kukkulalle lahinna toiveenamme spotata jokunen hai alhaalla kielekkeen alapuolella. Taytyy myontaa, etta mina nainkin pari haita. Olin kuitenkin kovin pettynyt, etta ne eivat pituudeltaan yltaneet mielettomyyksiin vaan kyse oli lahinna vauvahaikaloista. Bongasin myos kalliolta sting rayn. Petra naki kylla isompia haikaloja, mutta mina en suuresta innostuneesta yrityksesta huolimatta ollut tarpeeksi karsivallinen ja kukkulalla seisoskelun aikakin loppui lyhyeen. Taman jalkeen suuntasimme viela punaiseen kanjoniin, jolla oli ollut jonkin tason erityinen merkitys aikoja sitten saarella majailleille aboriginaalien nuorille naisille. Kaytannossa tama oli punaista hiekkaa, joka oli muodostanut erikoisen muodustuman tuulen ansiosta.

Taman jalkeen suuntasimme kohti majapaikkaa, mutta meidan piti viela seurata kuinka eras nelivetoauto yritti paasta maen alta kohti maen huippua juututtuaan hietikkoon. Han sai nopeasti apua, mutta seuraavaksi olikin meidan vuoro yrittaa paasta ylos hiekkatieta pitkin, johon oli valmiiksi luotu mukava kuoppa johon oli helppo upottaa bussimme renkaat. Hetki siina meni yrittaessa. Lopulta ilmanpaineiden vahennyksen ja ihmisten bussista ulosheiton jalkeen paasimme ylos makea.

Majanamme toimi ns. pysyva telttaleiri, jossa oli parhaimmat sangyt pariin kuukauteen. Istuimme iltaa kanadalais- ja saksalaistyttojen kanssa. Luonnonrauhaa hairitsi vain hirveata melua pitava reppureissaajayhdyskunta, joka piti majaa aivan leirimme tuntumassa. Ja niin yo koitti.

Aamupalan jalkeen suuntasimme pian taas kohti samaa hylkya, jolla olimme jo olleet, silla se oli matkan varrella. Taman jalkeen menimme paikkaan, jossa teimme pienen kavelyretken hietikkoeramaata pitkin kohti Lake Wabbya jossa oli kohtuullisen ihana uiskennella. Kavelimme metsaa pitkin takaisin bussille ja siita piknik-lounaalle.

Lounaan jalkeen kavelimme pienen reitin sademetsassa ja kiinalaispojat bongasivat reitin varrelta nukkuvan kaarmeen. Tassa vaiheessa emme tienneet kyseisen keralla nukkuvan otuksen lajia. Tiesimme vain, etta saarella on suuri maara myrkyllisia kaarmeita ja uhmasimme henkeamme ottamalla kuvia otuksesta. Myohemmin kuitenkin selvisi, etta kyseinen otus olikin vain Diamond Python. En edes siis ollut edes lahella kuolemaa ja olin kovin pettynyt!

Tasta menimme viela uimaan Lake Birrabeenille, joka oli alyttoman kaunis harmaine hiekkoineen! Vesi oli aivan ihanan lamminta ja tahan kehtasi paattaa Fraser kierroksen. Saarelta paastyamme bongasimme viela kenguruita, mutta mielialaa hieman himmensi ettemme nahneet saarella dingoja..

Parhaat asiat elamassa ovat ilmaisia -tai ainakin hyvin halpoja!

..Hervey Bayssa. Loysimme turisti-infon avulla YHA-hostellin, jossa voimme majoittua telttamme kanssa hintaan 6 euroa yo ja hintaan sisaltyy aamupala :). Hostellilla on allas ja spa (tosin viileita), tennis- ja koriskentta, pingista ja lautapeleja ilmaiseksi. Lisaksi taalla saa juustokakkua parilla eurolla :D.

Kavimme siis viela Noosassa surffaamassa, mutta aallot olivat vahan turhan pienia sina paivana. Surffaaminen oli silti hauskaa, kun aina sopivien aaltojen odottelulta paasi vihdoin harjalle! Nautimme myos kovasti meidan kala-aterioinnistamme Le Mondessa. Tosin Petra ei kovin tykannyt ostereista ja olimme varmoja etta ne lisaavat kiimaa vain sen takia etta niiden jalkeen mika tahansa mies kelpaa! ;)

Noosasta paatimme lahtea matkaan kohti Hervey Bayta tutulla peukalolla. Jaimme odottelemaan bussia joka veisi meidat lahemmas sopivaa liftauspaikkaa ja valiajalla liftasimmekin sitten Joen ja Jamesin (irkkuja) kyytiin. He olivat veljeksia. He olivat kylla menossa Rainbow Beachille ja matkalla totesimme etta mekin voisimme haluta sinne. Olimme kyseisesta paikasta jo aikaisemmin kyselleet edellisilta naapureiltamme jotka olivat samana paivana sinne matkaamassa, silla emme tienneet Rainbow Beachista oikeastaan mitaan. Poikkesimme siis sita kautta ja naimme nama entiset naapuritkin siella (mahtoivat ihmetella miten me sinne paadyimme kun olimmehan matkalla Hervey Bayhin). Paikka oli kuitenkin niin pieni etta seka me etta irlantipojut jatkoimme yhta matkaa Hervey Bayhin ja saimme kyydin heilta hostellin ovelle asti. He menivat toiseen hostelliin silla he olivat jo varanneet etukateen.

Meidan hostellimme osoittautui tosiaan loistavaksi ja tana aamuna nautimme aamupalamme heti anivarhain ja menimme lojumaan lammikon vierustalla oleviin riippumattoihin. Tunsin loytavani sisaisen kissani, silla mika tahansa jarjetonkin asento oli erittain mukava ja rentouttava ja minusta alkoi tuntua ettei minulla ole kiire minnekaan vaikka voisinkin jotain tehda, mutta ehken sittenkaan, mutta ehka kuitenkin jossain vaiheessa...

Lopulta lahdimme kappailemaan ja kappailyreissu venyikin pitkaksi silla hostellimme olikin yllattavan kaukana ns. keskustasta. Menimme aluksi rantaan kerailemaan --ilmeisesti jo lahestyvasta koralliriutasta johtuen-- rantaan piiskaantuneita simpukoita ja lisaksi kavimme matkalla hamarassa haimuseossa, jonka joku erittain tunnettu hainpyydystelija Vic Hislop oli perustanut. Aika haivastainen paikka...

Huomenna lahdemme Fraser Islandille, joka on siis maailman suurin hiekkasaari. Varasimme kahden paivan ja yhden yon reissun saarelle ja kuuleman mukaan paikan pitaisi olla mieleton. Uskon kylla taman, mutta ehkapa huomenna tiedamme enemman..